Hyppää pääsisältöön

Pianisti Esbjörn Svensson oli jazzin supertähti - mutta kuka hän todella oli?

Kuva Esbjörn Svenssonista nuorena.
Kuva Esbjörn Svenssonista nuorena. Esbjörn Svensson,Esbjörn Svensson Trio,KulttuuriCocktail

Miltei 10 vuotta sitten yllättäen kuollut muusikko Esbjörn Svensson jää arvoitukselliseksi hahmoksi myös uudessa dokumenttielokuvassa Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä (Yle Teema la 4.11.2017 klo 20.00).

Pääsin sisään Esbjörn Svenssonin musiikkiin vasta sen jälkeen kun hän oli jo kuollut. Enkä pitkään aikaan edes tiennyt, että hän oli kuollut. Kuuntelin vain haltioituneena Esbjörn Svensson Trion levytyksiä ja annoin mieleni vaeltaa Esbjörnin pelkistetyissä, maailmankaikkeuden järjestystä ja rauhaa huokuvissa sävellyksissä.

Esbjörnin musiikissa on monta häkellyttävää asiaa.

Ensinnäkin, kuinka siinä on jokin aivan omanlaisensa tunnelma? Ja miten tuota tunnelmaa edes osaisi kuvailla? Siinähän on paljon Bill Evansin humaania, melankolista herkkyyttä, mutta myös Thelonious Monkin kulmikkuutta ja John Coltranen ekstaattista henkisyyttä.

Samalla siinä on kuitenkin sellaista yksinkertaista luontevuutta, jota vain kaikkein parhaassa musiikissa on: kuulijalle syntyy vaikutelma, että kaikki on helppoa ja juuri niin kuin sen pitääkin olla.

Siinä on myös musiikin raja-aidat ylittävää yleispätevyttä: Esbjörnin musiikki yhdistää jazzin, popin, funkin, rockin ja klassisen musiikin piirteitä, mutta pysyy silti helposti lähestyttävänä.

Rumpali Magnus Öströmillä ja Esbjörnillä oli miltei telepaattinen yhteys - hehän olivat tunteneet toisensa aivan pikkulapsista saakka koska he asuivat vierekkäisissä taloissa.

Tietenkin hämmästyttävää on myös se, miten joku voi soittaa pianoa noin hyvin. Kysehän ei ole akrobatiasta, itsetarkoituksellisesta virtuositeetista tai silmänkääntötempuista, vaan musiikillisesta vääjäämättömyydestä, jokaisen sävelen tarpeellisuudesta ja jokaisen hetken merkityksellisyydestä.

Hämmästyttävää on myös yhtyeen yhteinen maailma. Rumpali Magnus Öströmillä ja Esbjörnillä oli miltei telepaattinen yhteys - hehän olivat tunteneet toisensa aivan pikkulapsista saakka koska he asuivat vierekkäisissä taloissa.

Myöhemmin seuraan liittyneellä basisti Dan Berglundilla taas on kyky antaa yhtyeen kokonaissointiin ainakin kaksi asiaa.

Ensinnäkin, hänellä on tärkeä rooli siinä, että hän antaa ne välttämättömät sydämenlyönnit iskuille ja laajan valikoiman täsmällisesti tarjoiltuja, henkeviä bassolinjoja.

Esbjörnin merkillisestä kuolemasta ei dokumentissa kerrota juuri mitään.

Lisäksi hän myös tuo Esbjörnin sävellysten osaksi tason, jossa liikutaan kaukana siitä, mitä kontrabassolta on jazzissa totuttu odottamaan: jousen ja kitaraefektien käyttö muuttavat basson miltei toiseksi instrumentiksi.

Vasta koko tuotantoon tutustuttuani kuulin, että Esbjörn oli kuollut sukellusonnettomuudessa muutamia vuosia aikaisemmin, vuonna 2008. Hän kuoli parhaassa iässä, 44-vuotiaana, keskellä luomisvoimaista kautta. Mikä menetys jazzmusiikille!

Pienenä lohtuna Esbjörnin kuoleman jälkeen julkaistiin täyspainoinen 301-albumi, joka avasi vielä uusia tasoja E.S.T:n maailmaan.

