Hyppää pääsisältöön

"Olkaa sitä, mitä te ootte!" – Saara Aalto sytytti suomalaiset naiset

Se hetki, kun kiltin ja hentoisen oloinen Saara Aalto Suomesta ensimmäistä kertaa astuu pelottavien X Factor UK -tuomareiden eteen pyytääkseen heiltä apua, saa edelleen kylmät väreet nousemaan. Miten on mahdollista, että hyvinvointivaltiosta on lähdettävä ulkomaille voidakseen hyvin, saadakseen olla oma itsensä, pohtii tuoreen Saara Aalto-dokumentin ohjaaja Minna Dufton.

YouTubesta löytyvät koosteet Aallon hyppyreaktioista viime syksynä käydyn kilpailun ratkaisulähetyksissä näyttävät, kuinka tärkeää hänelle oli tulla hyväksytyksi.

Ikuiseksi kakkoseksi Suomessa leimatun artistin elämän seuraaminen kameroiden kanssa X Factor -kisan jälkeen sai minut myös näkemään, miten paljon apua Aalto toi meille, kotimaisille kanssasisarilleen X Factor -matkaltaan.

Ikuisen kakkosen kirous

Samaan aikaan, kun Aalto taisteli X Factor UK -kisassa, tein Yle Radio 1:lle dokumenttisarjaa, jossa käsittelin suomalaista juhlimista. Teemaa tutkiskellessani törmäsin ensimmäistä kertaa kunnolla suomalaiseen negatiiviseen identiteettiin. Siis siihen, miksi me suomalaiset usein määrittelemme itseämme negatiivisen kautta - mitä me emme ole ja miksi me emme myöskään koskaan tule.

Ajattelemme automaattisesti, että emme osaa. Ikään kuin tuomitsemme itsemme jo lähtökohtaisesti avuttomiksi, epäsosiaalisiksi ja kyvyttömiksi oppimaan ja muuttumaan.

Kaikki siksi, koska 1800-luvulla Suomi oli köyhä ja kehittymätön takapajula, jossa muodostui käsitys pienestä ja vaatimattomasta suomalaisesta. Tavallaan meitä kaikkia vaivaa tuo sama ikuisen kakkosen kirous!

Kuuntele tästä "Suomalaisen juhlimisen 7 kuolemansyntiä" -sarjan ensimmäisen jakso, jonka teemana on ylpeys.

Koulukiusatusta esikuvaksi

Saara Aalto on siinä mielessä epätyypillinen suomalainen, ettei hän ole koskaan itse noudattanut negatiivisen identiteetin periaatetta. Siksi hän on sopinut suomalaisten pirtaan niin huonosti: aina tähän asti.

Saara Aalto on omaa tyyliään noudattamalla rikkonut, laajentanut ja haastanut suomalaista itsemäärittelyä ja saanut alkuun - ainakin toivottavasti - kulttuurin muutoksen.

Tästä ehkä näkyvimpänä merkkeinä ovat keski-ikäiset suomalaiset naiset, jotka ovat löytäneet itsensä Aallon kautta. Vasta nyt, kun Saara Aalto on tullut hyväksytyksi myös kotimaassaan, hekin uskaltavat olla rohkeammin omia itsejään.

Aallon avulla myös nuoret tytöt ovat alkaneet uskaltaa tuoda omaa ääntään kuuluviin. Toivottavasti tulevien sukupolvien ei tarvitsisi odottaa keski-ikään asti uskaltaakseen ylittää oman nahkansa rajat.

Pois negatiivisuudesta

Seurattuani Saara Aallon elämää sivusta viimeisen kymmenen kuukauden ajan, olen oppinut, että negatiivisuuden loitolla pitämiseksi on paiskittava töitä oikein olan takaa.

Saara Aalto on ollut avoin siitä, miten hän hoitaa omaa henkistä terveyttään mm. terapiakäynneillä. Hän on myös joutunut opettelemaan tsemppaamaan itseään toden teolla - tavalla, joka tuntui sivusta katsojasta pahalta.

Miksi yhden ihmisen täytyy ponnistella niin hirvittävästi ympäristön negatiivisuuden takia? On meidän jokaisen vastuulla yrittää saada oma asenteemme tälle vuosisadalle.

Kommentit