Hyppää pääsisältöön

Lahden Hiihtäjäntiellä kasvoi kolme huippuviulistia

Lahdessa Salpausselän juurella ja Vesijärven rannalla on kaupunginosa nimeltään Tapanila. Salpausselän maastossa kulkevat hiihtoladut, toisella puolella kohoavat hyppyrimäet. Se olisi ihannepaikka jollekin, joka tähtää huippuhiihtäjäksi tai urheilijaksi. Siellä, Hiihtäjäntiellä, on kuitenkin kasvanut kolme suomalaista huippuviulistia: Elina Vähälä, Taija Angervo ja Maaria Leino.

- Se lähti kyllä ihan itsestä. Viulunsoittoon ei missään vaiheessa pakotettu. Vähän joskus vanhempien piti patistella tekemään soittoläksyjä, mutta soittaminen oli aika lailla itsestäänselvyys, koska se oli kivaa. Se kolahti, viulisti Elina Vähälä kuvailee varhaisia soittovuosiaan.

Viulistit Elina Vähälä, Maaria Leino ja Taija Angervo Vählöiden mökillä 70-luvun lopulla.
Ensitapaaminen Maija Vähälän mökillä Hollolassa. Vasemmalta oikealle Elina, Maaria ja Taija. Viulistit Elina Vähälä, Maaria Leino ja Taija Angervo Vählöiden mökillä 70-luvun lopulla. Kuva: Rauno Jussila Elina Vähälä,taija angervo
Elina Vähälä isänsä, pikkuveljensä ja kavereittensa kanssa veneellä.
Veneretkellä. Vasemmalta oikealle Taija, Elina ja Maaria sekä Heikki Vähälä ja Jussi Vähälä. Elina Vähälä isänsä, pikkuveljensä ja kavereittensa kanssa veneellä. Kuva: Rauno Jussila Elina Vähälä,Heikki Vähälä
Elina Vähälä, Taija Angervo ja Maaria Leino tonttupuvuissa pienenä. Seinällä roikkuvat viulut.
Joulunviettoa. Vasemmalta oikealle Elina, Taija ja Maaria. Elina Vähälä, Taija Angervo ja Maaria Leino tonttupuvuissa pienenä. Seinällä roikkuvat viulut. Kuva: Rauno Jussila Elina Vähälä,maaria leino

Parhaat kaverit löytyivät naapurustosta

Elina aloitti viuluopinnot kolme- ja puolivuotiaana. Hän oli katsonut Viuluviikareita televisiosta, ja vaikka kotona ei kukaan silloin aktiivisesti soittanutkaan, Elinaa oli viety muskariin Päijät-Hämeen konservatorioon. Mummi Maija Vähälä oli samaisessa konservatoriossa pianonsoiton opettajana.

Konservatorion pianonsoiton yliopettajana toimi tuolloin Rauno Jussila, joka muutti perheineen Hiihtäjäntielle 1980-luvulla. Samalle tielle Vähälöidenkin perhe oli asettunut palattuaan Yhdysvalloista Suomeen.

Jussilan perheessä oli kaksi tyttöä: Taija ja Maaria. Taija oli aloittanut viuluopinnot viisivuotiaana. Kun Maaria oli kolme, hän ajoi siskonsa päälle vihreällä potkumopolla ja nappasi häneltä viulun käteensä. Vanhemmat tulivat siihen tulokseen, että nuoremmallekin tyttärelle on hankittava viulu.

Tytöt aloittivat viuluopinnot Seppo Reinikaisen johdolla ja jatkoivat Pertti Sutisen opissa. Musiikkiopiston myötä mukaan tuli soittokavereita, mutta Hiihtäjäntien naapuruussuhde oli vielä merkittävämpi.

- Se oli kyllä aikamoinen lottovoitto, varmaan meille kaikille. Meistä tuli paitsi hyviä kavereita myös soittokavereita. Kaikki soittivat viulua samalla tasolla, samalla intensiteetillä ja vakaumuksella. Jussilan tytöistä Taija (nyk. Angervo) on tällä hetkellä Radion sinfoniaorkesterin toinen konserttimestari ja Maaria (nyk. Leino) Sinfonia Lahden konserttimestari.

Koska Salpausselkä ja metsä olivat lähellä, kaverukset tekivät toki paljon muutakin yhdessä.

