Hyppää pääsisältöön

Synkeysmietteitä, lyhyitä ajatelmia elämän eri aloilta, sekä näkökohtia vaatimattomuuskilp. järjestämiseen

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Tämän naama. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Mm. synkeysmietteitä, lyhyitä ajatelmia elämän eri aloilta, sekä lyhyesti näkökohtia vaatimattomuuskilpailujen järjestämiseen.

Oliko teillä kiva kesä? Toivottavasti oli! Hurraa.

Minulla ei ollut.

Opin kyllä paljon kevään, kesän, syksyn aikana.

Elämän opetukset ovat usein kuitenkin varsin kipeitä.

Enkä tarkoita sellaista kuin että olisi törmäillyt ja ”saanut opetuksen”, vaan ihan elämällis-filofisia opetuksia, sellaisia kuin luopuminen, jonkin liian vaikean asian hyväksyminen. Jne.

Sellaisia opetuksia.

Pakko on hyvä kannustin, sanotaan. Vaikka se on huonoin kannustin ikinä! Pakko on perin huono keksintö sen kannalta, joka ei haluaisi yhtään pakottua.

Ja jos pidettäisiin kansalaiskysely, että kuinka monta % haluaa pakottua, niin ei nousisi paljon käsiä varmasti ehkä!

On toki olemassa ihmisiä, jotka sanovat elämästään, että kaikki kelpaa - päivääkään en vaihtaisi pois!

Sellaiset ihmiset ovat minusta psykiatrisen avun tarpeessa.

Miksi ihmeessä ihminen - jos voisi - ei vaihtaisi vaikeita aikoja pois. Pitävät muka harmeista, vastoinkäymisistä, surusta, he! Kuten jo sanoin (edellisessä kpl.), sellaiset ihmiset tarvitsevat psykiatrista hoitoa.

Mutta arvatkaa saavatko hoitoa, jos menevät hakemaan hoitoa ja sanovat että heitä ei harmita tai vaivaa mikään, ei edes elämän karvaimmat hetket. Niin ulos heitetään, että muka on terve ihminen se. Vaikka seinähullu minusta! (Ja muista keskinormaaleista.)

Kun, mitä hyötyä on elämän opetuksista? Sitten kun olet kaiken karvaasti oppinut, niin henki pois.

Taivasta vasten lähikuva pihlajanmarjoista syksyn synkkinä, lähes mustina.
Syksyn "kauneutta". Taivasta vasten lähikuva pihlajanmarjoista syksyn synkkinä, lähes mustina. pihlaja,syksy,lähikuvat,taivas

Jos teillä on mahdollista valita elämältä oppimisen ja elämältä oppimattomuuden väliltä, niin valitkaa heti ihan sikana oppimattoma, kun ei ole elämän koulu kovin kiva koulu aina. Tai siis, yleensä ikinä.

Esim. sukelluskoulu olisi paljon kivempi. Tai laskuvarjohyppäytyskoulu.

Sen sijaan uimakoulu (nuoruudessani) ei ollut kiva kun veden lämpö oli 16-17 astetta ja sinne piti juosta ja jotkut pirut räiskyttivät. Vieläkin ottaa päähän se. Hullu kun en ottanut nimiä ylös.

Enkä edes oppinut uimaan siellä.

Vaan opin uimaan tutun mökillä eräänä vesisateisena kesäiltana kenties noin klo 18.00 maissa.

Se oli hienoa! Sahasin juuri opittua koira-uintia tihkusateessa kahden laiturin noin 10-metristä väliä edestakaisin tuntikausia, kunnes ydinlämpöni oli laskenut jonnekin 8-12 asteen tienoille ja piti hampaat kalisten mennä sisälle takan ääreen ja juoda yhdeksän ja puoli litraa kaakaota. Sen jälkeen uni maitti kuin kaakao ydinkylmiytyneelle!

Mutta koulutuksesta piti vielä kysyä.

Mitä vasten jotkut älyävät matikasta ja pääsevät teknilliseen opinahjoon ja osaavat ohjelmoida vaikka mitä C++:lla ja vaikka millä Lispillä, mutta meikäläinen opiskelee ohjelmointia säälittävästi, kirjasta jonka nimi on ”Koululaisen ohjelmointikirja”.

