Domenico Scarlattin sonaatit ovat kosketinsoitinmusiikin aarteisto, josta riittää ammennettavaa. Tähtipianisti Angela Hewitt ammensi noista yli viidestäsadasta sonaatista levyllisen jo pari vuotta sitten, muttei malttanut lopettaa. Nyt Hyperion on julkaissut Hewittin toisen Scarlatti-levyn, joka keskittyy harvinaisempiin mutta Hewittin henkilökohtaisesti kokemiin sonaatteihin.
Hewitt on loistava pianisti: teknisesti tarkka ja tulkinnallisesti sekä henkevä että huumorintajuinen. Mutta radikaali hän ei ole. Edes syvällinen periodiymmärrys ei ainakaan vielä ole houkutellut Hewittia irti konserttiflyygelin traditiosta. Onneksi Scarlattin sonaatit ovat tarpeeksi radikaaleja sellaisinaan, ja Hewitt saa välitettyä niiden kosketinsoittimelliset ja sävellysmuodolliset leikit kuulijalle soittamalla luonnollisesti, kuin silittäisi sekä soitinta että musiikkia myötäkarvaan.
Muutamassa sonaatissa Hewitt käsittelee rytmejä hieman laiskasti, jolloin kuulija hukkaa pulssin; mutta enimmäkseen jokaisen sonaatin karaktääri hahmottuu kirkkaana ja omaleimaisena, usein vieläpä tanssin kautta. Oma lukunsa ovat Scarlattin harvat hitaat tai muuten melankoliset sonaatit, joita Hewitt muotoilee erityisen hellästi muttei sentimentaalisesti.
Mikä parasta, Hewitt on itse kirjoittanut jokaisesta sonaatista pienen mutta vilpittömän esittelyn, joka oivallisesti avaa sonaatin rakenteen ja merkityksen ja Hewittin tulkinnallisen näkemyksen. Kosketinsoittajien sielunmaisema näkyy kirkkaana, jos levyä kuuntelee vihkonen kädessä.
Domenico Scarlatti: Sonaatteja, osa 2. - Angela Hewitt, piano. (Hyperion, CDA68184)
Kuuntele Uudet levyt 3.11.2017, toimittajana Kare Eskola.