Kimmo Vanhatalo
Yle
Supersankariversio skandinaavisen mytologian ukkosenjumalasta Thorista seikkailee jälleen omassa elokuvassaan 3.11., kun ensi-iltansa saa kolmas Marvelin Thor-elokuva Thor: Ragnarök. Mikä tekee skandinaavisen mytologian tarinoista ja hahmoista niin kiinnostavia, että ne ovat kiehtoneet ihmisiä yli tuhat vuotta?
Hieman yli 55 vuotta sitten, elokuussa 1962 Journey Into Mystery -lehden numerossa 83 Marvel-sarjakuvakustantamo esitteli viimeisimmän supersankariluomuksensa. Tarinassa The Stone Men from Saturn! (“Kivimiehet Saturnuksesta!”) heiveröinen amerikkalainen lääkäri Don Blake on kävelyllä “Norjan tuulisella rannikolla”.
Varsin yllättäen samaiselle rannikolle saapuu myös aluksellinen pahantahtoisia avaruusolentoja Saturnuksesta. He saavat maan ilmakehässä yliluonnolliset voimat. Tohtori Blake vakoilee olentoja ja tulee tietenkin astuneeksi kuivan oksan päälle. Avaruusolennot jahtaavat tohtoria luolaan, jonka toisen suuaukon peittää jättimäinen kivenjärkäle.
Blake löytää luolasta ikivanhan kävelykepin, jolla yrittää turhaan siirtää kiveä. Kivi ei liikahdakaan, ja lopulta hän lyö kepin turhautuneena päin kalliota. Silloin tapahtuu jotain hämmästyttävää.
Don Blakesta muuttuu salamoiden räiskyessä skandinaavisen mytologian ukkosenjumala Thor ja kepistä hänen mahtava vasaransa Mjölnir. “Thor!! Legendaarinen ukkosenjumala!! Mytologian mahtavin soturi!! Tämä on hänen vasaransa!! Ja minä… Minä olen Thor!!!” Blake huudahtaa sarjakuvaruudussa huutomerkkejä säästelemättä.
Sarjakuva-Thorin ensimmäisiä seikkailuja kokoavan Marvel Masterworks: The Mighty Thor -kirjan esipuheessa hahmon yhdessä kuvittaja Jack Kirbyn ja käsikirjoittaja Larry Lieberin kanssa luonut kirjoittaja Stan Lee muistelee saaneensa inspiraation Thorin luomiseen olleessaan vieraana New Yorkissa radion keskusteluohjelmassa. Haastattelija puhui supersankareista jatkuvasti modernina mytologiana.
Miksei siis seuraavaa hahmoa ottaisi suoraan myyttien maailmasta?
Lee kertoo tutustuneensa roomalaiseen ja kreikkalaiseen mytologiaan, mutta päätyi lopulta skandinaaviseen mytologiaan. “Skandinaavisiin jumaliin ei oltu kiinnitetty niin paljon huomiota, vaikka he olivat mielestäni mahdollisesti jumalista kaikkein dramaattisimpia. Luin uudelleen ukkosenjumala Thorin ja hänen mahtavan vasaransa saagan, ja tiesin, että olimme löytäneet seuraavan supersankarimme”, Lee muistelee.
Stan Leen muistot vaikuttavat epämääräisiltä, ehkä syystäkin. Thorin kuvittaja Jack Kirby oli sitä mieltä, että hahmo oli hänen ideansa. Kirby oli jo pitkään ollut kiinnostunut mytologiasta ja olikin käyttänyt Thorin hahmoa sarjakuvissaan useamman kerran. Thor esiintyy muun muassa Kirbyn piirtämässä Sandman-hahmosta kertovassa tarinassa Villain from Valhalla jo vuonna 1942.
Skandinaaviset jumalat ovat seikkailleet lukuisissa sarjakuvissa, fantasia- ja tieteiskirjoissa, videopeleissä, elokuvissa ja televisiosarjoissa.
Oli miten oli, Leen ja Kirbyn vainu oli oikeassa. Thorista tuli nopeasti suosittu hahmo ja muun muassa The Avengers -supersankariryhmän perustajajäsen.
Sarjakuvissa nähtiin paitsi Thor myös sellaisia skandinaavisen mytologian hahmoja, kuten Odin, Loki, Balder, Hela, Sif ja Surt (sarjakuvissa Surtur). Jumalat asuivat “kultaisessa Asgardissa” ja kulkivat ihmisten maailmaan sateenkaarisilta Bifrostia pitkin.
Vuosikymmeniä myöhemmin tämä Leen ja Kirbyn versio mytologian jumalasta seikkailee yhä. Näyttelijä Chris Hemsworthin esittämä Thor on ollut suosittu hahmo Avengers- ja Thor-elokuvasarjoissa.
Viimeisin hänestä kertova elokuva, Taika Waititin ohjaama Thor: Ragnarök, saa ensi-iltansa 3.11.
Supersankarielokuvat ovat esitelleet ukkosenjumalan jälleen uudelle yleisölle, mutta Thorin hahmo ja skandinaavinen mytologia laajemminkin ovat olleet osa populaarikulttuuria jo pitkään.
Skandinaaviset jumalat ovat seikkailleet lukuisissa sarjakuvissa, fantasia- ja tieteiskirjoissa, videopeleissä, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Heidän tarinansa ovat inspiroineet musiikkia klassisista sinfonioista metalliin.
1200-luvulla muistiin kirjoitetut ja suullisena vielä paljon vanhemmat tarinat ovat yhä kaikkialla ympärillämme. Ne ovat osa kulttuurillista avaruutta, jossa elämme. Ovatpa skandinaaviset jumalat mukana jopa viikonpäivien nimissä. Torstai muistuttaa Thorista ja tiistai hänen veljestään Tyristä. Skandinaavisissa viikonpäivissä ovat mukana myös Odin (esim. ruotsin onsdag) ja Freyja (fredag).
Varsin sopivasti tapaan Helsingin yliopiston folkloristiikan laitoksen dosentin ja akatemiatutkijan Frogin (hänen oikea nimensä on pelkkä Frog) torstaina, Thorin päivänä.
Skandinaavisen mytologian tarinat ovat nopeatempoisia. Nämä tarinat olivat iskeviä, nopeita!
Haluan tietää, miksi skandinaavinen mytologia ja sen jumalat ovat säilyttäneet näin näkyvän aseman länsimaisessa populaarikulttuurissa. Mikä merkitys näillä tarinoilla ja hahmoilla on nykypäivän ihmisille?
Oregonissa, Yhdysvalloissa syntynyt ja Minnesotassa opiskellut Frog kiinnostui skandinaavisessa mytologiassa ensimmäiseksi juuri hyvistä tarinoista.
– Ne olivat mielenkiintoista luettavaa. Skandinaavisen mytologian tarinat ovat nopeatempoisia. Jos luet vaikka Iliaata tai joitain alkuperäisiä kreikkalaisen mytologian tarinoita, ne ovat melko pitkiä ja tylsiä. Ja eepokset Intiasta: luoja, niissä puhutaan loputtomasti! Nämä tarinat olivat iskeviä, nopeita, Frog kertoo sormiaan napsutellen.
– Niiden lukeminen oli yksinkertaisesti hauskaa.
Meidän päiviimme säilyneen skandinaavisen mytologian tärkein lähde on muinaistarujen kokoelma Edda.
Meidän päiviimme säilyneen skandinaavisen mytologian tärkein lähde on muinaistarujen kokoelma Edda. Tarkemmin sanottuna Eddoja on kaksi: runo-Edda ja proosa-Edda.
Runo-Eddan pääasiallinen lähde on keskiaikainen käsikirjoitus Codex Regius (“Kuninkaallinen kirja” tai “Kuninkaan kirja”), joka on ajoitettu noin vuodelle 1270. Käsikirjoituksen kuitenkin uskotaan olevan kopio vanhemmista lähteistä.
Proosa-Eddan kirjoitti islantilainen historioitsija, runoilija ja poliitikko Snorri Sturluson (1179-1241) omana aikanaan saatavilla olleen kansanperinteen pohjalta vuoden 1220 tienoilla.
Todellisuudessa tarinat ovat kuitenkin paljon vanhempia, sillä ne ovat kulkeneet suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle.
– Niitä kerrottiin tarinamuodossa, monet kerrottiin runoina ja joitakin saatettiin esittää näytelminä ja dialogeina, Frog kertoo.
Osa suullisesta perinteestä on peräisin viikinkiajoilta asti (700-1000-luvuilta).
– Tarinoiden muoto on muuttunut ajan kuluessa. Meidän aikoihimme säilyneet kirjoitetut lähteet ovat todennäköisesti monilla tavoin erilaisia kuin tarinat olivat viikinkiaikana. Juoni tai suuri osa siitä oli kuitenkin samanlainen, Frog sanoo.
Ajatus siitä, että maailma luotiin jättiläisestä, joka murhataan ja hänen ruumiistaan tulee maa ja verestään meret, ulottuu indoeurooppalaisten aikoihin (4000-3000 eaa.).
Frogin mukaan jotkut tarinat ovat paljon vanhempiakin.
– Esimerkiksi ajatus siitä, että maailma luotiin jättiläisestä, joka murhataan ja hänen ruumiistaan tulee maa ja verestään meret, on hyvin vanha. Sen juuret ulottuvat indoeurooppalaisten aikoihin (4000-3000 eaa.).
Frog korostaa, että suullinen perinne oli paljon muuttuvampaa kuin kirjoitetut lähteet. Kysymykseen “kuka teki mitä” ei ole yhtä oikeaa vastausta. Yhden kertojan tarinassa pääosassa saattoi olla Thor, toinen kertoi sen päähenkilönään vaikkapa Odin.
– Ei ollut olemassa kirjaa, joka kertoisi, kuka on oikeassa. Näistä varmasti kiisteltiin ja se, joka oli itsepintaisempi tai voimakkaampi päätti, miten tarina meni.
Kokonaisia tarinoita on säilynyt verrattain vähän. Kirjailija Neil Gaimanin helmikuussa ilmestynyt teos Norse Mythology, jossa hän kertoo skandinaavisen mytologian kertomuksia uudelleen omin sanoin, koostuu 15 tarinasta.
Anni Sumarin vuonna 2007 toimittamassa ja suomentamassa sekä runo- että proosa-Eddasta kootussa kokoelmassa Óðinnin ratsu kertomuksia on kolmekymmentä.
Monista tarinoista on jäljellä vain sirpaleita. Useat jumalhahmot tunnemme vain nimeltä.
– Joistakin tarinoista on säilynyt vain viittauksia toisissa tarinoissa. Tiedämme esimerkiksi, että oli olemassa tarina, jossa jättiläiset kaappasivat Thorin tyttären, mutta itse tarina on kadonnut.
Suurin osa meidän aikoihimme säilyneistä skandinaavisen mytologian tarinoista on peräisin Islannista.
Suurin osa meidän aikoihimme säilyneistä skandinaavisen mytologian tarinoista on peräisin Islannista. 1200-luvulla se oli maa, jossa kristinusko ja pakanismi elivät rinta rinnan.
– Islanti oli monilla tavoilla hyvin sivistynyt paikka. Maan kristityt halusivat, että Islannista tulee kristitty valtio. He uhkasivat erota Islannista ja perustaa oman valtionsa. Kahtia hajoamisen sijaan islantilaiset päättivät, että heistä tulee kristillinen valtio, mutta silti on hyväksyttyä myös syödä hevosenlihaa ja harjoittaa kotonaan pakanismia, Frog kertoo.
Islantilaiset kokivat olevansa kristittyjä, mutta kertoivat skandinaavisen mytologian tarinoita, koska ne olivat kiinnostavia ja merkityksellisiä. Ne kertoivat tärkeitä asioita maailmasta, sen ihmisistä ja historiasta.
Viikinkiajoilta säilyneet tarinat tosin ovat hieman vähemmän sivistyneitä.
– Ne kertovat soturi-ideologiasta. Siitä, kuinka hienoa on olla viikinki. Odinin sali Valhallassa, johon soturit menevät kuoltuaan, on täydellinen miehinen soturifantasia! Mitä teet kaikki päivät? Tapat ihmisiä! Ja mitä sitten teet? Laulat, ryyppäät ja hengailet valkyrioiden kanssa koko yön! Eikä aamulla ole krapulaa! Frog nauraa.
Skandinaavisen mytologian jumaltarusto ei kuitenkaan ole pelkkää juhlaa. Sen sydämessä on tragedia: Ragnarök, maailmanloppu ja jumalten tuho.
Se on eeppinen taistelu, jossa Asgardin jumalat kohtaavat Lokin ja tulidemoni Surtin armeijoineen sekä muun muassa Lokin hirviömäiset lapset Fenrir-suden ja Midgardin käärmeen.
Verisessä taistelussa jumalat ja hirviöt saavat surmansa. Surt polttaa maailman miekallaan. Jäljelle jää vain pimeys ja tuhkaa, jonka lopulta aallot nielaisevat.
“Se, että maailma ja tarina loppuu ja tapa, jolla se loppuu ja syntyy uudelleen, teki jumalista, jääjättiläisistä ja muista traagisia sankareita ja traagisia rosvoja. Ragnarökin takia skandinaavisen mytologian maailma jäi mieleeni. Se tuntui kummallisen läsnäolevalta ja ajankohtaiselta, kun taas toiset paremmin dokumentoidut uskomusjärjestelmät vaikuttivat osalta menneisyyttä ja joltakin vanhalta”, Neil Gaiman kirjoittaa Norse Mythology -kirjansa esipuheessa.
Skandinaavisessa mytologiassa tuhosta kuitenkin syntyy uusi maailma. Se on maailma, jossa me elämme.
– Alkuperäisessä uskonnollisessa yhteydessä nämä tarinat kertoivat maailman synnystä ja sen järjestyksestä. Siitä, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat, Frog kertoo.
Skandinaavisen mytologian tarinoissa kerrotaan paitsi maailmankaikkeuden synnystä ja siitä, kuinka ihmiset saivat alkunsa, myös esimerkiksi, kuinka runous syntyi Kvasir-jumalan verestä tehdystä hunajaviinistä.
Tärkeä osa skandinaavisen mytologian säilymisessä meidän päiviimme oli romantiikan aikakaudella, joka alkoi Euroopassa 1700-luvun lopulla.
– Tuolloin ihmiset ammensivat mytologiasta luodessaan kansallisia identiteettejä. Kaikki Euroopassa olivat kristittyjä, joten jos sanoi, että on kristitty, oli kuin kaikki muutkin. Kansat pohtivat, mikä tekee juuri heistä erityisiä ja kuinka he voisivat rakentaa sen ympärille identiteettinsä, Frog kertoo.
Skandinaavit, saksalaiset ja englantilaisetkin päättivät, että Islannista kerätty mytologia on myös heidän mytologiaansa.
Ihmiset suuntasivat katseensa omaan menneisyyteensä ja kulttuuriinsa. Vastauksia etsittiin kansanperinteestä ja ajasta ennen kristinuskon saapumista.
Frogin mukaan ongelmana oli, ettei läheskään kaikilla Euroopan kansoilla ollut omaa mytologiaansa. Niinpä sekä skandinaavit, saksalaiset että englantilaisetkin päättivät, että Islannista kerätty mytologia on myös heidän mytologiaansa.
– Skandinaavinen perinne oli siis erittäin tärkeä suurelle joukolle ihmisiä, koska kaikki germaanisia kieliä puhuvat kansat päättivät, että se on heidän perinnettään. Näin skandinaavinen mytologia kulkeutui myös Yhdysvaltoihin. Se oli osa sekä englanninkielistä että saksankielistä kulttuuria. Kaikki tunsivat sen.
Skandinaavisella mytologialla oli erityisasema, koska se on yksi harvoista säilyneistä eurooppalaista mytologioista.
– Nämä tarinat säilyivät pitkälti siksi, että Islanti oli niin kaukana keskellä Atlanttia ja ihmiset jäljensivät vanhoja käsikirjoituksia. Jostain tuntemattomasta syystä nämä kirjoitettiin muistiin Islannissa 1200-luvulla. Vertailun vuoksi manner-Saksasta ainoa tarina, joka on säilynyt, on kahdeksan riviä loitsua. Kahdeksalla rivillä ei voi tehdä paljoakaan! Frog nauraa.
Natsit yhdistivät mytologian rasismiin ja etniseen ylemmyyteen.
Identiteetin ja nationalismin takia skandinaavinen mytologia on saanut myös synkkiä puolia. Näin kävi esimerkiksi 1930-1940-luvuilla, kun natsit ottivat sen omakseen.
– Natsit yhdistivät mytologian rasismiin ja etniseen ylemmyyteen. Siitä tuli kokoelma symboleja ja tarinoita, joita käyttää, jos uskoo valkoiseen ylivaltaan. Nämä symbolit olivat tehokkaita, koska ne yhdistyvät ajatuksiin viikingeistä: suuriin seikkailuihin ja voimaan. Nykyään netistä on helppo löytää sivuja, joilla näitä 1200-luvun tekstejä tulkitaan niin, että ne oikeuttavat etnisen ylivallan, Frog pohtii.
