Hyppää pääsisältöön

Tropicália – musiikilla diktatuuria vastaan

Gliberto Gil Central Bank Teatterissa Paraguayssa 11 lokakuuta 2008
Gilberto Gil Gliberto Gil Central Bank Teatterissa Paraguayssa 11 lokakuuta 2008 Kuva: ANDRES CRISTALDO Gilberto Gil,Tropicalismo

Brasilialainen laulaja-laulunkirjoittaja Gilberto Gil saapuu konsertoimaan Helsinkiin Finlandia-talolle torstaina 2.11. Uransa alussa 1960-luvun lopulla Gil oli tärkeä osa taiteellista liikettä, joka tunnetaan nimellä tropicália. Mistä on kyse tässä liikkeessä, jonka Brasilian sotilasdiktatuuri halusi kukistaa, ja joka inspiroi muusikoita ja taiteilijoita tänäkin päivänä?

Poliisit tulivat aamun sarastaessa. Brasilialainen laulaja ja laulunkirjoittaja Caetano Veloso ei ollut saanut yöllä unta. Hän oli viimein nukahtamassa auringon jo noustessa, kun Veloson ja hänen vaimonsa Dedén taloudenhoitaja koputti makuuhuoneen oveen. Olohuoneessa odotti joukko miehiä, jotka halusivat puhua Veloson kanssa.

Miehet olivat poliiseja. He pyysivät näennäisen ystävällisesti, mutta aggressiota huokuen Veloson mukaansa. Brasilian sotilashallinnon edustajat halusivat puhua hänen kanssaan. “Sinun on parasta pakata mukaan hammasharja”, poliisit kehottivat.

“Kun tajusin, mitä kehotus merkitsi, jouduin kauhun valtaan”, Veloso muistelee noita joulukuun 1968 tapahtumia kirjassaan Tropical Truth: A Story of Music and Revolution in Brazil.

Caetano Veloso 2017
Caetano Veloso 2017 Caetano Veloso 2017 Kuva: Rodolfo Magalhaes Caetano Veloso,Tropicalismo

Veloson ystävä, hänen laillaan laulaja ja laulunkirjoittaja, Gilberto Gil oli viettänyt yön ystävänsä asunnossa. Poliisit kertoivat Velosolle, että he aikoivat seuraavaksi pidättää Gilin. Sekavassa mielentilassaan Veloso neuvoi vaimoaan käskemään Gilin mennä kotiinsa puolen korttelin päähän. Hänestä tuntui, että olisi pahempaa, jos kummatkin artistit löytyisivät samasta paikasta. “En tiedä, miksi käskin hänen mennä kotiin, enkä katoamaan”, Veloso muistelee kirjassaan.

Caetano Veloso ja Gilberto Gil olivat joutuneet Brasilian hallituksen tähtäimeen musiikkinsa takia.

Lupaustensa mukaisesti poliisit suuntasivat seuraavaksi Gilin asunnolle ja pidättivät hänetkin.

Caetano Veloso ja Gilberto Gil olivat joutuneet Brasilian hallituksen tähtäimeen musiikkinsa takia. He olivat keskeisiä vaikuttajia taidesuuntauksessa, joka tunnetaan nimellä tropicália (tai tropicalismo). Tropicália-liikkeeseen kuului muun muassa runoilijoita, kuvataiteilijoita ja teatterintekijöitä. Nykyään se tunnetaan kuitenkin parhaiten juuri musiikkityylinä, jonka luomisessa Veloso ja Gil olivat olennaisessa asemassa.

Tropicálian taustalla vaikuttivat kaksi 1960-luvun puolivälissä brasilialaisessa popmusiikissa kilpaillutta liikettä. MPB eli Música Popular Brasileira (eli “brasilialainen populaarimusiikki”) tarkoitti bossa novan jälkeistä musiikillista suuntausta, joka hylkäsi kansainvälisen popin vaikutuksen ja korosti musiikillista autenttisuutta.

MPB:n edustajat suosivat akustisia soittimia, olivat kiinnostuneita perinteisistä brasilialaisen musiikin muodoista ja olivat yhteiskunnallisesti kriittisiä. Tässä mielessä tyylilaji muistutti angloamerikkalaisessa maailmassa 1940-1960-luvuilla vaikuttanutta folkmusiikkiliikettä.

MPB:n vastavoima oli Jovem Guarda (eli “nuori kaarti”), jolla tarkoitettiin artisteja, jotka olivat yhdysvaltalaisen 1950-luvun rockin ja 1960-luvun alun brittiläisen popin pauloissa. Kuvaavasti Jovem Guardan musiikkityyli tunnettiin The Beatlesin She Loves Youn yeah yeah yeah -huutoihin viitaten nimellä “iê-iê-iê”.

Jos MPB edusti “aitoutta”, brasilialaisuutta, akustisuutta, vakavia yliopisto-opiskelijoita ja juurevuutta, Jovem Guarda edusti angloamerikkalaisia vaikutteita, kaupallisuutta, populaarikulttuuria ja teinejä.

Se ei ollut sulava hybridi, vaan taiteellinen Frankensteinin hirviö, jossa erilaiset vaikutteet kuuluivat selvästi.

Tropicália-artistit eli tropicálistat yhdistivät nämä ristiriitaiset suuntaukset. Liikkeen ideologia tuli runoilijalta ja yhdeltä brasilialaisen modernismin kehittäjältä Oswald de Andradelta, joka jo vuonna 1928 kirjoittamassaan Manifesto Antropófagossa (“Kannibalistinen manifesti”) esitteli ajatuksen siitä, että brasilialaisen kulttuurin vahvuus oli sen tavassa “kannibalisoida” muita kulttuureita. Se haukkasi nämä kulttuurit sisäänsä ja teki niistä osan itseään.

Tropicálistat seurasivat Andraden esimerkkiä. He ahmivat sisäänsä Beatlesin, Pink Floydin ja Jimi Hendrixin psykedeelisen rockin, soulin, afrikkalaiset rytmit, kokeellisen musiikin, poptaiteen, modernismin, konkreettisen runouden ja monia muita musiikin ja taiteen suuntauksia ja sekoittivat ne omaan perinteeseensä. Tulos oli omaperäinen, mutta myös tarkoituksellisen ristiriitainen. Se ei ollut sulava hybridi, vaan taiteellinen Frankensteinin hirviö, jossa erilaiset vaikutteet kuuluivat selvästi.

Pelkkä vaikutteiden luetteloiminen ei kuitenkaan tee oikeutta tropicália-musiikille. Sille oli tyypillistä pidäkkeetön vapaus ja villi leikkisyys. Tropicálistat leikittelivät ajatuksella eteläamerikkalaisista eksoottisina “toisina”. Heille trooppiset kliseet ja eksotisointi olivat välineitä, joilla he saattoivat luoda oman psykedeelisen poptaidevisionsa. Nimensä liike otti Hélio Oiticican installaatiosta, jossa hiekan, eksoottisten kasvien ja papukaijojen keskellä seisova slummihökkeleiden labyrintti johtaa television ääreen.

Vaikutelma tropicália-levyjä kuunnellessa onkin kuin olisi eksynyt fantastisia eläimiä ja maagisia näkyjä vilisevään viidakkoon, jossa mikään ei kuitenkaan ole aivan aitoa. Palmut ovatkin muovia ja papukaija tehty paperimassasta. Silti tai ehkä juuri siksi siellä voi törmätä ihmeisiin: yhtäkkiä leikkisän sambarytmin repäisee palasiksi rupisesti suriseva särökitara tai akustisen kitaran herkkä helinä muuttuu villiksi äänikollaasiksi.