Vaikka netissä on kaikenlaista Esbjörn Svensson Trioon liittyvää, jää Esbjörn itse hieman arvoitukselliseksi hahmoksi. Kun joku tekee musiikkia noin suvereenisti, ei voi kuin ihmetellä, miten hänestä tuli sellainen. Ja ennen kaikkea: Kuka oikein oli Esbjörn Svensson?

Viime vuonna valmistunut David Tarrodin ohjaama dokumenttielokuva Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä (Filmen om Esbjörn Svensson) pikemminkin ruokkii tätä arvoituksellisuutta kuin antaa mitään vastauksia.

Esbjörnin merkillisestä kuolemasta ei dokumentissa kerrota juuri mitään.

Netistä löytyvien uutisjuttujen perusteella tapaus oli puhdas onnettomuus, josta ei ollut syytä epäillä mitään sen enempää tai syyttää ketään. Esbjörn kokeili onnettomuuden sattuessa sukellusopettajan valvonnassa ensimmäistä kertaa sukeltamista kuivapuvussa. Myös hänen 14-vuotias poikansa oli mukana.

Toinen hänen pakkomielteensä oli kuolema: Esbjrön mietti, millaista kuolema on, ja puhui usein siitä, kuinka kauan vielä eläisi. Eva kertoo myös, että Esbjörnin kuolemassa myönteistä oli se, että hän sai kuolla vedessä. Paikassa, jota hän rakasti.

Elokuvassa Esbjörnin leski Eva Svensson kertoo, että Esbjörnillä oli pakkomielteinen halu päästä aina uimaan, kun se oli mahdollista. Säätila ei milloinkaan ollut este. Esbjörnin mielestä oli vain kahdenlaista säätä: lämmintä tai kaunista.

Toinen hänen pakkomielteensä oli kuolema: Esbjörn mietti, millaista kuolema on, ja puhui usein siitä, kuinka kauan vielä eläisi. Eva kertoo myös, että Esbjörnin kuolemassa myönteistä oli se, että hän sai kuolla vedessä. Paikassa, jota hän rakasti.

Tällaiset erityiset kiinnostuksen kohteet olivat Esbjörnille tyypillisiä jo lapsesta lähtien.

Skultunassa, lähellä Vesteråsia vuonna 1966 syntynyt Esbjörn eli kohtalaisen tavanomaisen pikkukaupunkilapsuuden. Isällä oli valtava jazzlevykokoelma, ja äidillä piano. Naapurissa asui Magnus, joka alkoi soittaa rumpuja. Pian Magnus raahasi rumpunsa Esbjörnille, jossa he sitten alkoivat opetella soittamista.

Lapsena Esbjörn kiinnostui jääräpäisesti vetureista ja eri eläimistä, ja opetteli tietämään niistä kaiken. Samalla tavalla hän tunsi myöhemmin voimakasta mielenkiintoa avaruuteen, ja näki suuren vaivan opetellakseen tuntemaan koko tähtitaivaan.

Dokumentissa nähdään hienoja kaitafilmikuvia pienestä Esbjörnistä kurkottamassa pianon koskettimille, ja teini-ikäisestä Esbjörnistä esiintymässä koulubändin kanssa.

Ei siis ihme, että pianonsoitto vei hänet mennessään. Tarrodin dokumentissa Esbjörnin vanhemmilla ei ole kovin paljon enempää kerrottavana hänen soitostaan, muuten kuin että hän harjoitteli koko ajan.

Dokumentissa nähdään hienoja kaitafilmikuvia pienestä Esbjörnistä kurkottamassa pianon koskettimille, ja teini-ikäisestä Esbjörnistä esiintymässä koulubändin kanssa. Muuten hänen lapsuudestaan ei kerrota sen ihmeempiä.

Koska paikkakunta oli pieni taajama, siellä soittaneet pojat kokivat tarvetta päästä jonnekin muualle, suureen maailmaan, sinne missä oikeat asiat tapahtuivat.

Ja niinhän sitten tapahtuikin, kun Esbjörn Svensson Triosta tuli maailmankuulu. Eurooppalaiseksi jazzyhtyeeksi E.S.T: olikin aivan poikkeuksellinen menestys. Rokkitähtiluokkaa. He kiersivät ympäri maailmaa, ja yhtenä vuonna suuria keikkoja oli pelkästään Yhdysvalloissa yli kolmekymmentä.

