Hyppää pääsisältöön

Toni Edelmannille musiikki merkitsi hyvyyttä

"Ei sinusta mitään tule, paitsi rikollinen", sanoi isä Toni Edelmannille. Onneksi toisin kävi. Musiikista löytyi turvapaikka, salainen maailma, joka kannatteli yli synkkien virtojen. Edelmannin sävellykset ovat soineet konserttisalien lisäksi lukuisissa elokuvissa, tv-ohjelmissa, kuunnelmissa ja näytelmissä.

Nuorena Toni Edelmann (1945–2017) oli täynnä vihaa. Se purkautui viiltelynä ja uhkarohkeina tekoina. Inhimillisessä tekijässä vuodelta 2010 Edelmann kertoo elämästään ja rankoista kokemuksistaan. Ja siitä kuinka viha lopulta muuttui anteeksiannoksi ja kiitollisuudeksi.

Edelmannin perhe oli musikaalinen ja kanttori-isän kotona laulettiin usein. Ja vaikkei isä uskonutkaan, että pojasta tulisi mitään hyvää, aloitti Edelmann kirkkomusiikin opinnot Sibelius-Akatemiassa vuonna 1968, mutta vaihtoi myöhemmin koulumusiikkiin. Haastattelussa hän kertoo joutuneensa usein opettajien kanssa kahnauksiin. Musiikkifilosofian lopputenttiin vihainen nuorimies kirjoitti, että Finlandia-talo pitäisi räjäyttää ja Helsinkiin pitäisi pystyttää telttoja työläisille ja alkoholisteille, joissa heille laulettaisiin ja annettaisiin ruokaa.

Valmistuttuaan vuonna 1972 Edelmann sai musiikin lehtorin viran Teatterikorkeakoulusta. Hän opiskeli myös sävellystä Berliinissä sekä toimi aattellisen Koiton laulun kuoronjohtajana. Edelmann kertoo yrittäneensä itsekin tehdä vallankumouslauluja, mutta "niistä tuli aina surumielisiä rakkauslauluja".

Ensimmäisen levytyksen Edelmann teki vuonna 1973 kokoelmaan Marja-Leena Mikkolan lauluja. Kansainvälistä huomiota toi toinen palkinto kansainvälisessä Pablo Neruda -sävellyskilpailussa vuonna 1974, johon Edelmann sävelsi kolme laulua Nerudan runoihin. Teatterimusiikin saralla Edelmann nousi tunnetuksi sävellettyään musiikit näytelmään Gildamesh 1975.

Edelmann avioitui jo nuorena näyttelijä Marja-Leena Koukin kanssa ja sai pojan Samuli Edelmannin. Avioliitto päättyi eroon ja haastattelussa Edelmann kertoo sitä seuranneista vaikeuksista.

Myöhemmin Edelmann avioitui elokuvaohjaaja Kiti Luostarisen kanssa ja he saivat kaksi lasta. Puhumattomuus ja lapsuuden rooli äidin lohduttajana varjosti silti elämää ja parisuhdetta. Lopulta terapia avasi syvälle sisimpään haudatut muistot, joista kipeimpiin kuului opettajan hyväksikäytön uhriksi joutuminen lapsena.

Edelmann julkaisi kirjan Lumottu maa vuonna 2010, jossa hän käsittelee menneisyyttään ja itsensä kohtaamista. Haastattelussa hän kertoo, kuinka kirjoittaminen auttoi löytämään "pikku-Tonin" ja lopulta myös antamaan anteeksi, kaikille.

Vuonna 2015 tehdyssä Arkistovieraana-haastattelussa kuullaan 70-vuotispäiviään viettävän Edelmannin ajatuksia musiikista ja elämästä. Suosikkisävellyksen nimi on osuvasti Lempeys.

Edelmann on tiettävästi ainut säveltäjä, joka on säveltänyt kaikki Shakespearen 154 sonettia. Runot ovat olleet säveltäjälle tärkeitä jo nuoruudesta asti ja uralle on mahtunut lukuisia runosävellyksiä, joista tunnetuimpia muun muassa Lasinen vuori ja Armaan läheisyys. Näyttämömusiikin sävellyksistä muistetaan muun muassa Pete Q:n ja Ryhmäteatterin Taru Sormusten herrasta -näytelmien sävellykset ja tv-töistä Kukkivan roudan maat, Kauhea murhamies Lalli, Hobitit ja Korpirastas.

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa alettiin esittämään myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto