Hyppää pääsisältöön

Sodan jäljet luonnossa: Kaupungeista kaatopaikkoja, metsät syötiin tyhjiksi

Summan kylä jatkosodan jälkeen.
Tässä oli ennen sotaa kylä peltoineen ja hoidettu metsäalue. Summan kylä jatkosodan jälkeen. Kuva: SA-kuva Summa,jatkosota,Minna Pyykkö

Mitä jatkosota teki Suomen luonnolle ja ympäristölle? Kaikkea ammuttiin, että saatiin syötävää ja tuhotuista kaupungeista tuli kaatopaikkoja. Sodan ja raudan saastuttama maisema vetää hiljaiseksi. Onneksi kiinnostus luontoon säilyy silti sodassakin.

Turun yliopiston maisematutkimuksen lehtori Simo Laakkonen on tutkinut toisen maailmansodan vaikutusta luontoon ja ympäristöön. Suomessa käytiin noina vuosina jatkosotaa Neuvostoliittoa vastaan (1941-1944). Sodan ympäristövarjot ovat pitkät.

– Niin valtavaa kaaosta kuin toinen maailmansota, on oikeastaan hankala hahmottaa, Laakkonen toteaa. Samoin on hankala hahmottaa sen vaikutuksia ympäristöön.

Toinen maailmansota loi maailman suurimmat kaatopaikat

Viipurin aseman rauniot.
Viipuri 1941 Viipurin aseman rauniot. Kuva: SA-kuva Viipuri,jatkosota,Minna Pyykkö

Simo Laakkosen tutkimus on ainutlaatuinen, sillä sotien ympäristövaikutuksia on tutkittu todella vähän. Ei esimerkiksi ole selvitetty, mitä seurauksia kaupunkien massiivisilla pommituksilla oli tai millä lailla kaupunkeja ja niiden maaperää on saatu puhdistettua. Suomessa Viipurista ja Rovaniemestä tehtiin kaatopaikka, puhumattakaan siitä, mitä tapahtui Saksassa, Japanissa tai Kiinassa.

– Jos vaikka nyt menee Viipuria katsomaan, niin eihän sitä ole tähän päivään mennessä saatu putsattua.

Kalevalainen salomaa täynnä riistaa

Sotilaita hirvimetsällä jatkosodassa.
Hirvimetsällä. Wermajoen linja JR33 Sotilaita hirvimetsällä jatkosodassa. Kuva: SA-kuva jatkosota,luonto,Minna Pyykkö

Suomalaiset joukot löysivät vallatusta Itä-Karjalasta kalevalaisen salomaan täynnä karhuja, susia, ahmoja, hirviä ja metsäpeuroja.

Suomalaisille tämä oli ihmeellistä, koska siinä vaiheessa kaikki suurimmat pedot oli muualta Suomessa ammuttu likimain sukupuuttoon ja muun muassa hirvi oli todella harvinainen. Metsäpeura oli saalistettu sukupuuttoon jo 150 vuotta aiemmin.

Mitä kalevalaiselle luonnolle tapahtui sodan aikana?

– Tuli kylmä ja nälkä. Joukkojen huolto ei tahtonut toimia, niin lähdettiin ampumaan, Laakkonen selvittää. – Isäni oli jatkosodassa Rukajärven suunnalla ja muistelee, että kyllä oli metsoa puussa ja hirveä maassa. Kaikkea ammuttiin, että saatiin syötävää, mutta toisena sotatalvena riistaa ei sitten enää löytynytkään.

Itä-Karjala on yksi niitä harvoja paikkoja koko maailmassa, jossa metsästyksen seurauksia on tutkittu. Metsästys oli säälimätöntä.

– Kun sinne mentiin, niin siellä oli vaikka mitä, ja kun sieltä lähdettiin, niin metsät oli ammuttu tyhjiin.

Ihmiset kyllä ymmärsivät, että tässä ollaan syömässä metsiä tyhjiksi. Samoin ymmärrettiin Itä-Karjalan ainutlaatuisuus luontoparatiisina. Sotilashallinto ryhtyi suojelutoimenpiteisiin eli Itä-Karjalan eläimistö rauhoitettiin. Ennen kaikkea metsäpeura rauhoitettiin ankarin toimenpitein.

– Sodan oloissa tämä oli kyllä vähän toiveunta. Peuranlihaa syötiin rintamalla edelleen.

Lajit säilyivät, kun metsästyspaine helpotti

Simo Laakkonen esittää hypoteesin vastapainosta. Kun puoli miljoonaa ampumataitoista ihmistä oli keskitetty itään sotimaan, niin metsästyspaine helpotti muualla Suomessa. Tästä esimerkkinä Laakkonen nimeää hyljekannan ja kotkakannan elpymisen toisen maailmansodan aikana.

– Veikkaan, että esimerkiksi merikotka olisi 1970-lukuun mennessä jo kuollut sukupuuttoon, mutta se selvisi, kun metsästyspaine helpotti.

Luonnon jälleenrakentaminen kesti vuosikymmeniä

Kollaan tuhottu maisema.
Kollaa ei kestänyt jatkosotaa. Kollaan tuhottu maisema. Kuva: SA-kuva metsät,jatkosota,Minna Pyykkö,Kollaan taistelu

Jatkosota oli kohtalokas sekä luonnonsuojelulle että ympäristönsuojelulle.

– Sodan jälkeen olot olivat todella hankalat ja se, että ylipäätään pystyttiin jatkamaan ympäristötoimintaa, on todella kunnioitettavaa, Simo Laakkonen toteaa.

