Varhainen Neuvostoliitto antoi taiteilijoilleen tilaa kokeilla, ja tuloksena oli mullistavaa elokuvaa, vaikka vapaus jäikin lyhytaikaiseksi.
Kolme neuvostoklassikkoa uusintoina sunnuntaisin 17.2.–3.3.2019.
Venäjän vallankumous sata vuotta sitten oli 1900-luvun ehkä mullistavin tapahtuma, sillä sen vaikutus maailman poliittiseen historiaan jatkui käytännössä vuosisadan loppuun asti. Myös taiteen puolella se synnytti vallankumouksen, kun nuoren neuvostovaltion taiteilijat saivat "uuden yhteiskunnan" puitteissa tilaisuuden kokeilla rajojaan ja luoda uusia taiteen muotoja.
Varsin pian näille kokeiluille kävi kuten koko vallankumoukselle. 1930-luvulle tultaessa stalinistinen terrori ja keskusjohtoinen pakkovalta ulotti ehdottomat vaatimuksensa myös taiteeseen. Elokuvan osalta tämä merkitsi sitä, että mykkäkauden taiteellinen vapaus ja luovuus kahlittiin valtiojohtoisen kulttuurivallankumouksen synnyttämällä "sosialistisella realismilla".
Hyvänä oppaana tälle kaikelle toimii tuore dokumentti Vallankumouksen elokuvat (Teemalla 7.11), joka kertoo selkeästi, runsaiden elokuvanäytteiden ja aikalaishaastattelujen pohjalta varhaishistorian. Myöhemmin esitettävä dokumentti Venäjän vallankumous ja uusi taide (Teemalla 28.11) käsittelee laajemmin taiteen historiaa nuoressa neuvostovaltiossa. Kaikki nämä ohjelmat kuuluvat Venäjän vallankumousta käsittelevään teemakokonaisuuteen, jonka puitteissa esitetään Teemalla ja Areenassa myös yhteensä seitsemän 1920-luvun neuvostoelokuvan klassikkoa.
Arjen ihannoijat
Neuvostoelokuvan kulta-aikana pidetään siis mykkäelokuvan 1920-lukua. Tsaarin ajan sittemmin unohdetulla elokuvataiteella oli omat meriittinsä, mutta vallankumouksen jälkeen lähes kaikki elokuvantekijät olivat uusia ja nuoria, intohimoisia taiteilijoita, jotka saivat nyt tilaisuuden aloittaa tyhjästä ja luoda uutta elokuvaa.
Heidän keskeisin innovaationsa oli montaasiteoria, jonka kehittäjistä kuuluisin oli Sergei Eisenstein mutta ensimmäinen Lev Kulešov työryhmineen. Montaasiteorian ensimmäinen tärkeä näyttö oli Kulešovin vuoden 1923 komedia Mr. Westin ihmeelliset seikkailut bolshevikkien maassa (Areenassa 7.11 lähtien), jossa amerikkalainen liikemies joutuu rikollisten pyöritykseen kohdaten kaikki pelkonsa ja ennakkoluulonsa uudesta neuvostovaltiosta. Yleisö ja kriitikot rakastivat elokuvaa, mutta jo nyt puoluejohto alkoi nyrpistää nenäänsä uusille tekniikoille ja tavalle kuvata uutta neuvostovaltiota.
Elokuvantekijät säilyttivät kuitenkin luovan vapautensa. Kuleshovin työryhmän entinen jäsen Boris Barnet alkoi ilahduttaa lämpimällä, ihmisläheisillä arjen kuvauksillaan, kuten Talo Trubnaja-kadulla (1928, Areenassa 7.11 lähtien). Abram Room oli ilmestynyt kuin tyhjästä elokuvalla Sänky ja sohva (1927, Areenassa 7.11 lähtien), joka oli aito kuvaus tavallisten ihmisten elämästä. Kahden miehen ja yhden naisen jaettu asunto ja rakkauselämä oli kuitenkin aiheena sellainen, että elokuva kiellettiin moraalittomana länsimaissa. Nyt, noin 90 vuotta valmistumisensa jälkeen, se hätkähdyttää yhä luontevalla näyttelijätyöllään ja aikaansa valtavasti edellä olleella naturalismillaan.