- Me tehtiin ihan kaikkea – ja aina yhdessä: leikittiin ja juostiin ympäri metsiä. Meillä oli siellä majoja ja me oltiin nimetty kaikki polut. Se oli meidän oma mielikuvitusmetsä, missä me puuhasteltiin”, Maaria kertoo.

Isosisko Taija säestää:

- Viulunsoitto yhdisti, mutta me kyllä tehtiin kaikki muutkin asiat yhdessä. Ikäero ei haitannut. Oli meillä muitakin kavereita, mutta ne ovat olleet siinä sitten lisänä.

Huippuviulisti Elina Vähälä Kaivopuistossa.
Huippuviulisti Elina Vähälä Kaivopuistossa. Kuva: Sandra Saulo/Yle Elina Vähälä

Ensin läksyt, sitten viululäksyt - ja sitten leikkimään

Elinan mukaan harjoittelu ja työmoraali tarttuivat Jussilan tytöiltä:

- Taijan ja Maarian vanhemmat pitivät huolta, että ennen kuin “hommat” oli tehty, niin ei lähdetty leikkimään. Se tarttui minuunkin, tuli selväksi, että “hommat” piti tehdä.

Taijaa tämä kommentti naurattaa:

- Minut äiti sai huijattua soittamaan joka aamu ennen koulun alkua. Hän sanoi, että kaikki lapset tekevät niin. Mutta sillä tavalla se meni, että ensin piti tehdä läksyt ja soittoläksyt ja sitten vasta ruvettiin soittelemaan Ellulle, että joko siellä oli valmista.

Kun kaikki kolme olivat kovia soittamaan ja halusivat päästä eteenpäin opinnoissa, syntyi positiivinen kilpailutilanne.

- Toisten tekemistä seurasi. Ja kun huomasi, että toinen on päässyt eteenpäin ja soittaa jotain kivaa, niin halusi itsekin tsempata ja harjoitella vähän lisää, Elina Vähälä muistelee.

Maaria leino, Elina Vähälä ja Taija Angervo aikuisina.
Maaria Leino, Elina Vähälä ja Taija Angervo. Maaria leino, Elina Vähälä ja Taija Angervo aikuisina. Kuva: Rauno Jussila Elina Vähälä,taija angervo

Positiivinen kilpailu vei kaikkia eteenpäin

Yhteiset opettajat ja opinahjot saivat ponnistelemaan yhdessä.

- Pääsimme kaikki Pertti Sutiselle, joka on ollut guru pienten lasten opettajana. Hänen luokaltaan on tullut monia tosi hyviä viulisteja. Yhdessä pääsimme myös Seppo Kimasen perustamaan Kuhmon viulukouluun. Samojen oppipaikkojen myötä on kehittynyt tervettä kilpailua, kun on koko ajan nähnyt, mitä toinen tekee. Se on puskenut vähän enemmän eteenpäin ja tekemään töitä itse, Maaria pohtii.

- Niin, mitään negatiivista kilpailua ei ollut, Taija korostaa. - Me asuttiin aina Kuhmossakin samassa mökissä, ja siellä asui vielä Elinan serkku Emma Vähäläkin, joka on nykyisin lähikollegani RSO:ssa. Kyllähän siinä tuli kuunneltua, mitä toiset harjoittelevat.

Taija Angervo muistelee, miten Kuhmossa sängyllä maaten ja sipsiä syöden pystyi kuuntelemaan, mitä toiset oven takana harjoittelivat.

- Aika hyvin pysyi kärryillä siitä, mitä kaverit tekevät. Se ei missään kohtaan kääntynyt negatiiviseksi. Olemme kilpailleet lapsena samoissa kilpailuissa. Kyllä se varmasti potki eteenpäin, että oli kavereita, jotka soittavat yhtä kunnianhimoisesti viulua.

Elina Vähälä, Taija Angervo ja Maaria Leino pääsivät myös kaikki kolme Sibelius-Akatemiaan vuonna 1994.

- Aika hyvä sisäänpääsyprosentti Hiihtäjäntieltä, Elina nauraa.

Viulisti Elina Vähälä Brooklyn Cafessa puhelimella.
Elina Vähälä odottaa toista viulistia, Minna Pensolaa. Viulisti Elina Vähälä Brooklyn Cafessa puhelimella. Kuva: Sandra Saulo/Yle Elina Vähälä

Onko enää aikaa nähdä?

Entä onko ystävyys kolmen viulutytön välillä säilynyt myös aikuisena? Kuinka usein ystävykset näkevät nykyään?