Tropicálian eräänlainen manifesti oli vuonna 1968 julkaistu albumi Tropicália: ou Panis et Circencis (“Tropicália: Leipää ja sirkushuveja”). Levyllä esiintyivät Gilberto Gil, Caetano Veloso, Gal Costa, Nara Leão ja psykedeelinen rockyhtye Os Mutantes. Kappaleista vastasivat Gilin, Veloson ja Os Mutantesin ohella muun muassa laulaja/laulunkirjoittaja Tom Zé ja runoilijat Torquato Neto ja José Carlos Capinam.

Os Mutantesin laulaja Rita Lee 2011
Os Mutantesin laulaja Rita Lee 2011 Os Mutantesin laulaja Rita Lee 2011 Kuva: LEO LA VALLE Tropicalismo,Rita Lee,Os Mutantes
Gil, Veloso, Os Mutantes, Costa, Duprat, Zé ja laulaja/laulunkirjoittaja Jorge Ben muodostivat tropicálian musiikillisen puolen ydinjoukon.

Levyn samalla sekä kokeellisen musiikin että Disney-elokuvien soundtrackit mieleen tuovista orkesterisovituksista vastasi Rogerio Duprat, joka käytti albumin The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin inspiroimassa kannessa yöastiaa teekuppina.

Gil, Veloso, Os Mutantes, Costa, Duprat, Zé ja laulaja/laulunkirjoittaja Jorge Ben muodostivat tropicálian musiikillisen puolen ydinjoukon. He julkaisivat vuosina 1968 ja 1969 joukon levyjä, joista tuli tyylilajin perusteoksia. Nämä albumit kuulostavat tänäkin päivänä sekä hämmentäviltä että elähdyttäviltä. Ne voisivat olla modernin indieartistin, villin psykedeliayhtyeen tai kokeellisen maailmanmusiikkikokoonpanon tuotoksia. Levyt ovat samalla aikansa tuotteita ja ajattomia, mystisiä ja riemastuttavia.

Jorge Ben esiintyy Montreux'n jazz-festivaalille 2001
Jorge Ben Montreux'n Jazz-festivaalilla 2001 Jorge Ben esiintyy Montreux'n jazz-festivaalille 2001 Kuva: KEYSTONE/ANDREE-NOELLE POT/an/mda Tropicalismo,Jorge Ben Jor

Brasilian poliittinen tilanne ei kuitenkaan ollut 1960-luvun lopulla otollinen edistykselliselle taiteelliselle liikkeelle. 1964 CIA:n tukema sotilasjuntta oli ottanut vallan ja syrjäyttänyt presidentti João Goulartin.

Vuoteen 1968 asti juntta oli ollut verrattain maltillinen. Se ei tehnyt massapidätyksiä, ja maassa oli säilynyt osittainen demokratia. Lehdistönvapaus ja kokoontumisvapaus olivat voimassa, tosin rajoitetussa muodossa.

Tilanne oli kuitenkin lipsumassa junttaa johtaneen presidentti Artur da Costa e Silvan käsistä. Opiskelijat järjestivät hallituksenvastaisia mielenosoituksia ja viidakossa perustettiin aseistettuja sissijoukkoja. Sotilashallitus oli vaarassa kaatua.

Nyt poliisi sai aloittaa mielivaltaiset pidätykset.

Juntta alkoi koventaa toimiaan. Poliisi hajotti väkivalloin Passeata dos cem mil (“Sadantuhannen marssi”) -mielenosoituksen, johon myös Gil ja Veloso olivat osallistuneet. Brasilian kaupunkien kaduilla vaanivat kuolemanpartiot ja monikansallisten yhtiöiden, kuten Fordin ja General Motorsin tukemat lain ulkopuolella toimivat poliisijoukot.

Joulukuussa sotilashallitus rajoitti voimakkaasti lehdistönvapautta, sulki kongressin ja syrjäytti habeas corpus -menettelyn. Nyt poliisi sai aloittaa mielivaltaiset pidätykset.

