Hyppää pääsisältöön

Lähes sata kiloa karistanut Elina: "Kroppa on kevyempi, mutta henkinen taakka painavampi. Eikö tämä koskaan lopu?"

Elina Hotti kuvissa
Elina Hotti kuvissa Kuva: Elina Hotin kotialbumista. painonhallinta,jenny+

Laihduttaminen on loputon suo, kirjoittaa lähes sata kiloa viimeisen kolmen vuoden aikana laihduttanut Elina Hotti. Koko ajan pitäisi lisätä tehoja ja löytää paukkuja. Jäljellä on 10 kiloa, joiden kanssa Elina on taistellut jo vuoden. On kuin kroppa ei suostuisi luovuttamaan niitä.

"Laihduttaminen on ollut minulle todella kovaa työtä.

Aamulla menen töihin, ja sieltä suoraan kuntosalille. Olen viimeiset kolmisen vuotta liikkunut vähintään kuusi kertaa viikossa, 1–3 tuntia kerrallaan.

Kun tulen kotiin, iltayhdeksän aikaan, alkaa seuraavan päivän aterioiden valmistus ja pussitus. Punnitsen ja kirjaan aivan kaikki ruoat ja kuljetan joka paikkaan omat eväät.

Terveydenhoitaja, jonka kanssa tämän urakkani aloitin, ohjeisti, että ruokien punnitsemista ja kirjaamista en saa koskaan lopettaa. Niinpä mittailen tunnollisesti: 31 g raejuustoa, 42 g avokadoa ja 25 g herneitä.

Tätäkö se loppuelämä sitten on? Onko tämä normaalia?

Näinkö paljon vaivaa normaalipainoiset näkevät koko elämänsä hallitakseen painoaan?

Maali tuntuu mahdottomalta saavuttaa, kun keho tekee kaikkensa estääkseen viimeisten kymmenen kilon karistamisen.

Elina vuonna 2014
Elina vuonna 2014 Kuva: Kuva Elina Hotin kotialbumista. painonhallinta,vaakakapina

Kolme vuotta sitten päädyin tilanteeseen, että minulle täräytettiin: Se on joko mahalaukun ohitus - tai itket ja ohitus. Olin tyrmistynyt, ja kysyin lääkäriltä ja hoitajalta, oletteko te oikeasti sitä mieltä, että sisuskalujen silpominen on ainoa vaihtoehto.

En ollut vuosiin kunnolla yrittänyt laihtua, joten ehdotin, että alkaisin laihduttaa terveydenhoitajan valvonnassa.

Kävinkin terkkarin tapaamisissa vuoden verran. Hänen keinonsa olivat hyvin tuttuja minulle jo lapsuudesta. 1200 kilokaloria päivässä, vain täysjyväviljaa ja kaikki kovat rasvat pois."Mitään, missä on yli 5 % rasvaa, et syö", hän latasi.

Tätä samaa olen kuunnellut noin vuodesta -89 saakka. Silloin minut vietiin ensimmäistä kertaa ravitsemusneuvontaan. Painonvartijoissa olin jo 8-vuotiaana.

Elina vuonna 1994
Elina vuonna 1994 Kuva: Kuva Elina Hotin kotialbumista. painonhallinta,jenny+

Elopainoni keventyi 98 kiloa, mutta henkinen taakka on käynyt painavammaksi, monelta kannalta.

En ole koskaan ollut onneton lihava. Vaikka painoin enimmilläni lähes 180 kiloa, en vihannut itseäni.

Laihtumisen jälkeen tunnen olevani isompi kuin isoimmillani. Kun olin iso, olin aivan tavattoman iso, ja se antoi luvan rikkoa kaikki rajat.

Pystyin olemaan kovaääninen ja sain pukeutua räväkästi, koska joka tapauksessa erotuin joukosta.

Isompana en myöskään vertaillut itseäni muihin naisiin. Tiesin olevani ihan eri sfääreissä, olin oman kauneuskategoriani kuningatar. Nyt, kun muut ovat koon puolesta paljon lähempänä minua, tartun paljon pienempiin asioihin kehossani.

