Hyppää pääsisältöön

Nauta huollattaa kehoaan keskimäärin 75 kertaa päivässä – "sosiaalista kehonhuoltoa voi verrata halaukseen"

Nauta karjaharjan alla
Nauta karjaharjan alla Kuva: Puoli seitsemän nauta

Naudalle ei ole ihan sama, että miltä se näyttää. Esimerkiksi Highlander-karja kaipaa aitaukseensa harjoja ja puita, jotta se voi huoltaa itseään. Kehonhuoltoon kuuluvat olennaisena osana myös nuoleminen ja takajaloilla rapsuttelu.

Nautaeläin on ollut maapallolla 750 000 vuotta ja tämän vuoksi se on oppinut hoitamaan itseään ilman ihmistä. Kehonhuoltoon kuuluu nuoleminen, hankaaminen ja rapsuttaminen.

Helsingin yliopiston tutkija Laura Hänninen on perehtynyt eläinten hyvinvointiin ja käyttäytymiseen. Hänen ohjaamissaan projekteissa tutkitaan muun muassa naudan syketaajuutta, eläinsuojeluvalvontaa kunnassa ja eläinammattilaisten asenteita nautojen kipuun.

– Kissat nuolevat, koirat kierivät ja linnut sukivat itseään. Kopsuttamalla eläin poistaa kehostaan lian tai jonkin muun mikä kutittaa tai tuntuu ikävältä, kuvailee Hänninen.

Naudalle kertyy erilaisia huoltotoimenpiteitä päivittäin keskimäärin 75 kappaletta.

Highlander rapsuttaa sarvella turkkia
Highlander rapsuttaa sarvella turkkia Kuva: Puoli seitsemän nauta

Se mihin nauta ei ylety nuolemalla, hoituu muilla keinoin. Esimerkiksi kaulan aluetta eläin hinkkaa puun runkoon tai isoon kiveen. Lisäksi nauta on ketterämpi kuin uskoisi. Se pystyy rapsuttamaan itseään takajalla vaikkapa korvan takaa.

Lypsykarjatiloilla olevat karjaharjat tarjoavat oivan tavan parturoida naudan päälakea. Kylkiharja on naudalle kuin autopesula, jossa rapsutuspinta-alaa tulee joka suunnasta.

Huollettu nahka suojaa taudeilta

Ehjä iho ja karvapeite ovat naudalle tärkein suoja taudinaiheuttajia vastaan. Jos ihoon tulee haava, voi se lievimmillään aristaa, mutta huonolla tuurilla muuttua märkiväksi haavaksi. Senpä vuoksi kehonhuolto ei ole turhanpäiväinen toimenpide.

Nauta jopa välttelee agressiivisia kontakteja, jotta nahka säilyisi ehjänä.

Nauta nuolaisee takajalkaa
Nauta nuolaisee takajalkaa nauta

Kehonhoitoa sosiaalisesti

Naudat ylläpitävät suhteitaan myös nuolemalla toisiaan. Hoitaminen kohdistuu niihin osiin, joihin laumakaveri ei ylety esimerkiksi kaulan yläosaan. Sosiaalinen kehonhuolto lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, laskee verenpainetta ja vähentää agressioita.

– Sen merkitystä voisi verrata ihmisten väliseen halaukseen, toteaa Hänninen.

Sonnitkin pitävät harjaamisesta

Karjaharjoja on tyypillisesti käytössä vain lypsykarjatiloilla. Helsingin yliopisto on testannut niitä myös yksityisessa sonnikasvattamossa.

Alustavien selvityksen perusteella sonnit ovat motivoituneita käyttämään karjaharjoja. Oikein asennettuna harjat kestivät sonnien painon ja säilyivät ehjänä.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän