Hyppää pääsisältöön

Turvapaikanhakijoiden keskukset maksoivat 200 miljoonaa tavoiteltua enemmän

Suomessa oli enimmillään yli 200 vastaanottokeskusta, joista tällä hetkellä on toiminnassa noin viisikymmentä turvapaikanhakijoiden tulovirran laannuttua. Useita kalliita keskuksia on saanut jatkaa toimintaansa ja monia hyvin halpoja yksiköitä on suljettu.

Lakkaustuskohteiden valinnassa piti kuitenkin hinnan olla keskeinen tekijä: mitä kalliimpi keskus, sen nopeammin se piti lakkauttaa.

MIkkelin vastaanottokeskuksessa miehet leipovat perinteistä arabialaista leipää.
MIkkelin vastaanottokeskuksessa miehet leipovat perinteistä arabialaista leipää. Kuva: Yle miehet,leipominen,vastaanottokeskukset,leipä,Khubz,خبز‎

Halvimmat lakkautetut vastaanottokeskukset järjestivät majoitusta noin 20 – 30 euron vuorokausihintaan henkilöä kohden viime vuonna. Kalleimmat vuorokausihinnat olivat sen sijaan sadan euron tuntumassa sellaisissa keskusmajoitusyksiköissä, jotka jatkavat edelleen toimintaansa.

Esimerkiksi Vantaan Auramo-talon keskihinta oli viime vuonna 100 euroa vuorokaudelta ja Kirkkonummen Evitskogin hinta 88 euroa.

Johtaja Pekka Nuutinen Maahanmuuttovirastosta perustelee näiden SPR:n keskusten jatkoaikaa vuokrasopimuksilla, joista ei ole päästy eroon. Hänen mielestään keskuksia suljettaessa ei voida tuijottaa pelkkää hintaa.

”Vastaanottojärjestelmä on sopeutettu sillä silmällä, että meillä olisi balansoitu alueellinen verkosto”, Nuutinen toteaa.

Johtaja Pekka Nuutinen Maahanmuuttovirastosta
Johtaja Pekka Nuutinen Maahanmuuttovirastosta Kuva: Yle mies,Pekka Nuutinen, Maahanmuuttovirasto

Nuutisen mukaan esimerkiksi turvallisuusseikat pitää huomioida eikä kaikkea vastaanottotoimintaa voida siirtää kauas pääkaupunkiseudulta, vaikka siellä kiinteistöt ovat selvästi halvempia.

”Meillä on turvapaikkatutkintaa paljon Helsingissä. Täytyy olla kapasiteettia, joka palvelee tätä tutkintaa”, Nuutinen sanoo. Evitskogin keskus suljetaan tämän syksyn aikana.

200 miljoonan
kustannuskupru

Viime vuonna turvapaikanhakijoiden vastaanottopalveluihin kului valtion rahaa 554 miljoonaa euroa. Noin puolet kuluista kohdistui Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksiin. Toiseksi suurin summa meni Luonalle.

Jos maahanmuuttovirasto olisi saavuttanut asetetun hintatavoitteensa, vastaanotosta olisi selvitty Suomessa parisataa miljoonaa halvemmalla. Virasto tavoitteli 37 euron vuorokausihintaa.

SRP:n Nälkäpäiväkerääjän lipas.
SRP:n Nälkäpäiväkerääjän lipas. Kuva: Yle SPR,Nälkäpäivä,rahankeräys,keräyslipas

Kallein vastaanottokeskuksia pyörittävä operaattori oli viime vuonna keskusmajoituksen perusteella SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piiri, jossa keskusmajoituksen hinta oli 93 euroa vuorokaudelta.

Vertailu tehtiin yli viiden miljoonan euron keskusmajoitusta pyörittäneiden operaattorien välillä.

SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen uskoo, että kuluja nostivat kertaluontoiset erät keskusten perustamisesta ja sulkemisesta sekä vajaa kapasiteetti.

TV1 maanantaina 30.10. klo 20
MOT: Punaisen ristin pohjaton lipas

Muokattu: korjattu otsikon lyöntivirhe ja lisätty viimeiseen kappaleeseen tarkennus siitä keiden välillä vertailua on tehty. 27.10.2017 MK

Kommentit