Skandinaavista mytologiaa tulkitaan uudelleen nykyään myös muilla tavoilla.
– Skandinaavisen mytologian uskontoa on herätetty henkiin. Sitä kutsutaan nimellä ásatrú. Siihen uskovat ihmiset luovat hekin omia tarinoitaan. Esimerkiksi eräs amerikkalainen ryhmä kuvaa uskonnon historiaa niin, että se on 40 000 vuotta vanha ja juontaa ensimmäisten jääkauden jälkeen pohjoiseen tulleiden ihmisten uskomuksiin. He pitävät näitä 1200-luvulta peräisin olevia kirjoituksia raamattunaan, Frog kertoo.
– On hyvin kiehtovaa pohtia, mitä nämä tarinat ovat merkinneet ihmisille 1200-luvulla tai viikinkiajalla 700-luvulla. Yhtä kiehtovaa on se, miten ihmiset nykyään antavat niille uusia merkityksiä ja tulkitsevat niitä modernien ideologioidensa kautta. Oli se sitten valkoinen ylivalta, new age -uskonto tai moderni sukupuolten välinen dynamiikka Marvel-elokuvissa.
Epäilemättä useimmille nykypäivänä Thorin supersankariseikkailuja katsoville ihmisille skandinaavisen mytologian yhteys uskontoon on hämärtynyt. Kertomukset tuntuvat meistä kiehtovalta fantasialta tai scifiltä. Emme enää usko, että maailma on luotu jättiläisen lihasta ja verestä tai ihmiset rannalta löytyneistä puupaloista (sen sijaan runouden ja alkoholijuomien yhteys on yhä varsin uskottava!).
Silti nämä tarinat ja hahmot yhä kiehtovat. Niitä tulkitaan uudelleen ja niistä tehdään merkityksellisiä nykypäivän näkökulmasta. Ne myös merkitsevät eri asioita eri ihmisille.
– Jos kysytään, mitä nämä tarinat merkitsevät, pitää samalla kysyä myös, kuka niistä puhuu, Frog muistuttaa.
Neil Gaimanin kirjoittamat uudelleen kerrotut versiot skandinaavisesta mytologiasta, Stan Leen ja Jack Kirbyn supersankariseikkailut tai Thor: Ragnarök -elokuva ovat kaikki omalla tavallaan jatkaneet skandinaavisen mytologian tarinoita.
Ne eivät aina ole uskollisia Eddaan kootuille teksteille, mutta ne edustavat hyvin alkuperäisen suullisen perinteen henkeä.
On helppo kuvitella, kuinka satoja vuosia sitten islantilaiskylän väki on kokoontunut hyytävänä talvi-iltana kuuntelemaan tarinankertojan versioita Thorin, Lokin ja Odinin seikkailuista. Tarinoiden runko on tuttu, mutta sen ympärille taitava kertoja kehittää omat herkulliset rönsyilynsä ja eläväiset kuvailunsa. Ehkä hän keksii itse aivan uusia tarinoita.
Thor kamppailee kaukaisen planeetan gladiaattoritaisteluissa supersankarikollegansa Hulkin kanssa. Marvelin sarjakuvaseikkailuissa Thor on nykyään nainen.
Nykyään skandinaaviset jumaltarut elävät sekä uusissa tarinoissa että vanhojen tarinoiden uusissa versioissa.
Neil Gaimanin kirjoittamassa versiossa runouden hunajaviinin tarinasta Odin pieraisee huonon runouden märkänä pieruna takapuolestaan. Thor: Ragnarökissä Thor kamppailee kaukaisen planeetan gladiaattoritaisteluissa supersankarikollegansa Hulkin kanssa. Marvelin sarjakuvaseikkailuissa Thor on nykyään nainen.
Miksipä ei? Näin näitä tarinoita on aina kerrottu: muutellen ja omia lisäillen. Skandinaavisen mytologian hahmot ja tarinat ovat eläneet näin kauan, koska ne ovat loputtoman muuntautumiskykyisiä. Hahmot, kuten voimakas, rohkea ja hieman hölmö Thor tai älykäs, juonitteleva ja petollinen Loki, ovat arkkityyppejä, jotka taipuvat moneen.
Eiköhän näitä tarinoita kerrota vielä satoja, ehkä tuhansia vuosia. Kenties aina Ragnarökiin asti.
Edit: Korjattu kuvatekstistä näyttelijä Tessa Thompsonin nimi.