Siinä on ohjelmointia, jollaisella saa esmes pienen piirroskissan hyppimään ruudulla ylös ja alas.

Miten voi muka tehdä ihmiskunnan pelastavan ohjelmointikeksinnön ohjelmointikielellä, jolla voi saada pienen piirroskissan hyppimään ylös ja alas?!

Kun on paljon hienompiakin ohjelmointikieliä, joiden hyödyllisyys silti on kovin rajoitettu.

(Esim. Prologilla voi joko 1] opiskella Prologia, jotta voi opettaa Prologia muille, tai 2] tehdä ohjelman joka luo ja ratkaisee Hanoin tornit -ongelman tahi kenties voi 3] tehdä listan, jossa ”Pekka pitää pesäpallosta, Maire pitää Full Contact Karatesta ja Trippe pitää päivänsinistä ja luomuilusta” - ja sitten tehdä hakuja noihin tietoihin - jotka jo muutenkin osaa ulkoa.)

Niin mitä vasten pitää nöyryyttää aikuista ihmistä joutumaan opetella ohjelmointia teoksesta ”Koululaisen ohjelmointikirja”? Ja kielellä, joka vaikuttaa vielä ..vaatimattomammalta kuin Prolog.

Tosin, ruudulla ylös ja alas hyppivä piirretty pieni kissan kuva ei kuulosta hullummalta. Jonain päivänä ehkä osannen ohjelmoida sen. Kerron siitä sitten!

Mitäs vielä piti mainita..

!!

Monissa lautasissa on keskellä se syömä-alue, ja sitten on ympärillä siinä sellainen lieri, josta ei ole mitään hyötyä.

Ilman suotta-liertä mahtuisi paremmin mikroon!

Nyt pitää laittaa mikroon kallellaan kuin Torre pendente di Pisa.

Eikä voi lämmittää Karjalan paistia mikrossa, kun valuu liemi mikroon lautasta kallellaan mikroon laitettaessaan.

!!!

Nyt alkoi mieli kirottu haluta Karjalan paistia! Eikä ole lihiä, eikä perunoita eikä mittään! Jugurttia ja puuroa vain jääkaapissa tällä.

Ruisleipää onneksi on. Otan sitä heti! Ja teetä.

(Tovi... Laitan alle kuvan teitä viihdyttämään. Vasemmalla alhaalla näkyvä heinä on minusta oleellinen elementti kuvassa. Se on epäskarppi, koska oli kova tuuli. Kova! Olisin voinut kuvatessa kaatua, ja pää katketa. Mutta pelastuinkin! Tänään sama paikka oli lumen peitossa. Otin siitä kuvan, jota en ehkä laita tähän, koska osaatte kuvitella lumen; pelkän valkoisen [RGB 255,255,255 / #FFFFFF / CMYK 0,0,0,0] kuvittelun ei luulisi olevan hankalaa, paitsi tietenkin silmät kiinni ollessa.)

Tuulessa taipuva korsi ja kellastunut tammentaimi koleina lauta-aitaa vasten. Syksy on.
Tuulessa taipuva korsi ja kellastunut tammentaimi koleina lauta-aitaa vasten. Syksy on. Korsi,aita,syksy,taimikko,pystykuvat

Massutin leipää ja marjariinia.

Mutta en juonut teetä, vaan!

On tullut mulle uusi mieltymys-aihe. Harvoin tulee uusia syömälajikkeita (tai juoma- ) tälle, mutta olen ryhtynyt pitämään Rooiboksen mausta.

Se Rooibos on joku ihme ulkomaalainen yrtti, josta uutettu juoma maistuu jännältä. Uudelta, mutta ei liian konservatiivisettomalta. Mie laitan siihen vähän makeutusta ja maitoa. Suosittelen, etenkin, jos pidätte siitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooibos

Tuossa artikkelissa mainittiin, että rooibosjuoma saattaa olla ihmiselle kovin terveellistä. Mutta älkää piitatko siitä, se on oikeasti hyvää - ei siis tarkoitettu yksinomaan hurahtaneille.

Terveellisyydestä ja ruoasta tulee mieleen ranskalaiset.

