Hyppää pääsisältöön

Whittall - pohjoisen valon ja maiseman säveltäjä

Säveltäjä Matthew Whittallin musiikki olisi helppo selittää työperäisen maahanmuuton malliesimerkiksi: pohjoisamerikkalainen minimalismi ja yleisöystävällisyys kohtaavat Suomi-modernismin sävellysteknisen taidon, ja musiikki kotoutuu kulttuuriimme ongelmitta, koska läsnä on Kanadan pohjoinen luonto. Mutta ehkä on parempi sanoa, että Whittall vain sattuu olemaan persoonallinen säveltäjä, jonka kolme laajaa orkesteri- ja kuoroteosta on viimein saatu tyylikkäälle potrettilevylle.

Matthew Whittall / Northlands
Matthew Whittall / Northlands Uudet levyt

Levyn avaa kuvallinen ja melodinen Northlands käyrätorvelle ja jousille. Se ei yritäkään olla konsertto, vaan lisänimensä mukaisesti kaksiosainen albumi, aluksi karu ja varjoisa, lopuksi lämpimän modaalinen. Sitä seuraa mystiseen minimalismiin kurkottava ad puram annihilationem meam kuorolle ja lausujille, jossa ikiaikaisia melodioita ja arkaaista voimaa rytmittää kokeellisempi ilmaisu. Päätöskappale, kantaatiksi hahmottuva The return of the light kuorolle ja orkesterille kuvaa valon paluuta arktisen pimeyden jälkeen häpeämättömän mehukkailla, minimalistisilla kentillä.

Whittallin musiikin kuvasto on leimallisesti pohjoista: esimerkiksi valoa on paljon, mutta se tulee matalalta ja vaihtuu jäyhästi. Kuitenkin levyllä hahmottuu myös epäsuomalaisia ja sellaisina arvokkaita piirteitä. Whittall ei pelkää kauneutta, kuten umpisuomalaiseen modernismiin kuuluisi, ja vielä vähemmän hän pelkää tyhjyyttä. Whittall antaa kuulijalle yltäkylläisesti aikaa hahmottaa musiikilliset tapahtumat.

Onneksi Whittallin musiikissa riittää sitä hahmotettavaa. Esimerkiksi The return of lightin alussa terävästi kimmahteleva pakkastekstuuri jatkuu minuuttitolkulla, mutta jaksaa pitää mielenkiintoa yllä. Ja yleensä juuri ennen kuin kauniilla soinnulla tai hempeässä tekstuurissa on viivähdetty liian pitkään, Whittall tarjoaa jotain särmikästä, yllättävää vaihtelua - paitsi ehkä Northlands-konserton loppuosassa, jossa musiikki lipsahtaa viihteen puolelle luonnontorven ujelluksesta huolimatta.

Mikä hämmästyttävintä, yli seitsemänkymmenen minuutin levy ei suinkaan ammenna Whittallin keinovalikoimaa tyhjiin. Mikrotonaalisuus, klusterikentät, rahakkaat melodiat, moderni kuoroilmaisu, spektralistiset jouset, kaikki mahdollinen kuuluu musiikissa, joka kuitenkin on persoonallista.

Levyn kapellimestarina on Nils Schweckendieck, joka selvästi ymmärtää Whittallin ilmaisua - niin luontevan plastisesti ja pitkin linjoin RSO, Tapiola Sinfonietta ja Helsingin kamarikuoro maalaavat Whittallin akvarelleja. Kuorolaiset tuntuvat olevan erityisen kotonaan The return of lightin sointuisissa kentissä. Tommi Hyytinen soittaa käyrätorvisoolonsa kertakaikkisen uljaasti, ja Ilari Angervo tavoittaa alttoviulusoolonsa etniset sävyt ongelmitta.

"Northlands". Matthew Whittall: Northlands käyrätorvelle ja jousille; ad puram annihilationem meam kuorolle, lausujille ja lyömäsoittimille; The return of light kuorolle ja orkesterille. - Tommi Hyytinen, käyrätorvi, Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kamarikuoro ja Tapiola Sinfonietta, joht. Nils Schweckendiek.

Kuuntele Uudet levyt 3.11.2017, toimittajana Kare Eskola.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.