Myytintekijät
Näiden arkikuvausten sijaan ajan neuvostoelokuva tunnetaan kuitenkin parhaiten eeppisistä propagandafillmeistä ja kolmesta "suuresta" ohjaajastaan. Heistä Sergei Eisenstein ja Kulešovin oppilaisiin kuulunut Vsevolod Pudovkin kutsuttiin tekemään vallankumouksen juhlavuotiselokuvia. Näin samanaikaisesti Pietarissa kuvatut Eisensteinin Lokakuu (Teemalla 9.11) ja Pudovkinin Pietarin viimeiset päivät (Teemalla 16.11) näyttävat ja selittävät kuinka bolševikit pystyivät lokakuussa 1917 kaappaamaan vallan väliaikaishallitukseltä. Eisenstein keskittyy suuriin kohtauksiin ja Leninin kaltaisiin avainhenkilöihin, Pudovkin nimettömiin ihmisiin tapahtumien maailmansodan ja vallankumouksen pyörteiden keskellä. Montaasiteorian ja spektaakkelin yhdistämiseen perustuva elokuvallinen voima on kiistaton ja tekee molemmista merkkiteoksia elokuvahistoriassa.
Itse historiasta ne kertovat vähemmän. Esimerkiksi Lokakuun kuuluisimpiin kuuluva kohtaus Talvipalatsin valtaamisesta on lähes kokonaan kuvitteellinen. Se on kuitenkin niin vahvaa elokuvaa, että sen näkemys tapahtumista on muuttunut monien mielessä todeksi, varsinkin kun monet dokumenttiohjelmat ovat käyttäneet Lokakuun fiktiivisiä kohtauksia ikään kuin todellisina arkistofilmeinä.
Kolmas neuvostoelokuvan suuri ohjaaja Oleksandr Dovženko oli ukrainalainen ja edusti toisenlaista perinnettä. Hän oli lähempänä saksalaista ekspressionismia ja venäläisten suurkaupunkien sijasta sijoitti elokuvansa yleensä ukrainalaiselle maaseudulle. Hänen vallankumouselokuvansa Arsenal (Teemalla 2.11) keskittyykin ukrainalaisen sotilaan vaiheisiin ensimmäisen maailmansodan ja Ukrainan lyhyen itsenäisyystaistelun aikaan. Voimakas sodanvastaisuus ja paikoin lähes avantgardistinen kuvailmaisu usein peittävät propagandistisen neuvostosanoman.
Eikä tässä ollut kaikki. Venäjän vallankumous -kokonaisuuden yhteydessä nyt esitettävien seitsemän elokuvan sijaan olisi pelkästään tunnustetuista klassikoista voitu valita vaikkapa Panssarilaiva Potemkin, Maa, Myrsky yli Aasian, Mies ja elokuvakamera, Lain mukaan, Tyttö ja hatturasia, Uusi Babylon tai Aelita.
Lisäksi on lähes tuntemattomia elokuvia ja tekijöitä, kuten Viktor Turin, josta ei tiedetä juuri muuta kuin että hän teki vuonna 1929 dokumentin Turksib (Teemalla 11.11) tuolloin vielä keskeneräisestä Turkestanin ja Siperian välisestä rautatiestä. Se on elokuvallisesti huikeaa työtä, historiana jälleen kyseenalaista propagandaa koneilla aseistetun neuvostoyhteiskunnan voitosta luonnonvoimia ja primitiivisiä alkuperäiskansoja vastaan. Yksittäisiä ihmisiä ei juuri nähdä, he katoavat kuin pakkotyöläiset stalinistisen ajan suurprojektien joukkohautoihin.