Olisi vaikea varmaan pysytellä tyynenä, jos olisi ranskalainen. Kun joutuisi puolustelemaan sammakkojen syömistä, vaikka ei itse söisi sammakoita, vaan normaaleiden ruokaa. Niin silti kaikki soimaisivat, että senkin sammakkomies ja punaviinin holaaja!

Ja belgialainen vasta hankalaa olisi olla, kun kaikki ajattelisivat että puhuu kyllä Ranskaa, mutta maa sillä paljon pienempi kuin Ranska. Että kylkiäis-maan asukki. Mutta hyvää suklaatia tekevät! Sellaisia suklaa-croissantejakin, jotka painavat saman verran kuin lampaan pää.

(Vai tekivätkö croissanteja vain ranskalaiset? En muista. Ainakin joku pain au chocolat, ”suklaaleipä” on Ranskan herkkuja. Varmaan niitä saa muukalaislegioonassa sotilaat, kun on raskasta työtä sotiloiminen. Mutta saako muka Suomen armeijassa. Hah että saisi! Menepä puhumaan komppanian vääpelille lampaan pään painoisista suklaaleivistä, niin ihme jos ei nouse rähinä. Toisaalta, vääpelin tehtävänä on rähistä. Sitä varten oli niillä ennen rähinäremmit ja kaikki.)

À propos de lampaan pää, idea jonka sain, ja samalla rikastumiskeksintö:

Vaatimattomuuskilpailujen järjestämisessä saattaisi piillä messevä rahasampo!

Yhden ainokaisen kilpailun järjestämisestä saattaa olla henkilökohtainen äveriäistyminen kiinni!

Ei kuitenkaan ole siihen sokkona ryhtyminen.

Asiassa on nimittäin monta puolta. (Joskin ”by definition” puolia voi [kokonaisessa] olla korkeintaan kaksi, eikö niin. Mutta onko [vain] kaksi jo monta? En usko - ainakin korkeimman oikeuden aikoinaan yhdessä kylkiäisjutussa (joka ei koskenut Belgian ja Ranskan suhdetta) tekemän päätöksen mukaan luvusta kolme voi sanoa monta. Kahdesta ei puhuttu mitään, monena. Eli anteeksi hairahdukseni tällä kohtaa, erheellisesti monista puolista mainittuani ja teitä harhaan johdettuani. Ja kiitos KKO:lle korkeammasta johdatuksesta moni-sanan tarkempaan ymmärtämiseen.)

Mutta takaisin vaatimattomuuskisan piiriin. Ensimmäisenä kaikista haasteista ko. kilpailun järjestämisessä tulee luonnollisesti mieleen vaatimattimuusmittarin kehittäminen.

Kun en ole insinööri, enkä edes Tekniikan Maailman vuositilaaja, enkä osaa ohjelmoidakaan kuin (mahd. tulevaisuudessa) pienen piirretyn kissan hyppimään ylös ja alas ruudulla, joudun tukeutumaan arveluun.

Siispä:

Ensin vaatimattomuusmittarihankkeelle täytyisi löytää ponsari. Voi koitua kovin kalliiksi mittarin teko itselle. Ja koiduttuaan, saattaa saattaa konkurssiin itsen se!

Toiseksi, vaatimattomuusmittarin tulisi mahtua esim. rekan kyytiin, jotta vaatimattomuuskilpailut voidaan järjestää jossain muualla kuin mittarin rakennuspaikalla naapurilta salaa käyttöönottamassaan ladossa tai hylätyssä savatehallissa.

Nämä kaksi ensimmäistä asiaa lienevät järjestettävissä; mikroipiireillä syntyy varsin järjellisen kokoisia tiedevirityksiä -

Mutta voi!

Kolmanneksi nousee mieleen filosofis-looginen ongelma joka saattaa kaataa koko hankkeen:

Nimittäin! Onko vaatimaton jos yrittää voittaa vaatimattomuuskilpailuissa? Tai hävitä!

Yksinäinen tyhjä puistonpenkki koskipistossa kelmeissä valoissa syksyllä, puun lehdet kellastuneet.
Voi sentään tätä syksyä. Pahassa ja hyvässä. Yksinäinen tyhjä puistonpenkki koskipistossa kelmeissä valoissa syksyllä, puun lehdet kellastuneet. Kuva: MK Tampere,Koskipuisto,syksy,ilta,ruska,yksinäisyys,Penkki,Pelastusrengas,Katuvalo

Voi pääparkaani. Miten selittää sille, kuinka kalibroida vaatimuusmittari!

