Hyppää pääsisältöön

Sodan jäljet luonnossa: Kaupungeista kaatopaikkoja, metsät syötiin tyhjiksi

Summan kylä jatkosodan jälkeen.
Tässä oli ennen sotaa kylä peltoineen ja hoidettu metsäalue. Summan kylä jatkosodan jälkeen. Kuva: SA-kuva Summa,jatkosota,Minna Pyykkö

Mitä jatkosota teki Suomen luonnolle ja ympäristölle? Kaikkea ammuttiin, että saatiin syötävää ja tuhotuista kaupungeista tuli kaatopaikkoja. Sodan ja raudan saastuttama maisema vetää hiljaiseksi. Onneksi kiinnostus luontoon säilyy silti sodassakin.

Turun yliopiston maisematutkimuksen lehtori Simo Laakkonen on tutkinut toisen maailmansodan vaikutusta luontoon ja ympäristöön. Suomessa käytiin noina vuosina jatkosotaa Neuvostoliittoa vastaan (1941-1944). Sodan ympäristövarjot ovat pitkät.

– Niin valtavaa kaaosta kuin toinen maailmansota, on oikeastaan hankala hahmottaa, Laakkonen toteaa. Samoin on hankala hahmottaa sen vaikutuksia ympäristöön.

Toinen maailmansota loi maailman suurimmat kaatopaikat

Viipurin aseman rauniot.
Viipuri 1941 Viipurin aseman rauniot. Kuva: SA-kuva Viipuri,jatkosota,Minna Pyykkö

Simo Laakkosen tutkimus on ainutlaatuinen, sillä sotien ympäristövaikutuksia on tutkittu todella vähän. Ei esimerkiksi ole selvitetty, mitä seurauksia kaupunkien massiivisilla pommituksilla oli tai millä lailla kaupunkeja ja niiden maaperää on saatu puhdistettua. Suomessa Viipurista ja Rovaniemestä tehtiin kaatopaikka, puhumattakaan siitä, mitä tapahtui Saksassa, Japanissa tai Kiinassa.

– Jos vaikka nyt menee Viipuria katsomaan, niin eihän sitä ole tähän päivään mennessä saatu putsattua.

Kalevalainen salomaa täynnä riistaa

Sotilaita hirvimetsällä jatkosodassa.
Hirvimetsällä. Wermajoen linja JR33 Sotilaita hirvimetsällä jatkosodassa. Kuva: SA-kuva jatkosota,luonto,Minna Pyykkö

Suomalaiset joukot löysivät vallatusta Itä-Karjalasta kalevalaisen salomaan täynnä karhuja, susia, ahmoja, hirviä ja metsäpeuroja.

Suomalaisille tämä oli ihmeellistä, koska siinä vaiheessa kaikki suurimmat pedot oli muualta Suomessa ammuttu likimain sukupuuttoon ja muun muassa hirvi oli todella harvinainen. Metsäpeura oli saalistettu sukupuuttoon jo 150 vuotta aiemmin.

Mitä kalevalaiselle luonnolle tapahtui sodan aikana?

– Tuli kylmä ja nälkä. Joukkojen huolto ei tahtonut toimia, niin lähdettiin ampumaan, Laakkonen selvittää. – Isäni oli jatkosodassa Rukajärven suunnalla ja muistelee, että kyllä oli metsoa puussa ja hirveä maassa. Kaikkea ammuttiin, että saatiin syötävää, mutta toisena sotatalvena riistaa ei sitten enää löytynytkään.

Itä-Karjala on yksi niitä harvoja paikkoja koko maailmassa, jossa metsästyksen seurauksia on tutkittu. Metsästys oli säälimätöntä.

– Kun sinne mentiin, niin siellä oli vaikka mitä, ja kun sieltä lähdettiin, niin metsät oli ammuttu tyhjiin.

Ihmiset kyllä ymmärsivät, että tässä ollaan syömässä metsiä tyhjiksi. Samoin ymmärrettiin Itä-Karjalan ainutlaatuisuus luontoparatiisina. Sotilashallinto ryhtyi suojelutoimenpiteisiin eli Itä-Karjalan eläimistö rauhoitettiin. Ennen kaikkea metsäpeura rauhoitettiin ankarin toimenpitein.

– Sodan oloissa tämä oli kyllä vähän toiveunta. Peuranlihaa syötiin rintamalla edelleen.

Lajit säilyivät, kun metsästyspaine helpotti

Simo Laakkonen esittää hypoteesin vastapainosta. Kun puoli miljoonaa ampumataitoista ihmistä oli keskitetty itään sotimaan, niin metsästyspaine helpotti muualla Suomessa. Tästä esimerkkinä Laakkonen nimeää hyljekannan ja kotkakannan elpymisen toisen maailmansodan aikana.

