Hyppää pääsisältöön

Beethovenin konserttojen välittömät ja metatasot

Lars Vogt on ahkeroinut klassisromanttisen musiikin parissa Ondinelle, kamarimusiikissa Christian Tetzlaffin ja hänen siskonsa Tanja Tetzlaffin kanssa useankin levyn verran. Viimeksi tänä vuonna Vogtilta ilmestyi puolestaan ensimmäinen levy Beethovenin Pianokonsertoista koillisenglantilaisen Royal Northern Sinfonian kanssa. Ensimmäisen ja Viidennen eli Keisarikonserton sisältänyt levy oli kiitettävä Beethoven-syklin avaus, unelmoiva, tanssillinen ja kaikin puolin onnistunut kokonaisuus.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Tällä kertaa vuorossa on Kolmas konsertto c-molli, jonka pariksi on päässyt Beethovenin vekkula Kolmoiskonsertto. Melodisesti ja muotonsakin puolesta melko rapsodinen Konsertto viululle, sellolle, pianolle ja orkesterille on haastava niin esittäjälle kuin kuulijalle. Teos hassuttelee monella tasolla: sen melodioissa ja juoksutuksissa on paljon koomisen oopperan elkeitä buffasta tunteikkuuteen; mutta Beethoven on ulottanut piruilun ja leikittelyn myös muodon tasolle käsitellen konventioita hivenen kuin improvisoiden. Kaikki tämä jää esittäjiltä helposti huomaamatta: hupailu ei ole aivan välitöntä ja ilmeistä, vaan se täytyy ikään kuin kaivaa, löytää ja näytellä partituurista esiin.

Tetzlaffin sisarukset ja Lars Vogt ovat sen verran vanhoja kettuja, että hupailun ja tunteiden tasot ja metatasot on partituurista löydetty, mutta mihinkään suureen riehakkuuteen he eivät pyri. Omasta mielestäni teos kestäisi enemmänkin, mutta toisaalta tietynlaisen kompromissin hakeminen liioittelun ja arvokkuuden, komiikan ja pidättyvyyden välille on kai suotavaakin.

Jo keväällä aiempaan julkaisuun asettamani ylisanat pätevät myös Kolmoiskonserttoa seuraavan Beethovenin c-molli-Pianokonserton kohdalla. Vogt kuuluu siihen joukkoon taiteilijoita, jonka voi olettaa tulkitsevan soittamaansa musiikkia puhuvasti ja joustavasti fraseerauksen ja temponkäsittelyn suhteen. Royal Northern Sinfonia on oiva löytö orkesteriksi, joka lähtee Vogtin matkaan Beethovenin konsertoissa, myös tunnelmiltaan hyvin vaihtelevassa c-molli-Konsertossa, hieman unettavasta hitaasta osasta huolimatta. Nyt sitten odotellaan enää Toisen ja Neljännen konserton julkaisemista – ja nehän ovat Beethovenin Pianokonsertoista ne omat lempparini. Ehkä siis palataan asiaan.

Ludwig van Beethoven: Kolmoiskonsertto pianolle, viululle, sellolle ja orkesterille C-duuri; Pianokonsertto nro 3 c-molli. - Lars Vogt, piano ja joht., Christian Tetzlaff, viulu, Tanja Tetzlaff, sello, sekä Royal Northern Sinfonia. (Ondine, ODE 1297-2)

Kuuntele Uudet levyt 27.10.2017, toimittajana Ville Komppa.

Kommentit
  • Albert Schnelzerin sävelkielessä on tunnistettavaa omaleimaisuutta

    Albert Schnelzerin musiikki toimii.

    Länsinaapurista kajahtaa taas. Mikäli Albert Schnelzer (s. 1972) ei ole ennestään tuttu tekijä, kannattaa asia korjata pikimmiten. Säveltäjän orkesterisointeja voi nyt makustella Benjamin Shwartzin johtaman Göteborgin sinfoniaorkesterin tuoreella äänitteellä. Albert Schnelzerin sävelkielessä on jotakin, mitä monella muulla nykysäveltäjällä ei ole.

  • Spark-yhtyeen onnistunut monityylinen kokonaisuus toimii

    Spark-yhtyeen monityylinen kokonaisuus riemastuttaa

    "Tanssi on muutakin kuin vain liikettä musiikin tahtiin. Se on intohimoa ja elämänjanoa", pohjustaa Spark-yhtye tuoreimman julkaisunsa esittelytekstissä. No mikä ettei, mutta mahtaako kahden nokkahuilun, viulun, sellon ja pianon muodostaman yhtyeen monityylinen kokonaisuus käydä kuulijan jalan alle? Kyllä. Varsinkin kun se tehdään näinkin antaumuksella ja tyylillä.