Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi: Haluan takaisin kirjamessuille!

otso kantokorpi
otso kantokorpi Kuva: Jyrki Valkama Otso Kantokorpi

Helsingin Kirjamessut ovat taas alkamassa. Olen osallistunut tapahtumaan alusta saakka useassa roolissa. Olen ollut siellä kustantajana, kirjailijana ja paneelikeskustelijana. Viime vuosina olen yrittänyt vältellä tapahtumaa, enkä ole ainoa, jolle on käynyt näin. Syitä on useita.

Kirjallisuuden maailma on minulle intiimi ja keskittymiselle rakentunut yksityinen alue. Messuilla 80 000:n ihmisen kanssa saan paniikkihäiriötä muistuttavan olon. Jouduttuani sinne viime vuosina olen halunnut nopeasti ulos.

Toinen syy on kulttuurityöläisen normaali nykysaldo: en halua nähdä kymmeniä kirjoja, jotka välittömästi haluaisin, jos varaa on vain yhteen tai kahteen. Viime vuonna kävi jopa niin, että tulin kotiin Kirjamessujen yhteydessä järjestettävän Viini ja ruoka -tapahtuman kautta ja toin mukanani kirjojen sijaan kolme juustonpalaa, joita sitten nautin viinin ja hyllyssäni odottaneen lukemattoman kirjan kanssa.

Kolmas syy on kai kyllästyminen. Samojen tuttujen kanssa tulee vaihdettua samat kommentit vuodesta toiseen.

Tapahtuma on kuin toisteinen joulu tai eläkejuhlat, jolloin joku saattaa saada lahjaksi kolme samanlaista Aalto-vaasia. Joka lokakuu samaan aikaan saisin kuunnella Rosa Liksomin, Virpi Hämeen-Anttilan ja Sofi Oksasen ajatuksia maailman menosta.

Kirjamessut edustavat selvästikin hegemonista, vallitsevaa kulttuuria, vaikka siellä jonkun salin nurkassa puhujalavalla olisikin kokeellinen runoilija kuuden kuulijansa kanssa.

Tänäkin vuonna Liksom on lavalla ainakin seitsemän kertaa. Samaan seitsemään pääsin, kun laskin Hämeen-Anttilan esiintymiset. Vieläpä arvostan näitä kaikkia – Liksomin uusin, Everstinna jo odottaa makuuhuoneessa, kunhan vaimo pääsee sen loppuun.

Tutkija ja kriitikko Raymond Williams on eritellyt kulttuurin prosesseja käyttämällä jakoa ”vallitsevaan, jäänteenomaiseen ja orastavaan”. Kirjamessut edustavat selvästikin hegemonista, vallitsevaa kulttuuria, vaikka siellä jonkun salin nurkassa puhujalavalla olisikin kokeellinen runoilija kuuden kuulijansa kanssa. Siellä niitä uusia merkityksiä, uusia arvoja ja uusia käytäntöjä kuitenkin luodaan.

Kun miettii Helsingin kirjamessujen elinkaarta vallitsevan, jäänteenomaisen ja orastavan kulttuurin ristivedossa, onkin ehkä varsin oireellista, että kokeellista runoa julkaiseva osuuskuntamuotoinen kustantamo Poesia ilmoitti jäävänsä tänä vuonna pois.

Poesian hallituksen puheenjohtaja Pauliina Haasjoki kommentoi: ”Siitä huolimatta pitäisi uskaltaa tarjota sellaisia keskusteluja ja esiintymisiä, jotka voisivat olla yleisölle uusi kiinnostuksen kohde. Jotakin, mikä ei välttämättä edes muistuta mitään aikaisempaa. Siihen pitäisi olla tämän mittaluokan tapahtumassa varaa. Myös pienet yleisöt ovat arvokkaita ja jopa elintärkeitä kirjallisuudelle.”

Instituutioilla on tapana jähmettyä hyväksi havaittuihin toimintamalleihin. Helsingin kirjamessuilla ei välttämättä koeta muutospaineita, jos kävijämäärät kasvavat vuosi vuodelta.