Gilberto Gil
Gilberto Gil Gilberto Gil Kuva: Universal Music Gilberto Gil,Gilberto Gil,Tropicalismo

Aluksi tropicálistat olivat välttäneet hallituksen huomion. He peittivät yhteiskuntakriittisyytensä leikkisän huumorin ja popkulttuuriviittausten alle, joten heidän kappaleensa eivät jääneet sensoreiden haaviin. Vuoden 1968 lopulla tilanne alkoi kuitenkin muuttua nopeasti.

Syyskuussa 1968 Caetano Veloso, Os Mutantes ja Gilberto Gil esiintyivät Festival International de Canção -laulukilpailussa, jonka tarkoitus oli edistää kulttuurivaihtoa. Gil oli jo diskattu kilpailusta ja buuattu ulos lavalta, kun Veloso nousi lavalle esittämään Os Mutantesin kanssa kappaleensa É Proibido Proibir (“Kieltäminen kielletty”). Veloso oli puketunut muovista tehtyihin vaatteisiin ja hänen kaulassaan roikkui koruina sähköjohtoja ja ketjuja, joihin oli kiinnitetty eläinten hampaita.

Heidän kasvoiltaan kuvastunut viha oli hurjempaa kuin olisin koskaan voinut kuvitella― Caetano Veloso

Kappaleen vuoden 1968 Pariisin opiskelijamellakoiden inspiroimat sanoitukset, sen aloittanut atonaalinen elektroninen meteli ja Veloson lausuma Fernando Pessoan modernistinen runo yhdessä laulajan härskin lanteidenheilutuksen kanssa sai nuorista opiskelijoista koostuneen yleisön raivoihinsa. Lopullisesti katsojat menettivät malttinsa, kun Veloso huusi “Jumala on vapaana” ja amerikkalainen John Danduran syöksyi lavalle “hippiponcho” yllään ulvomaan ja murisemaan.

Yleisö buuasi ja kirosi esiintyjiä. “Heidän kasvoiltaan kuvastunut viha oli hurjempaa kuin olisin koskaan voinut kuvitella”, Veloso muistelee Tropical Truthissa.

Veloso vetäytyi lavalta, mutta päätti esittää kappaleen uudelleen kilpailun semifinaaleissa. Hän lisäsi pökköä pesään. Heti É Proibido Proibirin alettua yleisö käänsi esiintyjille selkänsä. Os Mutantes teki samoin ja soitti selkä katsomoon päin. Runonlausumisen sijaan Veloso alkoi raivota yleisölle. “Te siis olette nuoria, jotka haluavat vallan itselleen! Jos teidän politiikkanne on samanlaista kuin musiikkimakunne, olemme hukassa!” hän huusi.

Yleisö alkoi heitellä esiintyjiä millä tahansa, minkä se sai käsiinsä: muovikupeilla, paperitöllöillä ja puunpalasilla. Tropical Truthissa Veloso muistelee olleensa tapahtuman jälkeen sekä peloissaan että ylpeä. “Pelkäsin, että olin mennyt liian pitkälle.”

Tropicálistat eivät kuitenkaan jarruttaneet, vaan painoivat kaasun pohjaan. Samaan aikaan, kun Festival International de Cançãon finaali lähetettiin televisiosta, he järjestivät keikan Sucata -yökerhossa Rio de Janeirossa. Siellä Veloso, Gil ja Os Mutantes esittivät kiistanalaiset kilpailukappaleensa. Heidän taustallaan roikkui Hélio Oiticican suunnittelema banderolli, jossa oli kuva sotilaiden kuolemanpartioiden tappamasta gangsterista Manoel Moreirasta, joka tunnettiin nimellä Cara de Cavalo (“Hevosnaama”) ja kuvan alla teksti “seja marginal, seja héroi”, “ole lainsuojaton, ole sankari”.