Mutta visuaalinen ilmaisu on sitä luokkaa, että elokuva teki suunnattoman vaikutuksen brittiläiseen John Griersonin, dokumenttielokuvan isään.
Puolue ottaa ohjat
Tämä suunnaton luovuuden ja vapauden kausi neuvostoelokuvassa jäi kuitenkin tavattoman lyhyeksi, vain vajaan vuosikymmenen mittaiseksi. Lähes kaikki yllä mainitut elokuvat herättivät myös kritiikkiä poliittisten johtajien ja virkamiesten tahoilta. Heidän mielestään Kulešovin, Eisensteinin, Pudovkinin ja Dovženkon elokuvat olivat tekotaiteellista kikkailua eivätkä ohjaajat tienneet tavallisen ihmisten elämästä mitään.
Toisaalta samat ihmiset syyttivät Barnetia epäpoliittisuudesta kun hän kehtasi kuvata ihmisiä ja heidän arkielämäänsä, jopa siitä, että hän käytti valtion välineitä komedian tekemiseen ja siten neuvostotodellisuuden pilkkaamiseen. Roomin Sänkyä ja sohvaa vastaan käynnistettiin 1930-luvun alun kulttuurivallankumouksessa puolivirallinen kampanja esimerkkinä kaikesta siitä, mitä neuvostoelokuva ei saisi olla.
Vastaukseksi ja ohjenuoraksi luotiin sosialistinen realismi, joka ironisesti oli itse täysin irti todellisuudesta. Se oli väkinäinen ihannekuva siitä, millaista neuvostoelämän olisi pitänyt olla ja oli irtautunut kaikesta todellisuudesta. Puoluekoneisto otti elokuvan haltuunsa ja virkamiehet valitsivat aiheet samoin kuin tavan, jolla niistä kerrottiin.
Suurta Eisensteinia myöten kaikki lopulta taipuivat. Sosialistisen realismin puitteissa he saattoivat kuitenkin jatkaa uraansa ja välttivät Stalinin ajan pahimmat vainot. Useimmat saivat elokuvistaan jopa vuorollaan Stalin-palkintoja mutta tuotanto tuli määrältään vähälukuista, tasoltaan harvoja poikkeuksia lukuun ottamtta keskinkertaista ja unohdettavaa. Kaikki kiinnostavimmat aiheet hylättiin joko etukäteen tai epäilyttäväksi muuttuneen elokuvan teko saatettiin keskeyttää missä vaiheessa tahansa. Neuvostoelokuvan toisen, valtiojohtoisen vallankumouksen jälkeen elokuvia eivät enää tehneet uudistushaluiset taiteilijat, vaan sääntöjä ja rajoituksia luovat puoluebyrokraattien komiteat.
Vasta Stalinin kuoleman jälkeen, 1950-luvun lopulla, jotkut uudet elokuvantekijät saivat liikkumavaraa sosialistisen realismin kahleista. Aikanaan syntyi jopa uusia Tarkovskin kaltaisia mestareita mutta myös paljon kiellettyjä elokuvia, jotka pääsivät julkisuuteen vasta glasnostin aikana, joskus vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Lue lisää:
Lokakuun vallankumous Teeman elokuvissa ja dokumenteissa syksyllä 2017
Teema esittää syksyllä 2017 varhaisen Neuvostoliiton elokuvia sekä dokumentteja tsaarien Venäjän historiasta ja bolševikkien vallan alkuvuosien taiteesta.
Lokakuun vallankumous mullisti Venäjän ja muutti koko maailmanhistorian suuntaa sata vuotta sitten. Teemalla alkaa kumouksen vuosipäivän alla sarja dokumentteja ja elokuvia, jotka piirtävät kuvaa Venäjästä ennen ja jälkeen vallankumouksen.
