Hyppää pääsisältöön

Rintamaidot pitkin taivasta ja muita tähtitieteellisiä tarinoita

Hiihtäjä ihailee tähtitaivasta.
Linnunrata. Reittikartta vai jumalten maitoa? Hiihtäjä ihailee tähtitaivasta. Kuva: Juho Holmi Linnunrata,tähdet,Minna Pyykkö

Ihmiset ovat kautta aikojen katselleet tähtiä – nimenneet tähtikuvioita ja suunnanneet niihin unelmansa, pelkonsa sekä ihmetyksensä. Eri kulttuurien erot katsoa ja mieltää taivas, ovat kuitenkin tavattoman suuria. Tähdet kertovat monta eri tarinaa.

Edesmennyt tähtitieteen professori Tapio Markkanen oli perehtynyt erityisesti tähtitieteen historiaan.

– On hämmästyttävää kuinka paljon maailmankaikkeudesta on saatu selville oikeastaan ilman minkäänlaisia teknisiä apuvälineitä, ihan vain tekemällä monipuolisia havaintoja ja viisaita kysymyksiä, Markkanen kertoo.

– Ja se, että jatkuvasti on osattu kysyä maailman rakennetta ja käyttäytymistä tai sen toimintaa niin nokkelasti, se herättää minussa suurta ihailua.

Tähdet kertovat myös tarinoita ja uskomuksia.

Lintujen muuttoreitti vai jumalaista maitoa?

Linnunrata näkyy voimakkaasti pimeällä paikalla, kuuttomana ja kirkkaana syysyönä. Markkanen kertoo, että suomalaisessa kansanperinteessä Linnunrata on saanut nimensä siitä, että lintujen on ajateltu muuttavan sitä pitkin Pohjoiseen ja täältä pois.

– Erityisesti lintujen syysmuuton aikaan Linnunradan asento täällä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä vaikuttaa siltä, että se merkitsisi yötaivaalle lintujen syysmuuton reitin.

Linnunradan nimi liittyy monessa eurooppalaisessa kielessä kuitenkin maitoon, kuten esimerkiksi kreikassa, latinassa, ranskassa, saksassa ja englannissa. Uskomus on kreikkalaista mytologiaa ja erityisesti Herakleen tai Herkuleen tarinasykliin kuuluva.

– Zeus halusi poikalapsestaan kuolemattoman ja paras konsti siihen oli, että lapsi saisi imeä jumalten maitoa, Markkanen tarinoi. – Poikalapsi imaisi äitinä rinnoilta niin voimalla maitoa, että sitä roiskahti yli koko taivaan ja näin syntyi maitopiiri, maitorata eli Linnunrata.

Tähtitaivas on täynnä antiikin jumalia

Andromedan galaksi.
Lähinaapurimme, prinsessa Andromedan galaksi. Andromedan galaksi. Kuva: NASA Andromedan galaksi

Markkasen mukaan sankari Perseuksen ja prinsessa Andromedan tarina on tarinapiireistä ehkä kaikkein selkein. Se on kaikki kerrottu tähtitaivaalla.

– Kysymyksessä oli siis Etiopian prinsessa Andromeda, jonka äiti oli kuningatar Kassiopeia. Kuningatar Kassiopeian tähdistö näkyy taivaalla selvästi W-kirjaimen muotoisena, Markkanen selvittää.

– Meressä eli hirvittävä valaskala, joka vaati prinsessan uhrattavaksi itselleen ja sitä varten prinsessa kahlittiin rantakallioon. Sankari Perseus saapui pelastamaan hänet lentävällä hevosellaan Pegasuksella.

Andromedan galaksi eli Messier 31 lienee kaukaisin kuvio, jonka paljain silmin voi nähdä. Se on noin kosmisessa mielessä meidän lähinaapurimme. Sen etäisyys meistä on ”vain” kaksi ja puoli miljoonaa valovuotta.

– Se tarkoittaa, että valo, jonka me nyt näemme Andromedan galaksina, on lähtenyt matkaan yli kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Mitä varhaiset suomalaiset näkivät tähtitaivaalla?

Orionin tähtikuvio.
Orion - metsästäjän miekka vai Väinämöisen viikate? Orionin tähtikuvio. Kuva: NASA Orion,tähdet

Suomalaisessa kansanperinteessä on nimetty joitakin tähtikuvioita. Yksi erittäin suosittu ja rakas kuvio on ollut Seulaset. Suomalaisilla on monta nimeä seulasille – virsu, kakaravasu, vakkanen… Markkanen arvioi, että tälle tähtiryhmälle taidetaan tuntea lähemmäs 50 nimeä.

– Seulaset ovat Härän tähtikuviossa, hyvin tiiviinä tähtiryppäänä. Antiikin kreikkalaiset kutsuivat niitä Atlaksen tyttäriksi eli plejadeiksi.

Taivaalla voi halutessaan nähdä myös Kalevalaa. Orionin kapeimmassa X:n kohdassa on kolme tähteä tasavälisesti suorassa linjassa. Siitä alaspäin erottuu juuri ja juuri kuuttomana yönä himmeitten tähtien ryhmä. Orionin vyö ja loppukuvio siitä alaspäin muodostavat Kalevan miekan tai Väinämöisen viikatteen.

– 1800-luvun lopulla, ei oikeastaan tiedetä kuka sen teki, mutta koko kalevalainen henkilöjoukko siirrettiin tähtitaivaalle. Väinämöinen valmistaa venettä ja siellä on myös Ilmarinen pajoineen sekä tietysti Karhu, Suuri hauki, Aino ja Ainon helmet sekä Pohjan Akka, Markkanen selvittää.

Kaikki tähtikuviot on jossain vaiheessa perustettu

Otavan tähtikuvio.
Otava - kauha vai hevosvaunut? Otavan tähtikuvio. Kuva: NASA tähdet,Otava

Uusi tähtikartan laatija ryhmittelee tähtiä vähän aikaisemmasta perinteestä poiketen ja uudella tavalla muodostaakseen uuden tähtikuvion haluamalleen nimelle.

– Eri kulttuureilla on omat tapansa katsoa ja mieltää taivas. Esimerkiksi beduiini- ja arabikulttuureissa tähtikuvioita hahmotetaan laajemmin kuin länsimaisessa kulttuurissa. Meillä on ollut käytössä paljon enemmän ja pienempiä tähtikuvioita, Markkanen toteaa.

– Kiinalaiset ovat tehneet tähtikarttoja jo hyvin varhain. Hellenistisen kauden kartat, jotka ovat meikäläisittäin tähtikarttoja, ovat syntyneet oikeastaan vasta ajanlaskumme alkua edeltävinä vuosisatoina.

Tieto muuttuu, kun tieto karttuu

Jatkuvat muuttuvat ilmiöt ja niiden korvaaminen uusilla käsityksillä ovat tieteen historiassa ja kehityksessä hyvinkin tavallisia.

– Tämän päivän käsityksistä varmasti jotkin asiat, esimerkiksi, että Maa kiertää Aurinkoa ja tiedämme millä etäisyydellä se sen tekee – sellaiset varmasti säilyvät, Markkanen toteaa.

– Luultavasti on kuitenkin enemmän niitä asioita, jotka muuttuvat, kun tieto karttuu. Emme missään tapauksessa voi asennoitua niin, että nyt me sitten kaiken tiedämme.

Asiatarkistus: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitieteen professori Tapio Markkasen kanssa yöllisen taivaan tähtiä oli katselemassa Minna Pyykkö. Kuuntele koko lähetys:

"Minna Pyykön maailma" Yle Radio Suomessa sunnuntaisin 13.30.

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.