Tällä kertaa tropicálistat olivat menneet liian pitkälle.

Veloson pelko osoittautui todeksi. Tällä kertaa tropicálistat olivat menneet liian pitkälle. Tuomari sulki Sucatan ja radio- ja televisiopersoona Randal Juliano vaati armeijaa rankaisemaan tropicálistoja, joiden hän väitti häpäisseen Brasilian lipun ja kansallislaulun. Pian poliisit kolkuttivat Veloson oveen.

Veloso ja Gil vangittiin, heidän hiuksensa leikattiin ja heitä pidettiin vankeina kaksi kuukautta. Päästyään vankilasta heidät laitettiin kotiarestiin ja ajettiin lopulta maanpakoon Lontooseen. Siellä ollessaan Veloso ja Gil julkaisivat kumpikin nimettömät levyt, jotka kuulostavat siltä kuin tropicáliasta olisi isketty ilmat pihalle. “One morning they came to take me to jail / I smiled at them and said ‘alright’ / But alone on that same night / I cried and cried again”, Veloso lauloi kappaleella A Little More Blue.

Tuuli oli viety riehakkaiden kapinallisten purjeista, mutta onneksi vain hetkeksi. Veloso ja Gil palasivat Brasiliaan pysyvästi vuonna 1972 ja heitä tervehdittiin sankareina. Tropicálistat jatkoivat musiikin parissa, ja heistä tuli kotimaassaan rakastettuja artisteja. Vuosina 2003-2008 Gilberto Gil oli Brasilian kulttuuriministeri.

Kurt Cobain halusi, että Os Mutantes palaisi yhteen, jotta se voisi lämmitellä Nirvanaa In Utero -kiertueella.

Musiikillisesti tropicálistat siirtyivät eteenpäin. Tropicália oli kuitenkin liian elinvoimaista unohtuakseen. 1990-luvulla se saavutti aikaisempaa laajempaa suosiota myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Levynörtit ja indie-muusikot ottivat tyylin omakseen. Kurt Cobain halusi, että Os Mutantes palaisi yhteen, jotta se voisi lämmitellä Nirvanaa In Utero -kiertueella. Artistit, kuten Beck ja Stereolab ottivat musiikkityylistä vaikutteita ja hehkuttivat sitä haastatteluissa. Talking Headsista tuttu David Byrne julkaisi Tom Zén ja Os Mutantesin musiikkia Luaka Bop -levy-yhtiöllään.

Beck
Beckin Mutations-levyn (1998) ensimmäinen single on nimeltään Tropicália. Beck Kuva: Peter Hapak Beck

Kuten John J. Harvey kirjoittaa esseessään Cannibals, Mutants, and Hipsters, tropicália soveltui täydellisesti 1990-luvun lopun musiikilliseen ilmapiiriin. Etenkin indiemusiikkipiireissä ironia, pastissit, samplet ja kulttuurinen kannibalismi olivat tavallisia. Beckin, DJ Shadow’n ja Beastie Boysin kaltaiset artistit kaivelivat levylaareista harvinaisuuksia, joita samplata ja joihin viitata.

Indieskenen keskeinen hahmo ei ollut pullisteleva rocktähti, vaan hipsteri, joka suosi hienovaraista ironiaa ja kannibalisoi ympäröivän kulttuurin omaan taiteeseensa. Tropicálistat tuntuivat olevan tällaisen postmodernin musiikin suoria edeltäjiä.

Lähes viisikymmentä vuotta Tropicália: ou Panis et Circencis -levyn julkaisun jälkeen tropicália on yhä voimissaan. Siitä on kirjoitettu lukuisia artikkeleita, tehty dokumentteja, koottu kokoelmia ja tropicália-levyjä on julkaistu uudelleen useita kertoja. Spotify-palvelussa voi kuunnella Tropicália-soittolistaa ja videoita aikakaudelta katsoa YouTubessa.

