Hyppää pääsisältöön

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden 2017 lista on yllätyksellinen ja hieno

Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat
Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat Kuva: Yle Finlandia-palkinto,ehdokkaat,kirjallisuus,Kirjojen Suomi

Tämän vuoden todella upeiden romaanien joukosta on ollut varmaan tuskallista rajata vain kuusi teosta, jotka nousivat ehdokkaiksi.

Jonkin verran raati antoi juhlavuoden näkyä listalla. Ehdokkaista voisi sanoa, että niistä kolme sopii itsenäisyyden juhlavuoden suomalaisuuteen liittyvään teemaan: Juha Hurmeen Niemi, Tommi Liimatan Autarktis ja Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extra.

Yllätyksellisiä valintoja ovat Hanna Haurun Jääkansi ja esikoiskirjailijan Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat.

Yllättävää on myös se, että kukaan kuudesta ei ole aiemmin ollut ehdokkaana. Tänäkin vuonna oli sellaisia kokeneita kirjailijoita, jotka ovat julkaisseet vaikuttavia romaaneja, esim. Rosa Liksomin Everstinna, Heidi Köngäksen Sandra ja Asko Sahlbergin Amandan maailmat.

Puuttumaan mielestäni listalta jäi Jani Saxellin suuri työ Tuomiopäivän karavaani, joka kuvaa Euroopan myllerrystä ja uhkakuvia, jotka saattavat odottaa meitä tulevaisuudessa.

Vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat ovat:

Hanna Hauru: Jääkansi, Like
Juha Hurme: Niemi, Teos
Tommi Liimatta: Autarktis, Like
Miki Liukkonen: O, Wsoy
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat, Otava
Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra, Siltala

Esivalintaraadissa olivat kriitikko ja päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, entinen kirjakaupan päällikkö Eva Uggla ja HelsinkiLit-tapahtuman parissa toimiva tuottaja Heidi Backström.
Ministeri ja ihmisoikeuksien puolustaja Elisabeth Rehn valitsee ehdokkaista Finlandia-palkinnon saajan. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Mitä mieltä sinä olet ehdokasasettelusta? Listaa omat suosikkisi kommenttikenttään.

Tutustu kirjailijoihin näiden linkkien avulla:

Hanna Hauru

Juha Hurme

Tommi Liimatta

Miki Liukkonen

Cristina Sandu

Jaakko Yli-Juonikas

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Kirjojen Suomi