Ville Komppa
Yle
Sekä tutkijana että sellistinä toimiva espanjalaissyntyinen Guadalupe López-Íñiguez tuo debyyttilevyllään barokin vähemmän tunnettuja helmiä esiin. Ensimmäisiin sellovirtuooseihin ja säveltäjiin lukeutuva Domenico Gabrielli on inspiroinut nuorta Suomessa asuvaa sellistiä: López-Íñiguez tulkitsee debyyttilevyllään vanhaa välimerellistä musiikkitraditiota, kokonaislevytyksessä Gabriellin ja Alessandro Scarlattin selloteoksista.
Varhaisen italialaisen barokin kukoistus 1600-luvun soitinmusiikissa perustui paljolti viuluvirtuoosien uusiin sooloteoksiin, sonaatteihin ja konserttoihin. Barokkityyli otti niissä etäisyyttä vanhaan renessanssityyliin uuden vokaalimusiikin, kantaatin ja aarian muotoja mukaillen. Samoihin aikoihin, 1600-luvun jälkipuolelle sijoittuu myös sellon nousu sekä yhtye- että soolosoittimena. Tutkijana psykologian alalla aloittanut López-Íñiguez on tehnyt myös autoetnografista tutkimusta romanttisen musiikin, Beethovenin ja Mendelssohnin selloteosten parissa. Monipuolinen tutkijantausta näkyy levytekstissä, joissa López-Íñiguez pohtii yleistajuisuuteen pyrkien niitä valintoja ja kysymyksiä, joiden eteen vanhan musiikin soittaja väistämättä joutuu: pyrkiäkö toteuttamaan oletettuja barokin ajan ihanteita itselleen ulkoisilla tavoilla vai poiketako niistä silloin kun oma muusikkous ja sydän niin vaativat?
Soitossa akateemisuus kuuluu korkeintaan hyvänä makuna ja punnittuina tulkintoina. Niiden rinnalla – mahdollisesti niiden kautta – López-Íñiguez puhaltaa continuoryhmänsä kera aistikkaan, vivahteikkaan ja eritoten kauniin hengen Gabriellin ja Scarlattin teoksiin. Continuossa vakuuttavat historiallisten jousisoitinten taituri Markku Luolajan-Mikkola sekä kitaristi Olli Hyyrynen ja cembalisti Lauri Honkavirta.
Vantaan Pyhän Laurin kirkossa tehty äänitys on miellyttävä, ja duosonaattien kaksi osapuolta, solisti sekä continuon soittaja tai soittajat ovat mukavasti tasa-arvoisia. Gabriellin sooloselloteokset, Ricercaret on ripoteltu sonaattien väliin, mikä tuo kokonaisuuteen mukavaa vaihtelua. Hieman karsastan sitä, että äänitys on niissä tehty etäänpää – tai että kirkon akustiikkaa on niihin lisätty sonaatteihin verrattuna. Akustisen tilan muuttuminen kesken levyn ehkä palvelee sooloteosten ja yhtyeteosten erilaisia sointitekstuureja – mutta se luo muuten yhtenäiseksi ajateltuun ohjelmaan epäyhtenäisen sointiasun.
Levyn toinen säveltäjä, Gabriellia hieman myöhäisempi Alessandro Scarlatti oli tunneilmaisun, laulavuuden ja harmoniankäytön mestari, 1600- ja 1700-lukujen taitteen tärkeimpiä säveltäjiä Euroopassa ylipäätään. Hänkin oli tykästynyt selloon ja sen inhimilliseen sointiin. Scarlatti on Gabriellia astetta räväkämpi, poleeminen ja omanarvontuntoinen taiteilija, ja hänen napolilainen särmikkyytensä pääsee esiin myös tällä levyllä. Jos voisin jotain toivoa, niin riehakkaampaa variointia ja improvisointikierroksia lyhyisiin presto-finaaleihin – sellaiset olisivat epäilemättä kuuluneet asiaan runsaat kolmesataa vuotta sitten. Mutta kaikkiaan levy on ehjä ja raffineerattu avaus López-Íñigueziltä.
Domenico Gabrielli ja Alessandro Scarlatti: selloteokset, kokonaislevytys. - Guadalupe López-Íñiguez, barokkisello, sekä Markku Luolajan-Mikkola, barokkisello, Olli Hyyrynen, barokkikitara ja arkkiluuttu, ja Lauri Honkavirta, cembalo. (Alba, ABCD 412)
Kuuntele Uudet levyt 27.10.2017, toimittajana Ville Komppa.