Tropicália-taiteilijoiden näyttelyitä on järjestetty sellaisissa taidemuseoissa, kuten Tate Modernissa ja Bronx Museum of the Artsissa. Devendra Banhartin, Chicano Batmanin ja Panda Bearin kaltaiset artistit ottavat tyylistä vaikutteita.

Yksi Tropicália-liikkeen perustajista, Antonio Dias, kuvattu töidensä kanssa Lontoon Barbican Arts Centressä 2006.
Yksi Tropicália-liikkeen perustajista, Antonio Dias, Tropicália-näyttelyssä Lontoon Barbican Arts Centressä 2006. Yksi Tropicália-liikkeen perustajista, Antonio Dias, kuvattu töidensä kanssa Lontoon Barbican Arts Centressä 2006. Kuva: LINDSEY PARNABY Tropicalismo,Antonio Manuel Lima Dias

Hallitukset kaatuvat ja nousevat. Eilispäivän vääryydet ja sankariteot muuttuvat haalistuneiksi kuviksi historiankirjojen sivuilla. Kapinalliset harmaantuvat ja seestyvät.

Elinvoimainen taide ei kuitenkaan vanhene koskaan. Se inspiroi ja kiehtoo sukupolvia toisensa jälkeen. Tästä tropicália on loistelias esimerkki.

  • Tommi Läntinen: Rauhasta pitää laulaa aina!

    Tommi Läntinen arvosteli uutuuskappaleet Levylautakunnassa

    Raadissa istuivat Tommi Läntinen, toimittaja Minna Joenniemi ja musiikkituottaja Juha-Pekka Sillanpää. Tulos ja kommentteja 1. Lohkare: Rauhaa 25 pistettä (Kartsa Huovinen - Pauli Hanhiniemi) Tommi: Kovasti tykkäsin. Tumma ja luomuinen soundi. Hienoja kuvia tekstissä. Puhuttiin isoista asioista, siitä millaisia ristiriitoja kannamme mukanamme.

  • Myös se, mitä siinä ei ole… Avaruusromua 19.11.2017

    Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole.

    ”Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole”. Näin sanoi edesmennyt elektronimuusikko Mika Vainio. Hän sanoi musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä”, sanoo rumpali ja säveltäjä Teppo Mäkynen. Näillä ajatuksilla Avaruusromussa lähdetään liikkeelle. Matkan aloittaa Mika Vainiolle omistettu tuore sävellys. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Miljoonasade ja Sam Smith kuuntelussa Levylautakunnassa

    Mikki Kauste arvioi uutuuslevyjä

    Viikon leyuutuuksista löytyy pop-musiikin perusasioita - tunteellisia tarinoita, ajattomia soundeja ja lauluharmonioita. Soppaan heitetään myös etnisiä rytmejä ja kamarimusiikkia. Oman arvioinsa näistä antoivat Mikki Kauste Egotripistä sekä musiikkitoimittajat Tuuli Saksala ja Pekka Laine. Tulokset ja kommentteja 1. The Staves feat.

  • Ovatko koneet jo älykkäitä? Avaruusromua 12.11.2017

    Onko digitalisaatiossa ja tekoälyssä tulevaisuus?

    ”Viimeaikaisista uutisista voisi päätellä, että tekoäly olisi jo vauhdilla valtaamassa maailmaa”, kirjoittaa tekniikan tohtori Pentti O. A. Haikonen kirjassaan Tietoisuus, tekoäly ja robotit. Vievätkö robotit ja tekoäly ihmisten työt? Onko digitalisaatiossa ja tekoälyssä tulevaisuus? Milloin koneesta tulee viisaampi kuin ihminen? Pian kaikki on kytketty kaikkeen. Tekoäly kehittyy ympärillämme nopeammin kuin ymmärrämme. Mitä on tapahtumassa? Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua