Hyppää pääsisältöön

Luontoilta 15.11.: Lepakon salapiilo, hohtavat kivet ja hehkuvat sammalet. Mitä asiantuntijat vastasivat?

Lähikuvassa lepakko nukkuu seinällä.
Kukkuu! Lepakko nukkuu tikkataulun takana. Lähikuvassa lepakko nukkuu seinällä. Kuva: Pauli Noronen Pohjanlepakko,Luontoilta

Miksi kivet hohtavat outoa valoa? Miten sammalet voivat hehkua koko kesän hurjassa väriloistossa? Entä talvehtiiko lepakko tosiaan tikkataulun takana? Näin asiantuntijat vastasivat kuulijoiden lähettämiin kuvallisiin kysymyksiin.

Talvehtiiko lepakko tikkataulun takana?

"Minulla on 10 vuoden ajalta havaintoja pohjanlepakon talvehtimisesta ulkovajan seinällä, tikkataulun alla. Sama havainto on tehty lokakuussa 2007, huhtikuussa 2012 ja syyskuussa 2017. Onko kysessä kaikkina vuosina sama kaveri, ja kuinka vanhaksi lepakko elää? Entä millä se tuon paikan aina löytää?"

Kysymyksen lähetti Pauli Noronen ja lepakko asustaa Paulin kesämökillä Orivedellä, Pirkanmaalla.

Lepakko nukkuu tikkataulun takana.
Lepakko nukkuu tikkataulun takana. Kuva: Pauli Noronen Pohjanlepakko,Luontoilta
Tikkataulu, jonka takana nukkuu lepakko.
Tikkataulu, jonka takana nukkuu lepakko. Kuva: Pauli Noronen Pohjanlepakko,Luontoilta

Studiossa kysymykseen vastaa Luontoillan nisäkäsasiantuntija Heidi Kinnunen. Heidi vahvistaa, että tikkataulun takana torkkuja on pohjanlepakko. Laji on helposti tunnistettavissa sen kullanvärisestä karvakuviosta.

Tikkataulun tausta vai perunakellari?

Heidi pohtii, talvehtiiko lepakko tikkataulun takana vai onko se käyttänyt paikkaa koko kesän, mutta menee muualle talvehtimaan? Sitä on Paulin havainnoista mahdoton sanoa.

– Lepakkoja on tavattu talvella myös puiden koloista ja kaarnojen väleistä. Ne ovat todella ilkeitä paikkoja talvehtia, koska ne kuivuvat. Siellä ei kosteus säily samalla lailla, kuin jossain maan alla luolissa.

Lepakon optimaalinen talvehtimispaikka olisi Heidin mukaan vaikka perunakellari, mutta ei tikkataulun taustakaan nyt ihan mahdoton ole.

Tiukka talvehtija on pitkään liikkeellä

Syyskuun ja huhtikuun havainnot voisivat selittyä sillä, että pohjanlepakko on pitkään liikkeellä. Pohjanlepakolla on meidän lepakoista lyhyin talvehtimisaika, koska se kestää hyvin kylmää säätä.

– Joskus pohjanlepakoita voi nähdä liikkeessä marraskuun alkuun asti ja jopa talvellakin, jos sää on suotuisa. Ja keväällä huhtikuun alusta nälkäisimmät yksilöt yrittävät ehkä päivällä löytää jotain hyönteisruokaa, Heidi selvittää.

Horrostavaa lepakkoa ei saa häiritä

Talvella ei tikkataulun taakse pitäisi mennä kurkkimaan, sillä jokainen turha herääminen on lepakolle kallis.

– Jos eläintä häiritsee horrostavana, se joutuu lämmittämään itseään ja sen hyvät rasvakerrokset palavat, Heidi selvittää. – Mutta pohjanlepakoita on kyllä talvehtinut ihan Sallassa asti eli ne ovat todella lepakkomaailman kovimpia tyyppejä.

Kysymykseen lepakon iästä Heidi toteaa, että 15 vuotta on hyvinkin mahdollinen. Entä onko kyseessä sama tyyppi? Ehkä, Heidi vastaa. Lepakot ovat hyvinkin paikkauskollisia – tai sitten eivät.

Oudosti hohtavat kivet

Oudosti hohtava kivi metsässä.
Oudosti hohtava kivi metsässä. Kuva: Johanna Talasterä kivi,luonto,Luontoilta

Johanna Talasterä lähetti kuvan metsässä otsalampun valossa hohtavista kivistä ja kysyy, voisiko ilmiö johtua jäkälän tai sammaleen luminesenssista? Havaintoiltana ilma oli Hausjärvellä kylmänkostea.

