Amatööri laarinpohjalta vai kunnianpalautuksen ansaitseva sävelseppo?

Suomessa on vuosien mittaan ollut niin paljon kulttuuritahtoa, että tärkein osa tärkeimmästä musiikkiperinnöstämme on saatu dokumentoitua levylle. Liekö kulttuuritahto säilynyt ennallaan mutta tärkeä musiikkiperintö loppunut, kun levylle on nyt dokumentoitu myös Juhani Pohjanmiehen piano- ja urkusävellyksiä. Tämä kansallisromanttinen jokapaikanhöylä kun ei ollut terävimmillään sävelvalitsijana. Pianisti Annikka Konttori-Gustafssonin ja urkuri Jan Lehtolan uutuuslevy on silti paikoitellen mehevää kuultavaa, koska Pohjanmies ymmärsi soinnin päälle.

Juhani Pohjanmies Uudet levyt

Säveltäjänä Pohjanmies tunnetaan muutamista joululauluista ja pianon alkeismateriaalista, mutta enemmän hän sai aikaan urkusuunnittelijana, tieteiskirjailijana ja keksijänä. Kanttorin ura jäi kesken, kun hän höyrähti vakavasti teosofiaan, mikä ei kirkolle sopinut. Pianistina ja urkurina Pohjanmies lienee ollut varsin pätevä, ja etenkin improvisointi oli hänen sydäntään lähellä. Tämä kuuluu levylle valituista teoksista, jotka ovat kauniisti sanottuna rapsodisia eli suoraan sanottuna hahmottomia. Toisaalta hahmottomuus lienee kokemattomuutta - levyn kaikki teokset on tehnyt kolmekymppinen intoilija.

Pianoteoksissa Pohjanmiehen kömpelyys kuuluu selvemmin. Sonaatti F-duuri on materiaalinkäytöltään toisteinen ja sävellysteknisesti viimeistelemätön; paljon luontevammin etenee Mietelmiä, jonka otsikko antaa luvan tuumailuun ja harhailuun. Tunnelmallisesti muunteleva Berceuse puolestaan todistaa, että neljän minuutin pop-muodon Pohjanmies kyllä hallitsee.

Annikka Konttori-Gustafsson ottaa Pohjanmiehen teoksista irti mitä saa. Sikäli Pohjanmiehen pianomusiikki lienee palkitsevaa esittää, että rohkeatkin harmoniat soivat pakottomasti ja kirkkaasti. Sonaatin repetitioihin ja juoksutuksiin tosin sekoittuu muutama lyöntivirhe, joita perusohjelmistossa ei olisi kärsinyt.

Pakoton, jopa herkullinen sointi kuuluu vielä paremmin Pohjanmiehen urkuteoksissa. Levy paljastaa, että sama surumarssi on pianosonaatin hitaana osana toisteisen junnaava, mutta itsenäisenä urkukappaleena harmonioiltaan jopa liiankin herkullinen tarkoitukseensa. Pelkkä sointi ei tosin riitä kannattelemaan nuoruuden innolla väkerrettyä suuren mittakaavan urkusonaattia - niin olematonta on ensiosan kehittely ja niin kömpelöitä finaalin kontrapunktiyritelmät.

Jan Lehtola soittaa levyllä Taulumäen kirkon urkuja, jotka Pohjanmies itse suunnitteli, ja ilmeisesti säveltäjän luonteen innoittamana Lehtola myös rekisteröi keskimääräistä rohkeammin. Urkujen pehmeät, voimakkaat ja silti tarkasti hahmottuvat sointimassat ovat levyn parasta antia, ja uskoakseni juuri sitä, mitä Pohjanmies tavoitteli.

Jotain silti kertoo, että levyn kaikki raidat ovat ensilevytyksiä - Pohjanmiehen teoksia ei ole katsottu tarpeelliseksi edes kantanauhoittaa Ylen arkistoon. Onko se vääryys, sattuma vai oikeus, sen voi tämän levyn ansiosta itse päättää.

Juhani Pohjanmies: Pianosonaatti F-duuri; Berceuse; Mietelmiä; Häämusiikki; Marcia funebre; Urkusonaatti fis-molli. - Annikka Konttori-Gustafsson, piano, ja Jan Lehtola, urut. (FUGA-9437)

Kuuntele Uudet levyt 3.11.2017, toimittajana Kare Eskola.