Juha Kulmanen
Yle
Intialainen antropologi T.N. Pandit on kotoisin Pohjois-Intiasta Kashmirista. Hänen ihonsa on hyvin vaalea Intian monipuolisessa värikirjossa ja hän on kookas.
Amerikkalainen toimittaja Ellen Barry aloittaa Panditista viime toukokuussa New York Timesin kansainvälisessä painoksessa julkaisemassa artikkelinsa:
” 82-vuotias intialainen antropologi T.N. Pandit viettää päivänsä Delhissä vanhan ikäkauden leppoisissa harrastuksissa. Hän lukee runoja, osallistuu buddhalaiseen opintopiiriin ja kävelee päivittäin läheisessä puistossa. Vain harvat kysyvät häneltä vuosista, jolloin hän vietti aikaansa Andamaanien saariston metsästäjä-keräilijöiden parissa. Vain vaivoin hän löytää kirjahyllystään v. 1990 julkaistun kirjansa näistä kokemuksista.”
Pandit suree kaksi vuotta sitten kuollutta vaimoaan Roshia, joka oli aina valmis keskustelemaan Andamaanien saarten alkuasukkaista ja heidän elämästään. Hänen eräs tyttäristään asuu kuitenkin hänen luonaan Delhissä.
Antropologiassa on ollut erilaista suhtautumista ns. primitiivisiin kansoihin. Jotkut evolutionistit ovat tuominneet nämä jäänteiksi kivikaudelta, eivätkä ne ansaitse suojelua, vaan saavat hävitä. Toisaalta 1920-luvulla tuli esiin haave kaukaisesta saaresta, jossa voisi tutkia alkuperäistä taloutta, yhteiskuntaa, politiikkaa ja uskontoa.
Andamaanien saariston asukkaista
Intian hallitsemat saariryhmät Andamaanit ja Nicobaarit sijaitsevat Bengalin lahdella lähellä Myanmar-Burman eteläosia ja Thaimaata. Ne ovat myös lähellä Indonesian pohjoisinta saarta Sumatraa. Nykyään nähdään, että ”homo sapiens” asutti nämä saaret Afrikasta käsin lähteneen muuttoliikkeen seurauksena 60 -50 000 vuotta sitten eli suunnilleen samaan aikaan kuin alkuasukkaat siirtyivät Australiaan. Geenitutkimukset ovat osoittaneet, että näiden saariryhmien alkuperäiskansojen geeniperimä on varsin omalaatuinen.
Nämä alkuasukkaat ovat olleet pieniä, mustia ja niukasti vaatetettuja. He harjoittivat metsästystä, keräilyä ja kalastusta. Aluksi heillä oli käytössään pitkiä keihäitä, mutta n. 10 000 vuotta sitten he saivat käyttöönsä jousipyssyjä, mikä helpotti metsästystä. Pari tuhatta vuotta sitten he saivat käyttöönsä metallikärkiä ja haaksirikkoutuneista laivoista saatiin sittemmin rautakärkiä.
Kun läntiset laivat purjehtivat Bengalin lahdelle 1500-luvulta lähtien, nämä levittivät tuhoisia kulkutauteja. On arvioitu, että suuri osa Andamaanien ja Nicobaarien alkuperäisväestöstä tuhoutui näihin tauteihin.
Ei liene ihme, että henkiin jääneiden keskuudessa syntyi tämän seurauksena syvää epäluuloa ulkopuolisia kontakteja vastaan.
Brittiläinen siirtomaavalta valtasi nämä saaret 1800-luvun puolivälissä, koska ne sijaitsivat Brittiläisen Intian keskeisestä kaupungista Kalkutasta Kaakkois-Aasian kärkeen uuteen perustettuun satamakaupunkiin Singaporeen johtavan strategisen merireitin varrella.
Koska nämä saaret olivat pieniä ja vähän sopivia viljelykselle, niitä ei kehitetty kuten Ceylonia teeviljelyssiirtomaaksi. Näistä saarista tuli aluksi rangaistussiirtola kuten Australiasta. Sinne siirrettiin rangaistusvankeja lähinnä Brittiläisestä Intiasta.
Näille saarille perustettiin oma kiväärein varustettu ”Brush Police” järjestelmä ylläpitämään brittiläistä lakia ja järjestystä. Kun Intia itsenäistyi 1948, ja sai saariryhmät haltuunsa, tätä ”puskapoliisi”-järjestelmää jatkettiin. On selvä, etteivät saarten alkuperäiskansat pitäneet näistä puskapoliiseista ja jotkut niistä kävivät aseellista taistelua poliiseja vastaan.
Panditin tutkimuksista
Sen jälkeen kun Pandit opiskeli Delhin yliopistossa antropologiaa, hänet lähetettiin kaukaisille saarille Andamaaneille. Hän ei ollut aluksi innostunut asiasta:
”Pandit huomasi kuitenkin hämmästyksekseen, että paikka itse asiassa sopi hänelle. Hänen päänsä oli täynnä tunnetun brittiläisen antropologin A.R. Radcliffe-Brownin esittämiä romanttisia ajatuksia. Tämä oli tutkinut Andamaanien alkuasukkaita 1900-luvun alussa ja kuvannut heitä ”urheiksi ja älykkäiksi”. Pandit oli kummastunut, kun hän näki alueen pääkaupungin Port Blairin kaduilla alkuperäiskansojen lapsia kerjäämässä, ja paikalliset lapset kiusasivat heitä.
Mutta onneksi siellä oli myös muita heimoja, jotka olivat tuskin muuttuneet niistä ajoista. Eräs näistä asutti Pohjois-Sentinel-saaria, eikä saaren asukkaita oltu juuri nähty. Toinen heimo oli nimeltään Jarawat, jotka olivat pelättyjä jousiampujia. Heillä oli tapana kiivetä puunlatvoihin ja tulittaa sieltä tunkeilijoita”.
Panditin mukaan itsenäistyneen Intian tuli hoitaa asiat paremmin kuin Intiaa hallinnut siirtomaavalta Iso-Britannia. Hän oli mukana, kun Sentinel-saaren rannalle asetettiin 1967 lahjoja, samaan aikaan kuin alkuperäisasukkaat lymysivät metsässä. Kun 1968 vangittiin 3 Jarawa-nuorukaista, hän pääsi puheisiin heidän kanssaan. Nämä palautettiin metsään muutaman kuukauden päästä lahjoja mukanaan.
Tämän jälkeen kului 6 vuotta, kunnes joukko Jarawoja tervehti heitä laululla ja tanssimalla. He riisuivat Panditin vaatteet ja silmälasit ja kutsuivat hänet mukaan tanssiin. Näistä tilanteista otetuissa valokuvissa näkyy melkoinen kontrasti: iso valkoinen mies ja pienet mustat alkuasukkaat. Tästä alkoi uusi vaihe:
” Kun näin Jarawa-tytön veneessä, en voi koskaan unohtaa hänen kasvojaan . Hän istui katsoen meitä arvokkaasti kuin hän olisi ollut Iso-Britannian kuningatar Victoria. Silloin tajusin, ettei ihminen tarvitse vaatteita, koruja ja kruunua ollakseen arvokas. Se, mikä tulee esiin spontaanisti ihmisen sisältä osoittaa hänen persoonallisuuttaan”.
Yli 20 vuotta kontaktien alkamisesta Jarawat avautuivat 1990-luvun alussa ulkopuoliseen maailmaan. Tässä yhteydessä on huomattava, että Pandit työskenteli hallinnossa ”The Indian Anthropological Survey”-elimen palveluksessa. Kukaan yliopistossa työskentelevä antropologi ei voisi odottaa näin kauan, sillä hän ei saisi mistään 20 vuoden rahoitusta. Pandit päätti työuransa yllämainitun intialaisen elimen Andamaanien ja Nicobaarien keskuksen johtajana.
Näkemyksiä viimeaikaiseen kehitykseen
Tämä alkuasukkaiden avautuminen ja integroituminen ulkopuoliseen maailmaan ei ole kuitenkaan johtanut kaikkia osapuolia tyydyttävään tilanteeseen. Monet ovat olleet huolissaan alkuperäiskansojen oman kulttuurin tuhosta:
”Aktivistit olivat huolissaan Andamaanien heimojen kohtaloista. Heidän mukaansa kulttuurikontaktien edistämisestä seuraa yleensä heikomman kulttuurin tuho. Brasilia, Peru, Ecuador ja Bolivia olivat omaksuneet uuden ”no contact”-politiikan ja Intia seurasi perässä. Uudet Sentinel-saarelle suuntautuvat ”tutkimusmatkat” lopetettiin 1996 ja Intian laivasto valvoi, ettei sinne pääse ulkopuolisia tunkeilijoita”.
Intian hallitus omaksui 2004 uuden politiikan Jarawien suojeluun. Sen päämääränä oli suojella heimoa ulkopuoliselta vaikutuksilta ja haitallisilta kontakteilta.
Näistä toimenpiteistä ei kuitenkaan näyttänyt olevan apua.
” Mutta integraatioprosessi on kamala. Kun se alkaa , mikään ei voi sitä pysäyttää ,kertoo paikallinen ympäristöaktivisti Samir Acharya katkerana. Asukkaat ovat altistuneet uudenaikaiselle elämäntavalle, jota he eivät pysty matkimaan kestävällä tavalla. He ovat muuttuneet vapaista ihmisistä kerjäläisiksi”.
Tämä kehityssuuntaus on ollut kova pala nieltäväksi Panditille, joka nuoruudessaan halusi tehdä asiat toisin. Hän vaikutti siihen, että asiat etenivät paljon pehmeämmin kuin joskus aiemmin, mutta lopputulos ei juuri poikennut siitä, mitä oli tapahtunut aiemmin.
Loppujen lopuksi Pandit toteaa haastattelussa, että alkuasukkaiden elämä kärsi merkittävästi, kun he luopuivat jousista ja nuolista:
”Kontaktien kielteinen vaikutus näyttää väistämättömältä, mutta tämä on surullista. Näimme alussa monin tavoin hämmästystä herättävän yhteisön, mutta se on nyttemmin hajaantunut ja menettänyt tarkoituksensa. Nyt ihmiset pyrkivät helppoon elämään ja suuntautuvat kerjuuseen”.
Tämä on itse asiassa paluuta 1970-luvun keskusteluun, jossa antropologeja syytettiin siirtomaahallinnon palvelijoiksi ja heidän nähtiin myötävaikuttavan kulttuurien tuhoutumiseen.
Lopuksi: Tsunami Thaimaassa ja alkuperäinen tieto
Koska Thaimaa on Suomessa suosittu turistimaa, myös suomalaisia menehtyi vuoden 2004 merenalaisen voimakkaan maanjäristyksen aiheuttamassa voimakkaassa tsunamissa. Koska Andamaanien ja Nicobaarien saaristot sijaitsevat lähellä Thaimaata, tsunami koski myös niitä.
Pidin myöhemmin 2004 esitelmän ”Luonnonkatastrofi vai kehityskriisi Aasiassa”. Kun puhuin siinä kehityskriisistä, korostin kahta asiaa. Ensinnäkin painotin suojelevien tiheiden mangrovemetsien hävitystä rannikolla lyhytnäköisen voitontavoittelun johdosta. Toiseksi esitin alkuperäiseen tietoon perustuvaa viisautta, kun saariston alkuperäiset heimot ja norsut pakenivat ja vuorille aistiessaan voimakkaan merenalaisen maanjäristyksen.
Sanon ensimmäisestä kysymyksestä mangrovemetsistä vain lyhyesti. Näyttää siltä, että Aasiassa ollaan tekemässä suuren mittaluokan tyhmyyttä, koska siellä tuhotaan suojelevia mangrovemetsiä Intiasta Kiinaan ulottuvalla rannikkovyöhykkeellä.
Mitä tulee alkuperäiseen tietoon, mainitsin tämän puheenvuoron alkupuolella, että Andamaanien ja Nicobaarien alkuasukkaat tulivat saarille 60- 50 000 vuotta sitten. Tämä tarkoittaa, että he ovat kokeneet olemassaolonsa aikana lukuisia tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, vedenalaisia maanjäristyksiä ja tsunameja. Tästä on jäänyt varmasti jälkiä heidän kulttuuriperimäänsä ja he osaavat kuulla herkällä korvalla luonnon merkkejä. Tämä selittää sen, miksi he pakenivat nopeasti vuorille, eivätkä jääneet odottamaan tsunamin saapumista rannalle.
Saksassa tehtiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa jyrkkä ero ”luonnonkansojen” ja ”sivistyneiden kansojen” välillä. ”Luonnonkansat” olivat tyhmiä, läheisesti riippuvia luonnosta ja historiattomia. Tämän tsunamin yhteydessä tapahtui nurinkääntö. ”Luonnonkansat” osasivat lukea luontoa ja reagoida oikein, sen sijaan ”sivistyskansojen” edustajille kävi huonosti.
Norsut ovat eläneet myös pitkään Aasiassa ja ne tiesivät myös mitä tehdä. Eläinten tietoa maanjäristyksistä ei ole syytä aliarvioida. Yleensäkin viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että monet eläimet ovat fiksumpia kuin on yleensä luultu. Italiassa on menossa parhaillaan tutkimushanke, jossa tutkitaan aistivatko lampaat paremmin maanjäristyksiä kuin seismologiset laitteet.
Jussi Raumolin
