Poliisin saalis jäi laihaksi - suurin osa viinasta ehdittiin piilottaa.
Helsingin poliisin ratsia tuotti laihan tuloksen hotelli Kämpissä viime torstaina. Poliisi tarkasti hotellin osana ravintoloiden valvontaa, jonka avulla pyritään kitkemään ravitsemusliikkeiden laitonta alkoholikauppaa.
Viime torstaina poliisi ratsasi hotelli Kämpin tilat. Ratsia tuotti laihan tuloksen: Hotellin rojukammiossa sijaitsevasta vanhasta korista löytyi yhteensä 13 pulloa erilaisia alkoholijuomia, muun muassa kolme pulloa arrakkipunssia, kaksi litran pulloa konjakkia, viisi litraa viinaa, kolme litraa ruotsalaista akvaviittia ja muita juomia. Myös hotellin konttorista löytyi viisi pulloa, yhteensä kaksi ja puoli litraa erilaisia väkijuomia.
Siitä huolimatta, että juomat löydettiin hotellin tilosta, niille ei ilmaantunut omistajaa. Poliisi takavarikoi juomat hävitettäväksi.
Henkilökunta piilotti viinoja
Etsivät saapuivat Kämppiin kahvikonsertin aikana ja aloittivat etsintänsä penkomalla musiikkilavan korokkeita. Silminnäkijän mukaan hotellin henkilökunta ehti piilottaa useita matkalaukullisia väkijuomia heittämällä ne ikkunoista ja piilottamalla niiden alla oleviin suuriin lumivalleihin. Tämän johdosta poliisietsivien saama saalis osoittautui laihaksi.
Poliisien poistuttua hotellin henkilökunta korvasi poliisin viemiä viinoja ottamalla uusia, avaamattomia pulloja ruokailusalin sohvista, joita oli käytetty juomien piilopaikkoina.
Poliisi vetoaa kansalaisiin: "Missä sijaitsee Kolmen koputuksen kapakka?"
Poliisi onkin viime aikoina suunnannut vähiä resurssejaan paitsi salakuljettajien myös sala-anniskelun eliminointiin. Poliisi on saanut paljon vihjeitä Helsingin keskustassa toimivista salakapakoista, mutta toivoo lisää vinkkejä koskien paikkaa, joka tunnetaan nimellä Kolmen koputuksen kapakka. Erityisesti poliisi on kiinnostunut paikan sijainnista.
Lehtemme tietojen mukaan Kolmen koputuksen kapakka tarjoilee pirtutoteja ja grogeja viidellä markalla. Paikka on saanut nimensä siitä, että päästäkseen sisään asiakkaan täytyy koputtaa oveen tai ikkunaan kolme kertaa.
Lehtemme saamien tietojen mukaan illanvietto Kämpissä sai vielä kummallisempia piirteitä poliisietsivien lähdettyä. Yksi etsivistä nimittäin palasi takaisin ja alkoi nauttia tarjottavia alkoholijuomia hotellin muiden asiakkaiden kanssa.
Ratsiat rasittivat ravintoloita
Ravintolat joutuivat poistamaan alkoholin valikoimistaan kieltolain astuttua voimaan 1.6.1919, mikä tiesi tulojen vähentymistä.
Ravintolat eivät kuitenkaan saaneet minkäänlaisia korvauksia anniskeluoikeuksien poistumisesta, vaikka sosiaaliministeriöön perustetun raittiusosaston yhtenä tehtävänä oli maksaa korvauksia kieltolain aiheuttamista vahingoista.
Ravintoloita kuritettiin anniskeluoikeuden menettämisen lisäksi myös jatkuvilla ratsioilla. Helsingissä poliisi tarkasti kahviloita ja ravintoloita päivittäin. Ravintoloitsijat valittivat tarkastusten karkottavan asiakkaita ja heikentävän myyntiä.
Loppujen lopuksi helsinkiläiset ravintolat kärsivät vähän kieltolaista - syynä siihen varmasti tiskin alta myyty viina. Itse asiassa ravintola-ala laajeni kieltolakivuosina aina lamakauden alkamiseen vuonna 1928 saakka. Uusia ravintoloita perustettiin ja matkailijoiden määrä lisääntyi.
Lähteet: Hotelli- ja ravintolamuseon ravintolaperinteen keruukilpailun muistelmat 1981; Jb 1 kieltolakietsivien päiväraportit 1931-1933 Hkgin poliisilaitoksen rikososaston väkijuomalakiosaston II arkisto.