Hyppää pääsisältöön

Sami Koivisto: Suomi kaipaa ennakkoluulotonta keskustelua sukupuolitetuista ammattinimikkeistä

Sami Koivisto katsoo kohti ja hymyilee, kuvassa lukee "Yle-tyyppi"
Sami Koivisto katsoo kohti ja hymyilee, kuvassa lukee "Yle-tyyppi" Kuva: Jussi Nahkuri / Yle blogit,vuorovaikutuspäällikkö

Näin minun tittelini vaihtui.

Kun nimitykseni Ylen yleisöasiamieheksi julkistettiin 28. syyskuuta, tittelistäni nousi poru. Syynä oli se, että tittelin loppuosa, asiamies, on sukupuolittuneena aikansa elänyt. Sukupuolella ei ole tehtävän hoidon kannalta tänä päivänä mitään merkitystä, joten titteliin se ei kovinkaan luonnollisesti enää kuulu.

Työhaastatteluni eri vaiheissa puhuttiin siitä, että titteli pitäisi vaihtaa. Tulisi löytää titteli, joka kuvaa tehtävää parhaalla mahdollisella tavalla ja on samalla sukupuolineutraali. Se oli selvää kaikille, niin miehille kuin naisillekin. Ehdotin tuolloin itse, että voisimme pyytää titteliehdotuksia yleisöltä.

Yleisön ehdotusten pohjalta syntyi nimike vuorovaikutuspäällikkö ja sille ruotsinkielinen versio chef för publikdialog sekä englanninkielinen versio Head of Audience Dialogue. Tehtävän alkaessa titteliä haluttiin vielä täsmentää ja yhdistää se selkeästi niihin ihmisiin, joiden hyväksi työtä tehdään. Samalla yhdenmukaistettiin titteli sen eri kieliversioiden kanssa.

Kokonaisuudessaan nimike on yleisövuorovaikutuksen päällikkö. Puhekielessä voitte halutessanne käyttää myös muotoa vuorovaikutuspäällikkö tai lempinimeä Yle-tyyppi.

Näitä te ehdotitte tittelikseni

Oli uskomattoman hienoa nähdä, kuinka innokkaasti yleisö lähti kanssamme etsimään uutta nimikettä. Saimme yli 160 eri titteliehdotusta. Monia ehdotettiin useaan otteeseen.

Eniten toistui toive siitä, että alkuperäinen titteli säilytettäisiin. Keskeisenä perusteena oli se, että yleisöasiamies on jo valmiiksi ymmärrettävä. Osa vastustajista suhtautui ärtyneesti siihen, että “tasa-arvoa pakkosyötetään kansalle”. He ehkä kokivat, että keskustelu tämäntyyppisistä asioista on turhaa.

Mielestäni oleellista on, että jokaisen henkilökohtaista näkemystä hänen omasta ammattinimikkeestään kunnioitetaan.

Yle-dialogisti, yleisötulkki, yleisöagentti, nillitysninja…

Yhteistä monille uusille titteliehdotuksille ja tehtävääni kohdistuville ennakko-odotuksille oli vuorovaikutuksen ja yleisön kuulemisen tarve. Eräs ehdotuksista oli kansalaiskuulija, toinen yhteysluotsi. Myös katsojakuraattoria, yhteysviestijää, suhdekartoittajaa ja mielipidevälittäjää ehdotettiin.

Myös muutama uudissana, kuten yleisökkö ja ylesteri syntyi.

Erilaisia Yle-alkuisia ehdotuksia tuli paljon, eräänä niistä Yle-dialogisti.

Runsaasti tuli myös ehdotuksia, joissa mies tai asiamies korvattiin, esimerkkeinä yleisötulkki, yleisöasiajohtaja ja yleisöasianainen, jos tehtävään valittaisiin nainen.

Titteliksi ehdotettiin ylesteriä, Yle-dialogistia sekä yleisöagenttia.

Moni ehdotti yleisölähettilästä, -vastaavaa, -valtuutettua ja -agenttia. Yleisövaltuutettu oli yksi omista suosikeistani, mutta toisin kuin moni valtuutettu, minua ei valittu vaaleilla vaan rekrytointiprosessilla.

Kunniamaininnan ansaitsevat tietenkin aina niin ihanat humoristit ja vääräleuat, jotka tekivät titteliprosessista hauskan. Nillitysninja, yleisöhanu ja Pasilan mies, jonka ehdottaja itse myöhemmin korjasi sukupuolineutraaliksi Pasilan henkilöksi, ovat saaneet jo niin paljon huomiota, että en ylläty, jos törmään näihin versioihin myöhemminkin.

Miten uusi titteli valikoitui?

Yleisöasiamies on vuosikymmeniä ulkomailla olemassa ollut tehtävä, jonka nimeke on syntynyt suorana käännöksenä englannista tai ruotsista. Miksi yleisövuorovaikutuksen päällikkö siis voitti yleisöasiamiehen?

Minun oli otettava titteli, joka antaa minulle parhaat mahdollisuudet tehdä työtäni. Siksi titteliksi valittiin yleisövuorovaikutuksen päällikkö. Se on syntynyt yhdistelmänä yleisön ehdotusten pohjalta ja kuvaa tehtävääni paremmin, modernimmin kuin yleisöasiamies. Lisäksi otin virallisen tittelin rinnalle lempinimen Yle-tyyppi, joka on myös tämän blogin nimenä.

Titteli ei siis viesti siitä, että tarvittaisiin joku valvomaan yleisön etua organisaatiossa, joka on jo valmiiksi kiinnostunut siitä, mitä yleisö ajattelee. Oleellista on se, että tarvitaan taho edistämään yleisön ja organisaation välisen aidon, kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen ja läpinäkyvyyden etua. Tämä mahdollistaa yleisön kuulemisen yhtiössä parhaalla mahdollisella tavalla.

Suomessa on keskusteltu sukupuolitettujen ammattinimikkeiden vanhentumisesta vuosikymmeniä, mutta konkreettista muutosta ei ole tapahtunut. Kun asia on silloin tällöin pulpahdellut pinnalle, siihen on aina suhtauduttu samoin. Muutoksen vastustajat ovat joko pitäneet koko keskustelua hölmönä tai vedonneet siihen, että ihmisten on saatava itse päättää suhteestaan omaan ammattinimikkeeseensä. Tämä on vaimentanut keskustelun ennemmin tai myöhemmin.

Mutta nyt on toisin.

Aika on vihdoin kypsä uudelle keskustelulle ammattinimikkeistä

Sen puolesta puhuu paitsi mielenkiinnon määrä, myös keskustelun sävyt. Nyt painetta on niin, että keskustelua käydään ehkä vähän ylikierroksillakin. Jotkut reagoivat tittelistäni käytyyn keskusteluun niin tunteella, että “paksunahkainen, lehmänhermoinen” sometoimittajakin sai ällistyä.

Uskon kokeneeni nahoissani pienen hetken ajan käänteisesti sitä sukupuolista alistamista, mitä naiset ovat kokeneet kautta vuosisatojen. Tarkoitan esimerkiksi sellaista yleistävää suhtautumistapaa, jossa valmiiksi oletetaan, että koska olen mies, olen myös sovinisti.

Tuon tyyppiset kommentit halventavat ihmistä yksilönä. Ne tuntuvat sellaisilta, ettei kukaan, koskaan, mitenkään ole voinut niitä ansaita. Toivon, että muistaisimme tämän erityisen hyvin tänä päivänä keskustellessamme sukupuolesta, erityisesti transsukupuolisuudesta.

Moni meistä on jo lapsena varmasti ihmetellyt, miksi samaa työtä lentokoneessa tekevää naista kutsutaan lentoemännäksi, mutta miestä stuertiksi. En toivo, että kenenkään tarvitsisi kokea omakohtaisesti sukupuoleen perustuvaa syrjintää, ennen kuin kunnolla ymmärretään, kuinka merkittävästä asiasta koko sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä koskevassa keskustelussa on kysymys.

Alistaminen ja viha eivät saa olla asioita, joka lopulta pakottavat meidät tasa-arvoon. Olisi kaikkien etu, että pyrkisimme tasa-arvoa kohti yhdessä, kunnioittavan asiakeskustelun kautta. Jos Islanti pyrkii tosissaan kohti palkkatasa-arvoa lailla, tittelitason tasa-arvon ei luulisi olevan mahdoton saavutettava tämän päivän Suomessa. Kysymys on tahdosta ja teoista.

Anteeksipyyntö on osoitus kuuntelutaidosta

Yleisöasiamies-tittelistä jotkut kilahtivat kunnolla. He eivät tunteneet minua, eivätkä ymmärtääkseni myöskään tittelin alkuperää.

Eräs tittelistäni käytyyn keskusteluun osallistunut henkilö pahoitteli, että tuli kaataneeksi päälleni reaktion, joka olisi kuulunut useammalle muulle. Hän pyysi minulta henkilökohtaisella viestillä kommenttejaan anteeksi.

Kuinka inhimillisyyden voima ja kauneus kiteytyykään ihmisen kykyyn pyytää ja antaa anteeksi! Mitä vilpittömämmin sen tekee, sitä suurempi voimannäyttö se on.

Anteeksi kannattaisi pyytää ja antaa paljon useammin

Nykyisessä keskustelukulttuurissa anteeksi kannattaisi pyytää ja antaa paljon useammin. Aina kun on aidosti tarvetta. Mutta ei koskaan näön vuoksi.

Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen ovat aidosti, sydämellä tehtyinä äärimmäisen vapauttavia kokemuksia. Näille kokemuksille olisi hurjasti tilausta vihapuheen värittämässä somemaailmassa.

Anteeksipyynnölle sopivan hetken tunnistamista kannattaa harjoitella rohkeasti. Kyseessä on keskeinen vuorovaikutuksen taitolaji, niin kahdenkeskisessä kuin julkisessakin keskustelussa.

Myös medioiden kannattaa oppia pyytämään anteeksi tehtyjä virheitä. Oikein tehtynä se on kelpo osoitus siitä, että yleisöpalautetta halutaan ja osataan kuunnella.

Sen huomaaminen yleisöpalautteen kautta, että on ollut jonkin asian suhteen väärässä, on journalistiseen etiikkaan sitoutuneelle medialle kunnia-asia. Palaute on osoitus luottamuksesta, ja yleisön luottamus on kaikki, mitä journalistisella medialla on. Ilman sitä ei journalismilla ole merkitystä.

Hyvä kiertämään

Sydämellinen kiitos jokaiselle titteliehdotuksia lähettäneelle ja muutoin tittelistäni käytyyn keskusteluun osallistuneelle, niin yleisössä kuin Ylessäkin. Kiitos myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle, jonka ohje “valitkaa sellainen titteli, joka kuvastaa itse tehtävää parhaiten” vaikutti osaltaan lopputulokseen.

Osallistumisenne ja apunne johti siihen, että Yle sai vanhentuneen tittelin tilalle avullanne uuden, joka kuvaa tehtävääni paremmin kuin alkuperäinen. Uuteen titteliini on suhtauduttu somessa hyvin rauhallisesti.

Laitetaan hyvä kiertämään.

Haastan kaikki sukupuolitettua ammattinimikettä käyttävät miettimään, voisitteko omalta osaltanne edistää tittelinne uudistamista. Voitte pyytää vaikka esimiestänne lukemaan tämän tekstin. Kerron mielelläni niistä kokemuksista, joita omaan tittelinvaihtoprosessiini liittyi.

Sami Koivisto
yleisövuorovaikutuksen päällikkö

Näin tavoitat Yle-tyypin:

Tämä blogi on eräs julkisen keskustelun foorumi, jonka päivitysten yhteydessä vastailen mielelläni Yleen liittyviin kysymyksiinne. Somessa pääset seuraani esimerkiksi Twitter-tilillä @samipkoivisto ja tunnisteella #yletyyppi.

Tavoitat minut sähköpostitse osoitteella sami.koivisto@yle.fi.

Puhelimitse minua kannattaa tavoitella soittoaikana, joka määritellään lähiaikoina. Siitä kerrotaan täällä blogissa.

Kirjeitse tavoitat minut osoitteella Sami Koivisto, PL 3, 00024 Yleisradio.

Sami Koivisto aloitti Ylen yleisövuorovaikutuksen päällikkönä, tuttavallisemmin Yle-tyyppinä, 1.11.2017. Tämä on Yle-tyypin blogi, jonka yhteydessä keskustellaan avoimesti Ylestä, journalismista ja siitä, mistä te haluatte, hyvät lukijat.

Kommentointi sulkeutuu 09.12.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua