Hyppää pääsisältöön

Uusi strategia: Vahvasti uudistuva Yle siirtää resursseja uuteen

Ylen visio
Ylen visio strategiat,Yle

Ylen uusi strategia painottaa vakautta ja vahvaa uudistamista. Yle siirtää merkittävän osan resursseistaan uusille painopistealueille ja lisää myös ohjelmahankintoja ja palveluostoja.

Yhtiön hallintoneuvosto hyväksyi Ylen uuden strategian 24.10.2017. Kesällä uudistetun Yle-lain mukaan hallintoneuvosto päättää yhtiön strategiasta. Hallintoneuvosto toteutti strategiaprosessin yhteydessä myös asiantuntijoiden kuulemisen.

Hyvät sisällöt ja laadukas journalismi kaikille suomalaisille ovat Ylen toiminnan ydin.

Tulevina vuosina Yle siirtää 15–20 prosenttia resursseistaan uuteen, kuten nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuun tarjontaan sekä verkkokehitykseen. Sisältöjen löydettävyyttä ja palvelujen helppokäyttöisyyttä ja saatavuutta edistetään.

Ohjelmahankintoja ja palveluostoja yhtiön ulkopuolelta lisätään 30–35 prosentilla vuoteen 2022 mennessä. Suurin osa näistä kohdistuu draamaan ja asiasisältöihin. Myös tuotantopalveluja hankitaan jatkossa enemmän ulkoa.

Strategia linjaa yhtiön toimintaa yleisellä tasolla. Hallintoneuvosto ei puutu Ylen sisältöihin tai journalistisiin päätöksiin. Lähivuosien tärkeimmistä uudistushankkeista päättää yhtiön hallitus. Yksittäisistä sisältö- ja julkaisupäätöksistä vastaavat Ylen johtajat, vastaavan toimittajan ominaisuudessa.

“Strategia antaa suunnan Ylen lähivuosille ja tuo toimintaan pitkäjänteisyyttä. Se edellyttää silti yhtiöltä jatkuvaa uudistumista, koska median toimintaympäristön, mediankäytön ja teknologian muutos on nopeaa”, sanoo Yle hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä.

Ylellä on myös uusi visio: Yle on suomalaisten merkityksellisin media ja alan rohkea uudistaja.

“Rohkeus tarkoittaa tekoja kuten kykyä yllättää ja kokeilla. Se tarkoittaa myös kykyä tehdä haastavia valintoja. Merkityksellisyys on sitä, että suomalaisten vahva luottamus ja hyvä yleisösuhde pysyy. Mediatarjonnan tulvassa meidän on oltava koko ajan iskussa, jotta yhteys erilaisiin suomalaisiin säilyy. Jokaisen suomalaisen pitää pystyä löytämään jotakin itselleen merkityksellistä Ylen tarjonnasta“, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Tutustu Ylen strategiaan.