"Yhdysvaltain presidentinvaalien myötä on keskusteluun vakiintunut uusi käsite: totuuden jälkeinen aika. Poliitikko voi puhua mitä huvittaa eikä sen tarvitse pitää paikkaansa - ja ennen kaikkea valheesta kiinni jääminen ei haittaa. Totuuden jälkeinen aika alkoi kuitenkin paljon aikaisemmin. Venäjällä siitä tuli arkipäivää viimeistään Vladimir Putinin myötä", kirjoittaa Ulkolinjan tuottaja Marko Lönnqvist.
Lokakuussa 1999 olin Ingušiassa. Olin tuolloin Yleisradion Venäjän kirjeenvaihtajana ja seurasimme kollegojen kanssa kuinka pakolaisia saapui jatkuvana virtana naapuritasavallasta Tšetšeniasta. Venäjän ilmavoimat oli vähän aikaisemmin aloittanut Groznyin ilmapommitukset.
Boris Jeltsin oli syksyllä nimittänyt uudeksi pääministeriksi tuntemattoman Vladimir Putinin. Putin lupasi järjestystä maahan ja päätti aloittaa sodan Tšetšeniaa vastaan. Aikaisemmin 1990-luvun puolivälissä Venäjä oli hävinnyt sodan samaa pientä kapinatasavaltaa vastaan.
Ilmaiskut Groznyiin kielivät tulevassa olevasta maaoperaatiosta. Nettiä ei Ingušiassa ollut ja niinpä kuuntelin lyhytaaltoradiosta BBC:n uutisia. BBC siteerasi Venäjän puolustusministeriön edustajaa, jonka mukaan Venäjä ei hyökkää Tšetšeniaan, vaan luo rajalle kapean turvavyöhykkeen.
Joulukuussa Groznyista jo taisteltiin ja minä matkustin maaliskuussa 2000 kaupunkiin Venäjän joukkojen mukana. Turvavyöhykkeistä ei enää puhuttu.
Tuolloin ajattelin, että sotatilanteeseen disinformaatio kuuluu usein.
Kurskin kuohuja
Elokuisena maanantaiaamuna vuonna 2000 läntiset uutistoimistot kertoivat Barentsinmereltä kuullusta räjähdyksestä ja sen tulkittiin kertovan venäläiselle sukellusveneelle tapahtuneesta onnettomuudesta. Venäläiset viranomaiset vakuuttivat, että tilanne on hallinnassa.
Pian tein jo Radiouutislle juttua, jossa kerrottiin, että venäläinen sukellusvene on joutunut Barentsinmerellä vaikeuksiin. Sukellusvene oli joutunut teknisen vian takia laskeutumaan meren pohjaan. Kerroin, että Venäjän laivaston mukaan alukseen on jo saatu viestiyhteys ja että paikalla oli venäläisiä pelastusaluksia.
Kun kirjoitin ensimmäistä juttua, ydinsukellusvene Kursk oli ollut meren pohjassa jo kaksi vuorokautta ja koko 188:n hengen miehistö hengettömänä lähes yhtä kauan. Juttuni perustui uutistoimistojen välittämään virheelliseen viranomaistietoon.
Tämän jälkeen alkoi varsinainen valehtelusirkus. Venäjän laivaston edustaja saapui koko viikon ajan iltapäivisin kertomaan tuoreimpia tietoja. Välillä kerrottiin, että alukseen toimitetaan lisähappea ja ravintoa erityistä letkua pitkin. Vielä saman viikon keskiviikkona kerrottiin, että miehistöön pidetään yhteyttä koputtamalla. Pelastusoperaatiota suunniteltiin.
Myöhemmin kävi ilmi, että lähes kaikki kerrottu viranomaistieto oli valetta tai parhaassa tapauksessa pahasti vanhentunutta tietoa.
Vuosien varrella Venäjällä on koettu useita terrori-iskuja ja panttivankitilanteita. Säännöllisesti panttivankien määrästä on annettu väärää tietoa ja epäonnistuneiden vapautusyritysten kulusta on kerrottu kaunisteltua tietoa.
Tilanne on johtanut siihen, että viranomaisten puheita ei yleensä uskota. Tämä siitä huolimatta, että nyky-Venäjällä valtion tiukassa komennossa oleva media toistaakin virallisen version kuuliaisesti.
Politiikassa on aina valehdeltu. Mutta aikaisemmin valehtelusta kiinnijäämistä on vältelty.
Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell esitteli YK:n turvallisuusneuvostossa syksyllä 2003 todisteita Irakin joukkotuhoaseista. Todistusten perusteella USA hyökkäsi myöhemmin Irakiin. Todisteet olivat väärennöksiä mutta Powell on kiistänyt valehdelleensa tarkoituksella.
Kohu oli kuitenkin valtava ja Yhdysvaltojen hyökkäystä tukenut Britannian tuolloinen pääministeri Tony Blair on saanut myös osansa. Kun Blair on markkinoinut muistelmiaan, on hän toistuvasti saanut vastaansa mielenosoittajia, jotka muistuttavat yli kymmenen vuotta sitten alkaneesta Irakin sodasta. Blairin nimi on mielensosoittajien kylteissä usein muodossa B. Liar, eli valehtelija.
Nykyään valehtelusta tai niin sanotuista vaihtoehtoisista totuuksista on tullut arkipäiväinen osa politiikkaa. Harva enää jaksaa ihmetellä kun Donald Trump sanoo ilmastonmuutoksen olevan vain kiinalaisten keksimä salajuoni. Haittapuoli on, että uskottavuus on kärsinyt inflaation. Mikä tahansa lausunto voi olla totta, valhetta tai jotakin siltä väliltä.
Vihreät miehet
Keväällä 2014 Ukrainaan kuuluvalle Krimin niemimaalle ilmestyi tunnuksettomia vahvasti aseistettuja sotilaita, jotka ottivat haltuunsa tärkeimmät hallintorakennukset.Vladimir Putinilla ei ilme värähtänyt kun hän pari päivää myöhemmin vakuutti lehdistötilaisuudessa, että kyseessä eivät ole venäläiset sotilaat. Lausunto oli tietoinen valhe. Kyse oli Venäjän armeijan erikoisjoukoista, jotka valmistelivat niemimaan miehitystä.
Harva on uskonut Putinin myöhempiäkään lausuntoja siitä, ettei Venäjä osallistu Itä-Ukrainan sotaan, koska todisteet puhuvat ihan muuta. Venäjällä on tosin ongelmana se, että mikään valtakunnallisesti merkittävä tiedotusväline ei kyseenalaista presidentin lausuntoja. Tällä on seurauksensa.
Kun Venäjän armeijan sotilas Viktor Agejev jäi Ukrainan armeijan vangiksi kesällä 2017 Luhanskin lähellä, kiisti Venäjän puolustusministeriö Agejevin olevan enää aktiivipalveluksessa. Tämä on vakiokaava vangiksi joutuneiden venäläissotilaiden kohdalla.
Riippumaton sanomalehti Novaja Gazeta haastatteli Agejevin äitiä Svetlana Agejevaa. Agejeva kertoi järkyttyneensä poikansa kohtalosta. Agejeva sanoi, ettei ole mistään aikaisemmin kuullut Venäjän osallistuvan Ukrainan sotaan. Agejeva on ammatiltaan englanninopettaja, mutta seuraa monien muiden tavoin vain venäläisiä tiedotusvälineitä.
Marko Lönnqvist
