Hyppää pääsisältöön

Sodan jäljet luonnossa: Kaupungeista kaatopaikkoja, metsät syötiin tyhjiksi

Summan kylä jatkosodan jälkeen.
Tässä oli ennen sotaa kylä peltoineen ja hoidettu metsäalue. Summan kylä jatkosodan jälkeen. Kuva: SA-kuva Summa,jatkosota,Minna Pyykkö

Mitä jatkosota teki Suomen luonnolle ja ympäristölle? Kaikkea ammuttiin, että saatiin syötävää ja tuhotuista kaupungeista tuli kaatopaikkoja. Sodan ja raudan saastuttama maisema vetää hiljaiseksi. Onneksi kiinnostus luontoon säilyy silti sodassakin.

Turun yliopiston maisematutkimuksen lehtori Simo Laakkonen on tutkinut toisen maailmansodan vaikutusta luontoon ja ympäristöön. Suomessa käytiin noina vuosina jatkosotaa Neuvostoliittoa vastaan (1941-1944). Sodan ympäristövarjot ovat pitkät.

– Niin valtavaa kaaosta kuin toinen maailmansota, on oikeastaan hankala hahmottaa, Laakkonen toteaa. Samoin on hankala hahmottaa sen vaikutuksia ympäristöön.

Toinen maailmansota loi maailman suurimmat kaatopaikat

Viipurin aseman rauniot.
Viipuri 1941 Viipurin aseman rauniot. Kuva: SA-kuva Viipuri,jatkosota,Minna Pyykkö

Simo Laakkosen tutkimus on ainutlaatuinen, sillä sotien ympäristövaikutuksia on tutkittu todella vähän. Ei esimerkiksi ole selvitetty, mitä seurauksia kaupunkien massiivisilla pommituksilla oli tai millä lailla kaupunkeja ja niiden maaperää on saatu puhdistettua. Suomessa Viipurista ja Rovaniemestä tehtiin kaatopaikka, puhumattakaan siitä, mitä tapahtui Saksassa, Japanissa tai Kiinassa.

– Jos vaikka nyt menee Viipuria katsomaan, niin eihän sitä ole tähän päivään mennessä saatu putsattua.

Kalevalainen salomaa täynnä riistaa

Sotilaita hirvimetsällä jatkosodassa.
Hirvimetsällä. Wermajoen linja JR33 Sotilaita hirvimetsällä jatkosodassa. Kuva: SA-kuva jatkosota,luonto,Minna Pyykkö

Suomalaiset joukot löysivät vallatusta Itä-Karjalasta kalevalaisen salomaan täynnä karhuja, susia, ahmoja, hirviä ja metsäpeuroja.

Suomalaisille tämä oli ihmeellistä, koska siinä vaiheessa kaikki suurimmat pedot oli muualta Suomessa ammuttu likimain sukupuuttoon ja muun muassa hirvi oli todella harvinainen. Metsäpeura oli saalistettu sukupuuttoon jo 150 vuotta aiemmin.

Mitä kalevalaiselle luonnolle tapahtui sodan aikana?

– Tuli kylmä ja nälkä. Joukkojen huolto ei tahtonut toimia, niin lähdettiin ampumaan, Laakkonen selvittää. – Isäni oli jatkosodassa Rukajärven suunnalla ja muistelee, että kyllä oli metsoa puussa ja hirveä maassa. Kaikkea ammuttiin, että saatiin syötävää, mutta toisena sotatalvena riistaa ei sitten enää löytynytkään.

Itä-Karjala on yksi niitä harvoja paikkoja koko maailmassa, jossa metsästyksen seurauksia on tutkittu. Metsästys oli säälimätöntä.

– Kun sinne mentiin, niin siellä oli vaikka mitä, ja kun sieltä lähdettiin, niin metsät oli ammuttu tyhjiin.

Ihmiset kyllä ymmärsivät, että tässä ollaan syömässä metsiä tyhjiksi. Samoin ymmärrettiin Itä-Karjalan ainutlaatuisuus luontoparatiisina. Sotilashallinto ryhtyi suojelutoimenpiteisiin eli Itä-Karjalan eläimistö rauhoitettiin. Ennen kaikkea metsäpeura rauhoitettiin ankarin toimenpitein.

– Sodan oloissa tämä oli kyllä vähän toiveunta. Peuranlihaa syötiin rintamalla edelleen.