Esimerkiksi yhtyeen livelevy vuoden 2007 Hampurin keikalta kertoo mittasuhteista. Yleisön aplodeista voi kuulla, että kuulijoita on paljon, ja että aplodit ovat kappaleiden päätyttyä raivoisat ja pitkät.

Esbjörnin musiikin analysoiminen ei ole dokumentin vahvimpia puolia. Vaikka haastateltavaksi on saatu muun muassa jazz-kitaristi Pat Metheny, ei hänkään saa dokumentissa sanoa juuri muuta, kuin että Esbjörn Svensson Trion kanssa oli helppo muodostaa hyvä yhteys soittaessa.

Pianisti Esbjörn Svensson lavalla. Kuva dokumenttielokuvasta Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä.
Esbjörn Svensson Pianisti Esbjörn Svensson lavalla. Kuva dokumenttielokuvasta Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä. jazz,pianistit,Esbjörn Svensson,Esbjörn Svensson Trio,Filmen om Esbjörn Svensson

Levy-yhtiöpomot ja managerit ylistävät Esbjörnin neroutta, ja huomauttavat, että erityisesti säveltäjänä hän todella loi jotain uutta: musiikkia, joka uudistaa jazzin traditiota.

Yllättävän vähän saadaan irti esimerkiksi trion muista jäsenistä, sekä yhtyeeseen käytännössä kuuluneesta ääniteknikko Åke Lintonista. Magnus kertoo kuitenkin kiinnostavasti, että Esbjörn harjoitteli aina enemmän kuin esimerkiksi hän itse, ja että hän oli hyvin päämäärätietoinen. Kun jotakin oli tehtävä, niin Esbjörn ei herpaantunut, ennen kuin se oli tehty.

Pitkä yhteinen historia ja keskinäinen ymmärrys antoivat heille mahdollisuuden valita kappaleita soitettavaksi intuitiivisesti kesken esityksen, ja kenen tahansa improvisaatio saattoi viedä sävellyksen johonkin ennestään tuntemattomaan suuntaan.

Ehkä kiinnostavinta dokumentissa on vanhan kuvamateriaalin lisäksi Esbjörnin oma ääni, joka kulkee nauhana koko elokuvan läpi. Se on peräisin radio-ohjelmasta, jossa hän kertoi itsestään ja niistä asioista, joista hän oli kiinnostunut.

Esbjörnin ääntä ja vanhaa kuvamateriaalia hyödyntävän dokumentin äärellä luulee kuitenkin saavansa pienen pilkahtavan käsityksen siitä, kuka hän oli.

Ja tietysti jäljellä on musiikki: Esbjörnin sävellykset, joita bändi esitti toisaalta vahvasti sovitettuina, toisaalta myös suuressa määrin improvisoiden.

Ennen keikkoja Esbjörn saattoi sanoa Åke Lintonille: “Tavataan kahden tunnin kuluttua”, ja sen jälkeen yhtye meni lavalle ilman sen kummempia suunnitelmia.

Pitkä yhteinen historia ja keskinäinen ymmärrys antoivat heille mahdollisuuden valita kappaleita soitettavaksi intuitiivisesti kesken esityksen, ja kenen tahansa improvisaatio saattoi viedä sävellyksen johonkin ennestään tuntemattomaan suuntaan.

Esbjörn Svensson: jazzpianistin elämä (Filmen om Esbjörn Svensson), Ruotsi 2016. Dokumenttielokuva, ohjaus David Tarrodi. Suomen-ensi-ilta Teemalla 4.11.2017 klo 20. Areenassa 30 päivää.

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 7: Vauhtisokeutta

    Jonni Roos tekee kitaranrakennushankkeensa ensimmäiset mokat

    Rohkaistuneena ensimmäisen verstaskäyntini onnistuneesta höyläys-sessiosta, palasin muutamaa viikkoa myöhemmin paremmin kuivuneiden puiden kanssa Nikkariverstaalle, Espooseen. Oikaisin ruusupuisen otelauta-aihion oikohöylällä ja kuljettelin sen muutamaan kertaan tasohöylän läpi.