Paljon yksinkertaisempienkin asioiden selittäminen sille on usein vaatinut kamalasti säätämistä, eikä silloin ehdi miettiä seikkailuja ja sankaritekoja.

Liian kiireistä on elämä, tai väärin painopistealuettua, jos ei ehdi miettiä seikkailuja ja sankaritekoja.

Hmm.

Ainakin miesten kohdalla on niin.

Mutta miettivätkö naiset seikkailuja ja sankaritekoja, vai mitä miettivät naiset, eri tilanteissa?

Kysyy:

Nimim. Yksi monten puolesta.

P.S. Mukava olla täällä taas!

  • Mielen porvarillinen hämärä

    Tietämättömyyden tuskaa, idiopatian ambivalenssia mietti hän

    Siltä varalta, että joku muu ei tietäisi samat, kuin minä en tiedä, kerron tässä pari kolme esimerkkiä viime aikojen tietämättömyyksistä. Alkaen siitä viikontakaisesta.

  • Mukavia

    Ilon aiheita ja 1 vastoinkäyminen + pari kuvanpahaista

    Niin kuivaa, että kun sitä maistaa, vaistomaisesti ryhti menee kyyryyn kuin kyttäävällä kissalla, hampaat pureutuvat yhteen kuin venäläisten ы-iissä, ja silmät siristyvät ja vettyvät ja sylkirauhasten käyttöastemittari menee ensin oranssille ja lopulta punaiselle.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Riina Katajavuori: Varokaa nakuja lapsia!

    Voiko lastenkirjoissa nakuilla?

    Mikko Maitomies on riemastuttava kirja, jota sukupolvet toisensa jälkeen jaksavat lukea. Mutta pelkään pahoin, että tänä päivänä se jäisi julkaisematta. Syy on paljas kuin Mikon peppu, kirjailija Riina Katajavuori pohtii kolumnissaan.

  • Otso Kantokorpi: Haluan takaisin kirjamessuille!

    Toisinaan uudistus on vakavasti tarpeen.

    Olen osallistunut Helsingin Kirjamessuille alusta saakka useassa roolissa, kustantajana, kirjailijana ja paneelikeskustelijana. Viime vuosina olen yrittänyt vältellä tapahtumaa, kirjoittaa kolumnisti Otso Kantokorpi.

  • Antti Heikkinen: Oi, Tuntematon!

    Tuntematon sotilas herättää voimakkaita mielipiteitä.

    Parin viikon kuluttua Suomi on täynnä kriitikkoja. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas herättää kansassa enemmän voimakkaita kuin ympäripyöreitä mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Antti Heikkinen.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Juha Hurme: Loppukesän kirjailijavisa

    Nyt etsitään tärkeää kotimaista kirjailijaa

    Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. Tietokisan isäntänä Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme.

  • Jouni Tossavainen: Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä

    Siinä hetkessä alan kilpailla, kun joku yrittää ohi.

    Porukat lenkkeilevät kuola valuen, kuonot kurtussa ja aivot narikassa. Millä tahansa lenkillä hymyilevä vastaantulija on poikkeus, ystävällinen tervehdys ihme. Tiukka ruumis on aina kauniimpi näky kuin lukeva ihminen. Kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen kirjoitti KulttuuriCocktailille esseen liikunnasta – ja liikkumattomuudesta.

  • Juha Hurme: Viiankiaapa

    Viiankiaapa

    Aapasuo on Suomen pohjoiselle luonnolle ominainen, mutta kömpelölle ja jäykistyneelle karvattomalle apinalle hankalaa maastoa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme on huolestunut Viiankiaavan kohtalosta.

  • Mielen porvarillinen hämärä

    Tietämättömyyden tuskaa, idiopatian ambivalenssia mietti hän

    Siltä varalta, että joku muu ei tietäisi samat, kuin minä en tiedä, kerron tässä pari kolme esimerkkiä viime aikojen tietämättömyyksistä. Alkaen siitä viikontakaisesta.