- Elinahan on meistä kiireisin. Me ei nähdä nykyään useinkaan kolmistaan. Maaria asuu Lahdessa, ja Elina opettaa Saksassa sekä kiertää paljon konsertoimassa. Mutta Ellu on nuoremman poikani kummitäti ja Maaria vanhemman, että kyllä me nähdään. Eilen viimeksi soiteltiin Elinan kanssa, kun hän palasi Koreasta, Taija kertoo.

- Ei se tosiaan mitään sellaista jokaviikkoista ole. Ehkä joka toinen kuukausi. Nykyään voi olla sellainenkin tilanne, että Ellu on meidän solistina Sinfonia Lahden kanssa kuten nyt oli Koreassa. Siellä oli sitten aikaa jutella ja nähdä. Nyt hän on taas tulossa solistiksi Kiinan kiertueelle joulukuussa, Maaria sanoo.

Faktaa Elina Vähälästä

  • viulisti ja viulunsoiton opettaja
  • syntynyt 15.10.1975 Yhdysvalloissa
  • asuu Helsingissä
  • vanhemmat: Terttu ja Heikki Vähälä, kiropraktikkoja (Doctor of Chiropractics). Veli: Jussi Vähälä, Suomen Kansallisoopperan orkesterin soolosellisti. Serkut: Emma Vähälä, RSO:n 2. konserttimestari ja Anna Vähälä, Suomen Kansallisoopperan orkesterin viulisti
  • aloitti opintonsa Päijät-Hämeen konservatoriossa Lahdessa 3-vuotiaana opettajanaan Seppo Reinikainen, myöhemmin Pertti Sutinen
  • valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1999 opettajanaan Tuomas Haapanen
  • muita tärkeitä opettajia Ana Chumachenco ja Peter Csaba
  • Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin perustajajäsen
  • perusti Viuluakatemian nuorille erityislahjakkaille viulisteille yhdessä Janne Malmivaaran kanssa, toimintakausi 2009-2014
  • kiertää paljon maailmaa solistina, lisäksi toimii viulunsoiton professorina Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa
  • rakastaa koiria, tykkää kävelystä sekä kotona ”haahuilemisesta” ja haaveilemisesta

  • "Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

    Näppärit jatkavat pelimanniperintöä ja kehittävät sitä.

    Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava. Lapsuuden häistä hän muistaakin nimenomaan pelimannilavan ja sen, miten hän istui kuuntelemassa, kun pelimannit soittivat. - Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä, hän toteaa.

  • Vladimir Agopov voitti Lied-sävellyskilpailun 2017

    Katso kaikki palkinnot & finaaliesitykset.

    Kokenut konkari, säveltäjä Vladimir Agopov voitti lauantaina 18.11. pidetyn Yrjö Kilpinen -seuran järjestämän ensimmäisen Lied-sävellyskilpailun laulusarjallaan Four songs to the poems by William Blake. Ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 5.000 euroa.

  • Urkureduktio tukee Kokkosen Requiemiä

    Levyarvostelu

    Joonas Kokkosen Requiem orkesterille, kuorolle ja solisteille syntyi tuskallisen hankalasti, mutta siitä tuli hänen kaunein suurteoksensa, täynnä kimmeltävää valoa, säihkyviä harmonioita, herkkyyttä ja voimaa. Teosta on esitetty ihmeen vähän - pääsiäisaikaan suuret esittäjistöt pelaavat varman päälle tutummilla passioilla ja requiemeillä. Kenties tilanne muuttuu nyt, kun Jouko Linjama on tehnyt Kokkosen requiemistä urkureduktion, joka uuden levyn perusteella toimii vallan mainiosti.

  • Kostiainen yhdisti kaikki requiemit omaansa

    Levyarvostelu

    Requiem sävellysmuotona houkuttelee säveltäjistä usein esiin uusia piirteitä, etenkin kauneutta, dramatiikkaa ja perinnetietoisuutta. Näin on käynyt myös Pekka Kostiaiselle, jonka Requiem on tavallaan kaunis, välillä dramaattinen ja kauttaaltaan tietoinen perinteestä. Mutta Alban vasta julkaisema levytys saa aprikoimaan perinteen suhdetta aikamme musiikin vaatimuksiin. Kostiaisen Requiem nimittäin kuulostaa kaikilta aiemmilta requiemeiltä, muttei lainkaan uudelta.