Lajit säilyivät, kun metsästyspaine helpotti

Simo Laakkonen esittää hypoteesin vastapainosta. Kun puoli miljoonaa ampumataitoista ihmistä oli keskitetty itään sotimaan, niin metsästyspaine helpotti muualla Suomessa. Tästä esimerkkinä Laakkonen nimeää hyljekannan ja kotkakannan elpymisen toisen maailmansodan aikana.

– Veikkaan, että esimerkiksi merikotka olisi 1970-lukuun mennessä jo kuollut sukupuuttoon, mutta se selvisi, kun metsästyspaine helpotti.

Luonnon jälleenrakentaminen kesti vuosikymmeniä

Kollaan tuhottu maisema.
Kollaa ei kestänyt jatkosotaa. Kollaan tuhottu maisema. Kuva: SA-kuva metsät,jatkosota,Minna Pyykkö,Kollaan taistelu

Jatkosota oli kohtalokas sekä luonnonsuojelulle että ympäristönsuojelulle.

– Sodan jälkeen olot olivat todella hankalat ja se, että ylipäätään pystyttiin jatkamaan ympäristötoimintaa, on todella kunnioitettavaa, Simo Laakkonen toteaa.

Vuonna 1938 perustettu Suomen luonnonsuojeluyhdistys (myöhemmin Suomen luonnonsuojeluliitto) menetti sodassa monta tärkeää toimijaa. Ja puolet keskeisistä ympäristösaavutuksista, kuten kansallispuistot ja juuri ennen sotaa luotu luonnonpuistoverkosto, menetettiin Neuvostoliitolle.

– Luonnon jälleenrakentamiseen päästiin vasta 50-luvulla ja 60-luvulla päästiin siihen luonnonverkostotilanteeseen, mikä oli ollut 30-luvun lopussa.

Simo Laakkonen tutustui valtavaan määrään aineistoa rintamalta. Ihmiset välittivät yllättävänkin laajasti siitä, mitä sota teki luonnolle.

– Valokuvia, kirjeitä, taidetta... Kaikista kuvauksista huokuu hiljaisuus sen edessä, mitä sotakoneisto sai aikaiseksi.

Kiinnostus luontoon ei häviä sodassakaan

Alakurtti, Salla
Alakurtti, Salla 1941 Alakurtti, Salla Kuva: SA-kuva Salla,maisema,jatkosota,Minna Pyykkö

Ihminen ei muutu, vaikka se joutuu toimimaan sotakoneiston osana. Luonto kiinnosti myös sotilaita. Liian tarkkaan ei kuitenkaan kannattanut jäädä tutkimaan, että henki säilyi.

– Suurin osa sotilaista oli Suomessakin 20-vuotiaita nuoria kundeja ja heillä oli rintamalla lemmikkejä – hiirulaisia, rottia, pöllönpoikasia, karhunpoikasia… Huolenpito eläimistä oli yksinkertaisesti hellyttävää, Laakkonen herkistelee.

Vaikka luonnonsuojelu oli lamassa, niin luonnonsuojelujärjestöt voivat hyvin, muun muassa Englannissa jäsenmäärät nousivat huomattavasti toisen maailmansodan aikana. Näin tapahtui myös Natsi-Saksassa.

– Tämä on varmaan jonkin sortin eskapismia, Laakkonen pohtii. – Kun olot muuttuvat sietämättömiksi, niin ihmiset kääntyvät luontoa kohti – sieltä haetaan lohtua ja jatkuvuutta.

Toisen maailmansodan jälkeen katastrofismin ajatus tuli osaksi länsimaista kulttuuria. Ajatus siitä, että ihminen voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa sekä itselleen että ympäristölle, on siitä asti ollut keskeisenä osana ympäristöajattelua. Se on hyvä muistutus myös siitä, mihin me teollisessa yhteiskunnassa pystymme myös rauhan aikana.

Simo Laakkosta haastatteli radio-ohjelmassaan Minna Pyykkö. Kuuntele koko lähetys:

Haastattelun tausta-aineisto:
Simo Laakkonen & Timo Vuorisalo (toim.): Sodan ekologia. Teollisen sodankäynnin ympäristöhistoriaa (SKS, 2007)
Simo Laakkonen, Timo Vuorisalo, Richard Tucker (toim.): The Long Shadows: A Global Environmental History of the Second World War (Oregon State University Press, 2017)
Mauri Soikkanen: Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa 1941-1944 (Helsinki: Gummerus, 1999)

"Minna Pyykön maailma" Yle Radio Suomessa sunnuntaisin 13.30.

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.