Vuonna 1938 perustettu Suomen luonnonsuojeluyhdistys (myöhemmin Suomen luonnonsuojeluliitto) menetti sodassa monta tärkeää toimijaa. Ja puolet keskeisistä ympäristösaavutuksista, kuten kansallispuistot ja juuri ennen sotaa luotu luonnonpuistoverkosto, menetettiin Neuvostoliitolle.

– Luonnon jälleenrakentamiseen päästiin vasta 50-luvulla ja 60-luvulla päästiin siihen luonnonverkostotilanteeseen, mikä oli ollut 30-luvun lopussa.

Simo Laakkonen tutustui valtavaan määrään aineistoa rintamalta. Ihmiset välittivät yllättävänkin laajasti siitä, mitä sota teki luonnolle.

– Valokuvia, kirjeitä, taidetta... Kaikista kuvauksista huokuu hiljaisuus sen edessä, mitä sotakoneisto sai aikaiseksi.

Kiinnostus luontoon ei häviä sodassakaan

Alakurtti, Salla
Alakurtti, Salla 1941 Alakurtti, Salla Kuva: SA-kuva Salla,maisema,jatkosota,Minna Pyykkö

Ihminen ei muutu, vaikka se joutuu toimimaan sotakoneiston osana. Luonto kiinnosti myös sotilaita. Liian tarkkaan ei kuitenkaan kannattanut jäädä tutkimaan, että henki säilyi.

– Suurin osa sotilaista oli Suomessakin 20-vuotiaita nuoria kundeja ja heillä oli rintamalla lemmikkejä – hiirulaisia, rottia, pöllönpoikasia, karhunpoikasia… Huolenpito eläimistä oli yksinkertaisesti hellyttävää, Laakkonen herkistelee.

Vaikka luonnonsuojelu oli lamassa, niin luonnonsuojelujärjestöt voivat hyvin, muun muassa Englannissa jäsenmäärät nousivat huomattavasti toisen maailmansodan aikana. Näin tapahtui myös Natsi-Saksassa.

– Tämä on varmaan jonkin sortin eskapismia, Laakkonen pohtii. – Kun olot muuttuvat sietämättömiksi, niin ihmiset kääntyvät luontoa kohti – sieltä haetaan lohtua ja jatkuvuutta.

Toisen maailmansodan jälkeen katastrofismin ajatus tuli osaksi länsimaista kulttuuria. Ajatus siitä, että ihminen voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa sekä itselleen että ympäristölle, on siitä asti ollut keskeisenä osana ympäristöajattelua. Se on hyvä muistutus myös siitä, mihin me teollisessa yhteiskunnassa pystymme myös rauhan aikana.

Simo Laakkosta haastatteli radio-ohjelmassaan Minna Pyykkö. Kuuntele koko lähetys:

Haastattelun tausta-aineisto:
Simo Laakkonen & Timo Vuorisalo (toim.): Sodan ekologia. Teollisen sodankäynnin ympäristöhistoriaa (SKS, 2007)
Simo Laakkonen, Timo Vuorisalo, Richard Tucker (toim.): The Long Shadows: A Global Environmental History of the Second World War (Oregon State University Press, 2017)
Mauri Soikkanen: Sotilaamme erämiehinä Itä-Karjalassa 1941-1944 (Helsinki: Gummerus, 1999)

"Minna Pyykön maailma" Yle Radio Suomessa sunnuntaisin 13.30.

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Pirkka-Pekka Peteliuksen mökkipihassa soivat saderummut

    Vesipisarat soittavat hypnoottista sävelmää.

    Helinät, kilinät ja tömpsötykset – uusi ääniharrastus saa Peteliuksen hykertelemään innosta. Tänä syksynä mökin pihaan rakentuivat saderummut. Saavi, ämpärit ja soihtujen pohjat soittavat hypnoottista sävelmää.

  • Avara luonto syksyllä 2017

    Avara luonto syksyllä 2017

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2017. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mikko “Peltsi” Peltola haastaa itsensä äärirajoille extreme-lajeissa

    Luvassa on vauhtia, hikeä, tuskaa ja euforisia hetkiä.

    Uudessa sarjassa Mikko “Peltsi” Peltola haastaa itsensä äärirajoille jokamiehen extreme-lajeissa. Ensimmäiset, syksyllä 2017 suoritettavat lajit ovat 150 kilometrin merimelonta ja 130 kilometrin polkujuoksu. Luvassa on vauhtia, hikeä, tuskaa ja – toivottavasti – itsensä ylittämisen euforisia hetkiä.

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Peltsin Lapissa etsitään aitoa lappilaista elämänmenoa

    Peltsin Lapin molemmat tuotantokaudet.

    Peltsin Lappi -ohjelmassa matkustetaan Lappiin ja selvitetään, mikä vie sinne aina uudestaan ja uudestaan. Lappilaisuuden ydintä etsiessä ohjelmassa tutustaan muun muassa kullankaivamiseen, kalastukseen sekä paikallisiin erikoisuuksiin ja tavalliseen elämään. Lämminhenkistä ja rauhallista ohjelmaa kuljettaa eteenpäin leppoisalla tyylillään Lapin ystävä ja eräjorma Mikko "Peltsi" Peltola. Ohjelman ensimmäinen tuotantokausi esitettiin Yle TV2-kanavalla syksyllä 2012. Toinen tuotantokausi koettiin ruuduilta vuotta myöhemmin.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 maisemat

    Lapin maisemat ovat toinen toistaan hienompia

    Upeita maisemia voi ihailla muun muassa Pyhä-Nattasella, Pallasjärvellä ja Pitsusjärvellä.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.