Hyppää pääsisältöön

Vodkaa ja sukkahousuja Leningradissa - kolme matkaa kaupunkiin, jota ei enää ole

Kuvasikermä, jossa Talvipalatsi, maatuska, puna-armeijan kuoro, Iisakinkirkko, jono kauppaan kadunkulmassa, kopeekoita, Misha-karhu
Kuvasikermä, jossa Talvipalatsi, maatuska, puna-armeijan kuoro, Iisakinkirkko, jono kauppaan kadunkulmassa, kopeekoita, Misha-karhu Kuva: Yle / Iina Jussila Neuvostoliitto,Pietari,vallankumousilta

Kävin kolme kertaa Leningradissa. Kummallisessa Leninin mukaan nimetyssä kaupungissa, jota ei enää ole. Ihmettelin viiden miljoonan asukkaan suurta kaupunkia, tyhjiä ruokakauppojen hyllyjä ja sosialismin suuria saavutuksia. Lauantaina 28.10. keskustellaan Neuvostoliitoon liittyvistä muistoista: Mitä muistat Neuvostoliitosta? Yle Radio 1 klo 19.

Ensimmäisen matkani tein pikkupoikana mummon kanssa ison kaupungin menoa ja nähtävyyksiä ihmettelemään. Mieleen jäivät paikallisen turistioppaan kertomukset sosialismin suurista saavutuksista ja Iisakin kirkon rakentamisesta. Nevan sillat nousivat ylös aina yöllä, ja Lokakuun vallankumouksen aikaan työläiset olivat vallanneet Talvipalatsin tsaarilta. Jos jokaisen Eremitaasin taide-esineen edessä viettäisi minuutin, niin taidemuseosta ei pääsisi koko elämänsä aikana pois. Mieleen jäi kuinka bussissa aikuiset miehet olivat tohkeissaan pimeästi vaihdetuista ruplista ja naureskelivat keskenään, kun joku oli jäänyt rajatarkastuksessa kiinni liian monista sukkahousuista.

16-vuotiaana rymistelin 1980-luvun alkupuolella Leningradissa kavereideni ja lukiolaisryhmän mukana kummastelemassa käytännön sosialismia. Eremitaasin taideaarteet ja loisteliaat huoneet tekivät minuun tällä nuorisomatkalla Neuvostoliiton saavutuksia suuremman vaikutuksen.

Neuvostoliittolainen kaupan lihatiski.
Neuvostoliittolainen kaupan lihatiski. Kuva: Yle / Martti juntunen Neuvostoliitto,Lihakauppa,Vallankumoisilta

Eksyimme kerran metroon. Kyrillisistä kirjaimista emme saaneet tolkkua ja pikkukaupungin kasvatteina luulimme, että metron linjaston värit tarkoittavat metron junien värejä. Siinä sitä sitten odoteltiin punaista tai sinistä metroa. Ajettiin ja noustiin välillä ylös katsomaan näkyisikö hotellia. Kadun varrelta löydetty taksikuski katsoi hotellikorttiamme ja pyöritteli päätään. Ei tarvinnut tulkata, että matka oli pitkä.

Koin itsekin sen mitä sosialistisessa järjestelmässä voi tehdä, jos on paljon ruplia. Välillä tuli silti nälkä. Kauppojen elintarvikehyllyillä kun ei ollut käytännössä paljon mitään ostettavaa. Jano ei tullut. Kaikennäköistä alkoholia myytiin surutta alaikäisille. Ainakin meille. Kuulimme hotellin baarissa Neuvostoliitossa työkomennuksella olleelta suomalaismieheltä, että Neuvostoliitossa ei saanut vapaasti muuttaa paikkakunnalta toiselle ja Leningradissa asuminen oli paikallisten mukaan suuri etuoikeus. En koko matkan aikana selityksistä huolimatta millään tajunnut sitä, miksi katukaupassa markoilla sai enemmän ruplia kuin virallisessa hotellin valuutanvaihtopisteessä.

Ihmisiä Leningradin metroaseman liukuportaissa.v. 1980
Ihmisiä Leningradin metroaseman liukuportaissa.v. 1980 Kuva: Yle / Martti Juntunen metroasemat,Neuvostoliitto,vallankumousilta

Reiluna parikymppisenä vietin Leningradissa vuoden 1990 joulun ilman joulua. Neuvostoliiton tammikuussa tuleva pakkasukko toi varmaan mukanaan muutakin kuin lahjoja lapsille, sillä Neuvostoliitto oli jo hajoamassa ja aiemmin tuntemani Leningrad muuttumassa. Se ei enää kummastuttanut, ettei kauppojen hyllyillä ollut taaskaan käytännössä tarjolla elintarvikkeita. Ihmettelin kyllä hiukan, mihin kaikki miliisit olivat hävinneet keskeisistä kadunkulmista. Näkyvin, jälkikäteen ajateltuna, merkki muutoksesta oli kylmä, lukitsematon ja tyhjä Pietari-Paavalin katedraali. Tiesinhän, että kirkkoon oli haudattu tsaareja. Aikani katedraalissa kierreltyäni lähdin pois henki kylmästä huuruten. Ovella ihmettelin, ettei kukaan vielä ollut varastanut kirkon sisältä kaikkea arvokasta irtaimistoa.

Seuraava jouluna Leningradin nimi oli jo muutettu Pietariksi. Kaupunkia, jossa näin Neuvostoliittoon, ei enää ollut.

Paraati punaisella torilla
Paraati punaisella torilla Kuva: Yle Punainen tori

Missä kävit Neuvostoliitossa ja milloin?

Lähetä meille postikortti, jossa kerrot missä kävit ja minä vuonna. Lähetä kortti osoitetietoinesi 7.11.-17 mennessä osoitteeseen: Neuvostoliitto, PL 79, 00024 Yle.
Kaikkien postikortin lähettäneiden kesken arvotaan venäläisklassikko ja suklaata.

Muistoja voit kirjoittaa myös kommenttiosioon.

Kommentit
  • Kadonneet: kukko, kirjat, painolaatat ja Daniel Medelplanin maine

    Medelplanin puuaapinen edisti lukutaitoa 1700-luvulla.

    Suomessa oli 300 vuotta sitten samanlaisia huolia kuin tänäänkin: miten sivistää kansaa ja estää lukutaitoa katoamasta? Siksi on syytä muistaa Pälkäneen puuaapista. Käsi pystyyn kuka tietää Daniel Medelplanin? (s. noin 1657 Turku – k. 18. elokuuta 1737 Pälkäne) Pelkään ettei moni, vaikka syytä olisi. Katoavaista on maine ja kunnia?

  • Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!

    Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.

    Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto. Uhan alla olevien lajien määrä on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Noin miljoona eläin- ja kasvilajia, joita ei kohta enää ehkä ole. Eikä se siihen lopu. Lajien kuoleminen sukupuuttoon kiihtyy valtavaa vauhtia. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri