Karhupeijaiset ovat juhla metsän kuninkaalle

Karhu herättää suurta kunnioitusta ja jopa pelkoa ihmisten keskuudessa. Metsän kuninkaaseen liittyy monia uskomuksia ja se on yksi harvoista riistaeläimistä, joille järjestetään peijaisia.

Entisaikojen karhumyytit ovat poikenneet heimoittain. Joidenkin kansojen keskuudessa karhun lihan syöminen oli kiellettyä, sillä karhun uskottiin olevan ihmiselle sukua ja sen lihan saastuttavan ruumiin. Toisaalla lihan syönnin on uskottu siirtävän karhun voimat ihmiseen.

Suomessa karhun ruumiinosia on käytetty taikakaluina ja onnenamuletteina. Esimerkiksi karhun siitinluun kaulaan ripustamisen on uskottu vahvistavan mieskuntoa ja karhun rasvan parantavan lähes kaikki sairaudet.

Peijaisia vietetään perinteisesti saaliseläimen sekä sen kaadon kunniaksi. Entisaikojen seremoniat sisälsivät uskonnollisia rituaaleja, joilla pyrittiin lepyttämään karhun sielua. Esimerkiksi nuori nainen saatettiin pukea morsiameksi ja naittaa vertauskuvallisesti karhulle.

Peijaiset olivat monipäiväinen ilon juhla, jolloin syötiin, juotiin ja tanssittiin. Pitojen päätteeksi karhun kallo ripustettiin puuhun. Hengen uskottiin kiipeävän puuta pitkin taivaaseen ja syntyvän uudestaan karhuksi. Tällä haluttiin varmistaa tulevaisuuden saalis.

Nykyään peijaisiin ei liity enää samankaltaisia uskomuksia kuin ennen vanhaan, mutta tietyt rituaalit ovat säilyneet. Enää karhun hengen ei uskota karkaavan taivaaseen, mutta kallo ja talja ovat silti kunniapaikalla ihailtavana. Karhulle sekä metsän jumalalle Tapiolle ja jumalatar Mielikille kaadetaan malja. Tämän jälkeen otetaan malja karhun kaatajalle.

Karhu on ollut aikoinaan harvoin nähty eläin, jolloin tarinoita myyttisestä eläimestä on syntynyt. Ajan saatossa mytologia on kadonnut ja karhu yleistynyt. Silti tarinat elävät metsästysporukoissa, ja näin nuorempikin sukupolvi saa tietoa peijaisten perinteistä.