Kun en aikaisemmin löytänyt vaatteita, se tuntui ihan loogiselta. Oli helppo ajatella, että 180-kiloisia ei ole kovin montaa, joten eipä ole ihme, ettei vaatteitakaan.

Nyt ahdistaa, koska en edelleenkään löydä kivoja vaatteita! Minulla on normaalipainon ylärajaan kymmenisen kiloa, ja tämä vaatteiden löytämisen vaikeus korostaa sitä jäljellä olevan ylimääräisen määrää tai tärkeyttä.

Olen jo yli vuoden yrittänyt karistaa tätä viimeistä 10 kiloa, mutta ne eivät hievahdakaan. Kun kilot eivät millään lähde, enkä pääse sinne normaalivaatteiden osastolle, minusta alkaa jo tuntua, että en kuulu ihmisrotuun.

Elina vuonna 2015
Elina vuonna 2015 Kuva: Kuva Elina Hotin kotialbumista. painonhallinta,jenny+

Kun Jenny+ -dokumenttisarjasta kysyttiin, haluaisinko osallistua yhteen ohjelman jaksoon ja siihen liittyen tavata ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin, vastasin automaattisesti kyllä. Olin jo aikaisemmin lukenut kaksi hänen kirjaansa ja tutustunut Pöperöproffa-blogiin.

Olin jo oivaltanut, että aineenvaihduntani on aivan sotkussa, todennäköisesti johtuen liian kiivaasta laihduttamisesta. Minun oli kuitenkin vaikeata myöntää, etteivät omat keinot enää riitä.

Odotin kuvauspäivää ristiriitaisissa tunnelmissa. Realisti minussa sanoi, että aika ei joka tapauksessa tule riittämään koko vyyhdin setvimiseen, eikä kenelläkään ole taikasauvaa, jolla tasapaino yhtäkkiä saavutettaisiin.

Lapsekas optimisti toivoi jonkinlaista synninpäästöä ja hyväksyntää tähänastiselle vaivannäölle. Pessimisti pelkäsi joko haukkuja tai tyhjänpäiväistä sanahelinää.

Kaikki puolet olivat tavallaan oikeassa.

Kun selitin historiaani ja viimeisten parin vuoden touhuiluani, Borg pyöritteli päätään. Kritiikki osui enemmän saamaani ohjaukseen, mutta toki se osui minuunkin.

Kaikesta lukemastani huolimatta en osannut tehdä muuta kuin kiristää tahtia siinä vaiheessa, kun laihdutus ei enää sujunut. Siihen pisteeseen, että koko painonhallinta oli – ja on – yhtä itkua.

Sain tiukan komennon hellittää, järkeistää syömistä ja luottaa itseeni. Luottaa itseeni siinäkin vaiheessa, kun muut kertovat tietävänsä paremmin.

Lähdin kotiin hämmentyneenä. Olin tavallaan saanut synninpäästön, ainakin hetkeksi. Ja yksinkertaisen ohjeen: syö 1800 kilokaloria päivässä, eli aika reilusti enemmän.

Sitten alkoi kesä.

Patrik Borgin ohje tuntui alkuun hyvältä. Kirjoitin lopputyötäni, ja ajatustyö sujui paremmin, kun jatkuva nälkä ei sumentanut päätä.

Kesäviikonlopuilla on kuitenkin tapana täyttyä nopeasti sekalaisista mökkireissuista, juhlista ja muista sosiaalisista tilaisuuksista, ja kun kirjoitustyö alkoi olla lopuillaan, en halunnut viettää enää kolmatta kesää osallistumatta mihinkään tai kulkemalla joka paikassa oman porkkanapussin kanssa.

Tilanne muuttui nopeasti kriisinhallinnaksi. Yritin pitää huolen siitä, etten lähtenyt mihinkään ennen kuin päivän intervallit on hoidettu tai pakkasin vähintään lenkkarit mukaan, jotten joutuisi sättimään itseäni joutenolosta.

Syömisen suhteen en jaksanut enkä halunnut olla yhtä suunnitelmallinen ja jokainen poikkeus johti maanantairaivariin.