Muutos on kulttuurissa monitahoinen asia. Instituutiot ja rituaalit luovat yhteisölle tiettyä turvallisuutta, jota on vaikea vaarantaa tai rikkoa. Samaan aikaan kuitenkin tiedämme, että taiteelta vaaditaan uusintamisen lisäksi uusiutumista, rajojen rikkomista ja uusien alueiden kartoittamista. Tästä syntyy vaikea ristiveto, jonka kanssa on tehtävä erilaisia kompromisseja.

Uusiutuminen on usein markkinatalouden sanelemaa eleenomaista uusiutumista. Väliin se muistuttaa hammasharjabisnestä: joka vuosi on kehitettävä käänteentekevä ja patentoitu hammasharja, joka kuitenkin muistuttaa häkellyttävästi edellisen vuoden mallia. Eikä lopputulos todennäköisesti ole muuttunut mihinkään.

Helsingin kirjamessut ei taida paljoa kipuilla. Kävijämäärät riittävät.

Toisinaan uudistus on vakavasti tarpeen: ajatelkaamme vaikka evankelisluterilaista kirkkoamme, joka joutuu elämään ikiaikaisten messukirjojensa ja rituaaliensa kanssa jatkuvan yhteiskunnallisen muutospaineen alaisena. Se myös kipuilee asian kanssa näkyvästi.

Helsingin kirjamessut ei taida paljoa kipuilla. Kävijämäärät riittävät. Mutta hajaääniä alkaa kuulua.

Esimerkiksi runoilija ja toimittaja Karri Kokko kirjoitti maanantaina Facebook-päivityksessään: ”Voisiko kirjamessujen asetelman kääntää toisin päin? Siis niin, että järjestetään lukijamessut, jossa kustantajat ja kirjailijat maksavat siitä, että pääsevät tapaamaan kirjojensa lukijoita. [ … ] ihan vaan ajatuskokeena: lukijat lavalle ja kirjailijat ja kustantajat yleisöön tekemään kysymyksiä. Olisihan se vaikuttava näky: isolla lavalla muutama hassu lukija, joiden pelkoja ja unelmia sadat kirjailijat ja kustantajat herkeämättä kuuntelevat.”

Ajatuskokeet ovat tärkeitä. Taide usein syntyy ja elämäkin voi muuttua niiden myötä. Jo nyt huomaan haluavani takaisin kirjamessuille. Voisin esiintyä lukijana lavalla – tuoda hyllystäni kymmenen kirjaa, jotka ovat muuttaneet elämääni ja yrittää analysoida yleisölle sitä, mitä tuo muutos on ollut.

Esitykseni jälkeen sitä hievahtamatta seuranneet Liksom, Hämeen-Anttila ja Oksanen – ja ehkäpä Kokkokin – esittäisivät minulle lukuisia kiinnostavia kysymyksiä.

Kirjoittaja on Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti. Kuuntele kolumni luettuna Yle Areenasta.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 7: Vauhtisokeutta

    Jonni Roos tekee kitaranrakennushankkeensa ensimmäiset mokat

    Rohkaistuneena ensimmäisen verstaskäyntini onnistuneesta höyläys-sessiosta, palasin muutamaa viikkoa myöhemmin paremmin kuivuneiden puiden kanssa Nikkariverstaalle, Espooseen. Oikaisin ruusupuisen otelauta-aihion oikohöylällä ja kuljettelin sen muutamaan kertaan tasohöylän läpi.

  • Siri Kolu: Koputetaan puuta eli kehumisen valtava voima

    Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus!

    Kehuminen on näkyviin piirtämisen taito. Sen taito ja oikeus on kaikilla meillä. Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus muidenkin tietoon, kehottaa kirjailija Siri Kolu.

  • Suomalaisia tv-aarteita: Hyvät herrat

    Kertomus Hyvät herrat -tv-sarjan tekemisestä

    KulttuuriCocktail kertoo suomalaisen televisiohistorian omaperäisimmistä sarjoista. Viidentenä tv-helmenä on Pertti Melasniemen ohjaama ja Lasse Lehtisen ja Aarno Laitisen käsikirjoittama Hyvät herrat, jota esitettiin MTV3:ssa 1990–1996.