Hyppää pääsisältöön

Rintamaidot pitkin taivasta ja muita tähtitieteellisiä tarinoita

Hiihtäjä ihailee tähtitaivasta.
Linnunrata. Reittikartta vai jumalten maitoa? Hiihtäjä ihailee tähtitaivasta. Kuva: Juho Holmi Linnunrata,tähdet,Minna Pyykkö

Ihmiset ovat kautta aikojen katselleet tähtiä – nimenneet tähtikuvioita ja suunnanneet niihin unelmansa, pelkonsa sekä ihmetyksensä. Eri kulttuurien erot katsoa ja mieltää taivas, ovat kuitenkin tavattoman suuria. Tähdet kertovat monta eri tarinaa.

Edesmennyt tähtitieteen professori Tapio Markkanen oli perehtynyt erityisesti tähtitieteen historiaan.

– On hämmästyttävää kuinka paljon maailmankaikkeudesta on saatu selville oikeastaan ilman minkäänlaisia teknisiä apuvälineitä, ihan vain tekemällä monipuolisia havaintoja ja viisaita kysymyksiä, Markkanen kertoo.

– Ja se, että jatkuvasti on osattu kysyä maailman rakennetta ja käyttäytymistä tai sen toimintaa niin nokkelasti, se herättää minussa suurta ihailua.

Tähdet kertovat myös tarinoita ja uskomuksia.

Lintujen muuttoreitti vai jumalaista maitoa?

Linnunrata näkyy voimakkaasti pimeällä paikalla, kuuttomana ja kirkkaana syysyönä. Markkanen kertoo, että suomalaisessa kansanperinteessä Linnunrata on saanut nimensä siitä, että lintujen on ajateltu muuttavan sitä pitkin Pohjoiseen ja täältä pois.

– Erityisesti lintujen syysmuuton aikaan Linnunradan asento täällä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä vaikuttaa siltä, että se merkitsisi yötaivaalle lintujen syysmuuton reitin.

Linnunradan nimi liittyy monessa eurooppalaisessa kielessä kuitenkin maitoon, kuten esimerkiksi kreikassa, latinassa, ranskassa, saksassa ja englannissa. Uskomus on kreikkalaista mytologiaa ja erityisesti Herakleen tai Herkuleen tarinasykliin kuuluva.

– Zeus halusi poikalapsestaan kuolemattoman ja paras konsti siihen oli, että lapsi saisi imeä jumalten maitoa, Markkanen tarinoi. – Poikalapsi imaisi äitinä rinnoilta niin voimalla maitoa, että sitä roiskahti yli koko taivaan ja näin syntyi maitopiiri, maitorata eli Linnunrata.

Tähtitaivas on täynnä antiikin jumalia

Andromedan galaksi.
Lähinaapurimme, prinsessa Andromedan galaksi. Andromedan galaksi. Kuva: NASA Andromedan galaksi

Markkasen mukaan sankari Perseuksen ja prinsessa Andromedan tarina on tarinapiireistä ehkä kaikkein selkein. Se on kaikki kerrottu tähtitaivaalla.

– Kysymyksessä oli siis Etiopian prinsessa Andromeda, jonka äiti oli kuningatar Kassiopeia. Kuningatar Kassiopeian tähdistö näkyy taivaalla selvästi W-kirjaimen muotoisena, Markkanen selvittää.

– Meressä eli hirvittävä valaskala, joka vaati prinsessan uhrattavaksi itselleen ja sitä varten prinsessa kahlittiin rantakallioon. Sankari Perseus saapui pelastamaan hänet lentävällä hevosellaan Pegasuksella.

Andromedan galaksi eli Messier 31 lienee kaukaisin kuvio, jonka paljain silmin voi nähdä. Se on noin kosmisessa mielessä meidän lähinaapurimme. Sen etäisyys meistä on ”vain” kaksi ja puoli miljoonaa valovuotta.

– Se tarkoittaa, että valo, jonka me nyt näemme Andromedan galaksina, on lähtenyt matkaan yli kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Mitä varhaiset suomalaiset näkivät tähtitaivaalla?

Orionin tähtikuvio.
Orion - metsästäjän miekka vai Väinämöisen viikate? Orionin tähtikuvio. Kuva: NASA Orion,tähdet

Suomalaisessa kansanperinteessä on nimetty joitakin tähtikuvioita. Yksi erittäin suosittu ja rakas kuvio on ollut Seulaset. Suomalaisilla on monta nimeä seulasille – virsu, kakaravasu, vakkanen… Markkanen arvioi, että tälle tähtiryhmälle taidetaan tuntea lähemmäs 50 nimeä.

– Seulaset ovat Härän tähtikuviossa, hyvin tiiviinä tähtiryppäänä. Antiikin kreikkalaiset kutsuivat niitä Atlaksen tyttäriksi eli plejadeiksi.

Taivaalla voi halutessaan nähdä myös Kalevalaa. Orionin kapeimmassa X:n kohdassa on kolme tähteä tasavälisesti suorassa linjassa. Siitä alaspäin erottuu juuri ja juuri kuuttomana yönä himmeitten tähtien ryhmä. Orionin vyö ja loppukuvio siitä alaspäin muodostavat Kalevan miekan tai Väinämöisen viikatteen.

– 1800-luvun lopulla, ei oikeastaan tiedetä kuka sen teki, mutta koko kalevalainen henkilöjoukko siirrettiin tähtitaivaalle. Väinämöinen valmistaa venettä ja siellä on myös Ilmarinen pajoineen sekä tietysti Karhu, Suuri hauki, Aino ja Ainon helmet sekä Pohjan Akka, Markkanen selvittää.

Kaikki tähtikuviot on jossain vaiheessa perustettu

Otavan tähtikuvio.
Otava - kauha vai hevosvaunut? Otavan tähtikuvio. Kuva: NASA tähdet,Otava

Uusi tähtikartan laatija ryhmittelee tähtiä vähän aikaisemmasta perinteestä poiketen ja uudella tavalla muodostaakseen uuden tähtikuvion haluamalleen nimelle.

– Eri kulttuureilla on omat tapansa katsoa ja mieltää taivas. Esimerkiksi beduiini- ja arabikulttuureissa tähtikuvioita hahmotetaan laajemmin kuin länsimaisessa kulttuurissa. Meillä on ollut käytössä paljon enemmän ja pienempiä tähtikuvioita, Markkanen toteaa.

– Kiinalaiset ovat tehneet tähtikarttoja jo hyvin varhain. Hellenistisen kauden kartat, jotka ovat meikäläisittäin tähtikarttoja, ovat syntyneet oikeastaan vasta ajanlaskumme alkua edeltävinä vuosisatoina.

Tieto muuttuu, kun tieto karttuu

Jatkuvat muuttuvat ilmiöt ja niiden korvaaminen uusilla käsityksillä ovat tieteen historiassa ja kehityksessä hyvinkin tavallisia.

– Tämän päivän käsityksistä varmasti jotkin asiat, esimerkiksi, että Maa kiertää Aurinkoa ja tiedämme millä etäisyydellä se sen tekee – sellaiset varmasti säilyvät, Markkanen toteaa.

– Luultavasti on kuitenkin enemmän niitä asioita, jotka muuttuvat, kun tieto karttuu. Emme missään tapauksessa voi asennoitua niin, että nyt me sitten kaiken tiedämme.

Asiatarkistus: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitieteen professori Tapio Markkasen kanssa yöllisen taivaan tähtiä oli katselemassa Minna Pyykkö. Kuuntele koko lähetys:

"Minna Pyykön maailma" Yle Radio Suomessa sunnuntaisin 13.30.

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.