Veljenpojan syntymäpäivien jälkeinen vaakakiukku johti tähän asti ehkä heikoimpaan esitykseeni. Ryhtiliike tarkoitti, että söin alle puolet ohjeistetusta.

Yli satakiloiselle se ei olisi ehkä ollut ongelma, mutta tämän hetkisessä stressitilassa en kestä montaakaan päivää niin niukalla ravinnolla.

Toisella viikolla sain hädin tuskin pidettyä ajatukseni kasassa. Kiukuttelin töissä ja kotona ja olin vähällä nukahtaa aina kun pysähdyin.

Ymmärsin onneksi yhtenä sellaisena iltana mitata sokeriarvot, jotka kertoivat selkeästi, kuinka pöljällä tiellä olin.

Elina vuonna 2015
Elina vuonna 2015 Kuva: Elina Hotin kotialbumista. painonhallinta,jenny+

Sanokoot kuka mitä tahansa, joskus elämässä vain on niitä kausia, jolloin ravinnon optimointi ei ole aivan päällimmäisenä mielessä.

Kun tapasimme uudelleen syksyllä, kerroin Patrikille loppukesän vuoristoradasta ja suurin osa käynnistä kului siihen, että yritin selittää, miksen kykene noudattamaan annettuja ohjeita ja pysty päästämään irti laihdutusajattelusta.

Ongelma on sekä nykyhetkessä että historiassa. Painooni on keskitytty elämäni aikana niin paljon, että siitä on tullut liian suuresti sekä persoonaa että ihmisarvoa määrittelevä elementti.

Olen kehittänyt melko hysteerisen pelon terveydenhuollon henkilökuntaa kohtaan. Kun suurin osa heistä jaksaa muistuttaa, etten edelleenkään ole siellä, minne he minut haluaisivat, iskee huijarisyndrooma.

Millä oikeudella siis noudattaisin ohjeita, joilla painoni pysyy hädin tuskin nykyisellään?

Totesimme, että ongelmani ei ole pelkästään ravintoasioissa, vaan hyötyisin psykoterapiasta. Vaatimuksien, traumojen ja kehonkuvan työstäminen tukisi laihdutuksesta irrottautumista.

Ajatus ei ollut uusi, olen harkinnut sitä viimeistään viimesyksyisestä ihonpoistoleikkauksesta lähtien. Tähän asti olen päätynyt pessimistisesti siihen tulokseen, ettei mahdollinen terapeuttikaan tukisi tasapainotavoitetta.

Taidan kuitenkin yrittää löytää sopivan ihmisen.

Juuri nyt on pakko myöntää, etten ole sen paremmassa tilanteessa kuin ennen tapaamisiakaan.

Lupaan itselleni jatkuvasti, että siirryn takaisin noudattamaan ohjeita – heti kun tulee se maanantai, jona olen saanut pidettyä alimman saavutetun painon viikonlopun yli – eikä niin ikinä tapahdu.

Veljen pihatalkoot hodareineen maksoivat 1,8 kiloa, ja juuri kun pääsin niistä eroon, ystävien tupaantuliaisjuhlien lasku oli 3,6 kiloa. Maksan näitä velkoja luultavasti pikkujouluihin asti.

Haluaisin kovasti olla se positiivinen "jälkeen" -tyttö, joka saavutti annetut tavoitteet ja löysi elämäänsä uutta energiaa ja elämäniloa.

Haluaisin osoittaa, että isokin painonpudotus on mahdollinen järkevillä muutoksilla.

Sitä hetkeä ei välttämättä tule, joten keskitytään energiaan ja elämäniloon ja jätetään paino oman onnensa nojaan, eikös?

Niitä päiviä, joina unohdan että pitäisi laihduttaa, on kuitenkin enenevässä määrin.

Tämä antaa minulle toivoa."


Elina on mukana Jenny+ -ohjelman kolmosjaksossa "Terveysfasismi":

Kuuntele Elinan ajatuksia laihduttamisurakasta podcastissa:

Millaisia ohjeita Patrik Borg antaa Elinalle ja muille, joita loputtomalta tuntuvat painonhallinnan haasteet ahdistavat? Palaamme aiheeseen myöhemmin.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina