Hyppää pääsisältöön

Donnerin Dirty Story on likainen tarina suomenruotsalaisen yläluokan talouskähminnöistä

Erland Josepson ja Charlotta Larsson Donnerin elokuvassa Likainen tarina.
Erland Josepson ja Charlotta Larsson. Erland Josepson ja Charlotta Larsson Donnerin elokuvassa Likainen tarina. Kuva: Yle Kuvapalvelu Jörn Donner,Dirty Story,Erland Josephson,Charlotta Larsson,Likainen tarina

Jörn Donnerin elokuvassa on ruumis, lahjuksia ja aviopetoksia – mutta voiko sitä silti sanoa rikoselokuvaksi?

Dirty Story eli Likainen tarina kertoo mutkikkaan ja polveilevan tarinan metalliyrityksestä, joka haluaa suuren yrityslainan, ruumiina löytyvästä puheenjohtajasta ja lahjuksia ottavasta varapuheejohtajasta. Pääosassa on aviopetoksessa pyörivä toimitusjohtaja Gabriel Berggren. Kaikki miehet yksityisetsivää ja pankinjohtajaa myöten ovat 50-60-vuotiaita, ja elokuvan keskiössä onkin liike-elämän Hyvä veli -kerho.

Elokuva alkaa kahdeksankymppisen vuorineuvoksen kuolemasta ja siinä paljastuu lahjuksia, kähmintää ja vallantavoittelua, Vanhan miehen suhde nuoreen tyttöön on vähintään moraalinen rikos, vaikka miehen avioliitto vaikuttaakin sangen etäännytetyltä suhteelta. Silti Dirty Storya on vaikea mieltää rikoselokuvaksi, sillä sen kerronta keskittyy vanhenevan miehen ahdistukseen yhtiön ja rakastajattaren vaatimusten edessä.

Jörn Donner muokkasi elokuvan käsikirjoituksen omasta romaanistaan, Andersin suvun saagan viidennestä osasta Gabriels dag (1982). Suomenruotsalaista yritysmaailmaa ja yläluokkaa kuvaava teos sijoittuu 1950-luvulle, mutta elokuvassa Donner on sijoittanut tapahtumat valmistumisaikaan eli 1980-luvun alkuun.

Samaan aikaan Dirty Storyn kanssa valmistui samaisen romaanisarjan aikaisempaan osaan perustuva Angelan sota (1983), joka sijoittuu Lapin sodan aikaan. Sen ohjasi Eija-Elina Bergholm ja tuotti Donner. Romaanisarjassa Angela on Gabriel Berggrenin vaimo.

Donnerille Dirty Story oli ensimmäinen fiktioelokuva kuuteen vuoteen, Miestä ei voi raiskata oli valmistunut vuonna 1978. Seuraavaa näytelmäelokuvaa Kuulustelu saatiin odottaa vuoteen 2009 saakka.

Niin Miestä ei voi raiskata kuin Dirty Storykin olivat suomalais-ruotsalaisia yhteistuotantoja, ja luottivat ruotsalaiseen ammattitaitoon. Edellisen pääroolissa oli Anna Godenius, Dirty Storyn Gabrielina nähdään lukuisista Bergmanin elokuvista tuttu Erland Josephson. Gabrielin himon nuorena kohteena esiintyy Erland Josepsonin oma tytär, juuri teatterikoulusta valmistunut Charlotta Larsson.

Dirty Storyn sivurooleissa on suomenruotsalaisten äijänäyttelijöiden tunnetuin rivistö: Nils Brandt, Åke Lindman, Rabbe Smedlund, Tom Wentzell ja Lars Svedberg. Heitä säestää Lasse Pöysti, Lilga Kovanko ja ruotsalainen Agneta Ekmanner.

  • Likainen tarina (Dirty Story, 1984) N: Erland Josephson, Nils Brandt, Charlotta Larsson, Agneta Ekmanner, Åke Lindman, Lasse Pöysti, Rabbe Smedlund, Lilga Kovanko, Tom Wentzell ja Lars Svedberg. Käsikirjoitus ja ohjaus Jörn Donner. Tuotanto Jörn Donner Productions Oy.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa