Hyppää pääsisältöön

Charles Ivesia inspiroituneimmillaan

Charles Ives, pöytälaatikkoon pitkään säveltänyt vakuutusneuvos, sai tunnustusta vasta eläkeiässä ja ehti nähdä Toisen maailmansodan jälkeisestä maineestaan vain välähdyksiä. Ainutlaatuisen säveltäjän, monella tavalla yhdysvaltalaisen klassisen musiikin pioneerin ja uusklassisten modernistien esikuvan musiikki on nerokkaan yksilöllistä, mutta juuri siksi haastavaa. Joonas Ahonen vastaa haasteeseen samalla mitalla uudella levyllään legendaarisessa Concord-sonaatissa. Levyn täydentää Pekka Kuusiston kanssa tehty tulkinta 1910-luvulla syntyneestä Neljännestä viulusonaatista “Children’s Day at the Camp Meeting”.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Kolmiosaisen viulusonaatin sekä Concord-sonaatin korkealle virittynyt spontaani herkkyys ja unenomaisen sujuva kerrostuminen ovat Ivesia parhaimmillaan. Kuusisto ja Ahonen ovat parhaita tavoittamaan virvatulimaisen notkeat sävyvaihdokset, dissonanssin ja konsonanssin pallottelun.

Charles Ivesin Concord-sonaatin neljä osaa on omistettu Massachusettsin Concordissa 1800-luvun puolivälissä toimineille kirjallisuuden transsendentalisteille – soihdunkantajanaan ensiosalle nimen antanut Ralph Waldo Emerson. Tietämisen, tietoisuuden, olemisen ja tuonpuoleisen rajoilla liikkuvat kirjailijat ja filosofit inspiroivat Charles Ivesin säveltämään teoksen, jonka voisi helposti nostaa Beethovenin suurimpien ja Lisztin h-molli-Sonaatin rinnalle. Concord-sonaatissa korostuva monikerroksellisuus kaikkine lainoineen Ivesille rakkaasta musiikista – kuten Beethovenin Viidennen sinfonian alusta – on ylipäätään sekä haastavaa että palkitsevaa. Sonaatin vuoden 1938 kantaesitystä pian seuranneen New Yorkin -esityksen vanavedessä teos nostettiin parhaaksi amerikkalaisen säveltämäksi teokseksi.

Ahonen on kunnostautunut sekä Beethovenin ajan tulkkina vanhoilla pianoilla että uuden musiikin spesialistina. Hän on melko nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia jo kohta seitsemän vuoden ajan uuden musiikin parhaimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Wienin Klangforumin pianistina ja levyttänyt Bis-merkille György Ligetin musiikkia, mukaan lukien huiman Pianokonserton. Tällä levyllään Joonas Ahonen nousee puolestaan kandidaatiksi Suomen parhaaksi pianistiksi.

Charles Ives: Viulusonaatti nro 4 “Children’s Day at the Camp Meeting”; Pianosonaatti nro 2 “Concord, Mass.”. - Joonas Ahonen, piano, Pekka Kuusisto, viulu, ja Sharon Bezaly, huilu. (Bis, BIS-2249)

Kuuntele Uudet levyt 27.10.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.