– Veikkaan, että esimerkiksi merikotka olisi 1970-lukuun mennessä jo kuollut sukupuuttoon, mutta se selvisi, kun metsästyspaine helpotti.

Luonnon jälleenrakentaminen kesti vuosikymmeniä

Kollaan tuhottu maisema.
Kollaa ei kestänyt jatkosotaa. Kollaan tuhottu maisema. Kuva: SA-kuva metsät,jatkosota,Minna Pyykkö,Kollaan taistelu

Jatkosota oli kohtalokas sekä luonnonsuojelulle että ympäristönsuojelulle.

– Sodan jälkeen olot olivat todella hankalat ja se, että ylipäätään pystyttiin jatkamaan ympäristötoimintaa, on todella kunnioitettavaa, Simo Laakkonen toteaa.

Vuonna 1938 perustettu Suomen luonnonsuojeluyhdistys (myöhemmin Suomen luonnonsuojeluliitto) menetti sodassa monta tärkeää toimijaa. Ja puolet keskeisistä ympäristösaavutuksista, kuten kansallispuistot ja juuri ennen sotaa luotu luonnonpuistoverkosto, menetettiin Neuvostoliitolle.

– Luonnon jälleenrakentamiseen päästiin vasta 50-luvulla ja 60-luvulla päästiin siihen luonnonverkostotilanteeseen, mikä oli ollut 30-luvun lopussa.

Simo Laakkonen tutustui valtavaan määrään aineistoa rintamalta. Ihmiset välittivät yllättävänkin laajasti siitä, mitä sota teki luonnolle.

– Valokuvia, kirjeitä, taidetta... Kaikista kuvauksista huokuu hiljaisuus sen edessä, mitä sotakoneisto sai aikaiseksi.

Kiinnostus luontoon ei häviä sodassakaan

Alakurtti, Salla
Alakurtti, Salla 1941 Alakurtti, Salla Kuva: SA-kuva Salla,maisema,jatkosota,Minna Pyykkö

Ihminen ei muutu, vaikka se joutuu toimimaan sotakoneiston osana. Luonto kiinnosti myös sotilaita. Liian tarkkaan ei kuitenkaan kannattanut jäädä tutkimaan, että henki säilyi.

– Suurin osa sotilaista oli Suomessakin 20-vuotiaita nuoria kundeja ja heillä oli rintamalla lemmikkejä – hiirulaisia, rottia, pöllönpoikasia, karhunpoikasia… Huolenpito eläimistä oli yksinkertaisesti hellyttävää, Laakkonen herkistelee.

Vaikka luonnonsuojelu oli lamassa, niin luonnonsuojelujärjestöt voivat hyvin, muun muassa Englannissa jäsenmäärät nousivat huomattavasti toisen maailmansodan aikana. Näin tapahtui myös Natsi-Saksassa.

– Tämä on varmaan jonkin sortin eskapismia, Laakkonen pohtii. – Kun olot muuttuvat sietämättömiksi, niin ihmiset kääntyvät luontoa kohti – sieltä haetaan lohtua ja jatkuvuutta.

Toisen maailmansodan jälkeen katastrofismin ajatus tuli osaksi länsimaista kulttuuria. Ajatus siitä, että ihminen voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa sekä itselleen että ympäristölle, on siitä asti ollut keskeisenä osana ympäristöajattelua. Se on hyvä muistutus myös siitä, mihin me teollisessa yhteiskunnassa pystymme myös rauhan aikana.

Simo Laakkosta haastatteli radio-ohjelmassaan Minna Pyykkö. Kuuntele koko lähetys:

Haastattelun tausta-aineisto:
Simo Laakkonen & Timo Vuorisalo (toim.): Sodan ekologia. Teollisen sodankäynnin ympäristöhistoriaa (SKS, 2007)
Simo Laakkonen, Timo Vuorisalo, Richard Tucker (toim.): The Long Shadows: A Global Environmental History of the Second World War (Oregon State University Press, 2017)
Mauri Soikkanen: Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa 1941-1944 (Helsinki: Gummerus, 1999)

"Minna Pyykön maailma" Yle Radio Suomessa sunnuntaisin 13.30.

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Kyyn hyödyllisyys yllättää

    Kyy hidastaa välillisesti puutiaisia levittämästä tauteja.

    Kyystä on ihmiselle yllättävää hyötyä. Se hidastaa välillisesti puutiaisten, eli punkkien, kantaman borrelioosin ja puutiasaivokuumeen leviämistä.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.