Kysymyksestä ottaa kopin Luontoillan kasviasiantuntija Henry Väre. Väre selvittää, että jäkälissä on usein jäkälähappoja, joiden aineyhdistelmä on sellainen, että ne hohtavat valoa.

– Hohto vaatii valon, joka osuu kohteeseen – päivänvalo ei riitä, Väre toteaa.

Jäkälähappoja on useita kymmeniä, jollei useita satoja. Happojen pitoisuus vaihtelee lajista, kasvupaikasta ja kannasta riippuen. Väreen mukaan kuvan jäkälä on ilmeisesti rupijäkälä, joka kasvaa puulla tai kivillä.

– Kuivalla säällä jäkälät painuvat kokoon ja niiden soluseinämien läpäisevyys heikkenee. Kostealla säällä jäkälät taas turpoavat ja läpäisevyys paranee, Väre selvittää.

Luontoillan kala-asiantuntija Ari Saura haluaa vielä tarkentaa ilmiötä nimeltään luminesenssi.

– Luminesenssiin ei tarvita mitään ulkopuolista valoa, Saura selvittää. Se tarkoittaa sitä, että itse eliö tuottaa valoa ja on itse asiassa hyvin yleinen ilmiö luonnossa, esimerkiksi syvänmerenmeren oliot lähes kaikki tuottavat itse valoa.

Sammaleiden hehkuva väripaletti

Sammaleiden hurjaa väriloistoa.
Sammaleiden hurjaa väriloistoa. Kuva: Jaakko Laurikainen Sammalet,luonto,Luontoilta

Tämän näköinen rinne löytyy Keskisen (Räävelin) rannalta. Rinne oli koko kesän samanlainen, kertoo Jaakko Laurikainen. Mistähän tällaisessa värikylläisyydessä mahtaa olla kysymys?

Kysymykseen vastaa studiossa Henry Väre.

– Kuvassa on erilaisia rahkasammalia. Meillä on useita kymmeniä, ellei puolen sataa erilaista rahkasammalta, jotka ovat väriltään täysin punertavia tai keltaisia ja vihreitä. Tuo valkea tuolla reunustoilla näyttäisi olevan jäkälää.

– Kellertävät ja vihertävät rahkasammalet ovat tavanomaisempia tässä laajuudessa, mutta punaista rahkasammalta tällaisia määriä rinnesuolla – se ei ole ihan tavanomainen näky, Väre ihastelee.

Virtaavalla sedimentillä tai ravinteilla ei ole Väreen mukaan merkitystä. Jotkut rahkasammalet ovat aina punaisia, riippumatta siitä missä ne kasvavat ja sitä löytyy kiviltä ja kallioilta, mutta myös soilta.

Luontoillan suorassa lähetyksessä vastattiin myös moneen muuhun mielenkiintoiseen kysymykseen. Illan nuorin soittaja Kaarlo ilahtui kuullessaan, että mökkilammikon sammakot selviävät talven yli talvehtimalla esimerkiksi kivenkoloissa!

Kuuntele Luontoillan koko lähetys:

yle.fi/luontoilta

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Luontoilta: Onko valkoinen minkki hyvinkin yleinen?

    Luontoillassa vastataan kuuntelijoiden kysymyksiin.

    Luontoillan kuvallisissa kysymyksissä pohdittiin onko valkoinen minkki kovinkin yleinen ilmiö ja mikä mönkijä löytyi Rovaniemeltä keskeltä tietä? Näin asiantuntijat vastasivat suorassa lähetyksessä.

  • Ilmastointiteippi pelasti Peltsin toisessa kovan vuoden haasteessa

    Kovan vuoden toinen haaste suoritettiin Pohjois-Karjalassa.

    Kovan vuoden toinen haaste suoritettiin Pohjois-Karjalassa Karhunpolulla. Noin 140 kilometriä pitkä vaellusreitti oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olin pyöräillyt sen vuosia sitten. Nyt juoksin reitin kolmessa päivässä. Haaste tuntui etukäteen kovalta, ja sitä se totta vie olikin.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Avara luonto syksyllä 2017

    Avara luonto syksyllä 2017

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2017. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mikko “Peltsi” Peltola haastaa itsensä äärirajoille extreme-lajeissa

    Luvassa on vauhtia, hikeä, tuskaa ja euforisia hetkiä.

    Uudessa sarjassa Mikko “Peltsi” Peltola haastaa itsensä äärirajoille jokamiehen extreme-lajeissa. Ensimmäiset, syksyllä 2017 suoritettavat lajit ovat 150 kilometrin merimelonta ja 130 kilometrin polkujuoksu. Luvassa on vauhtia, hikeä, tuskaa ja – toivottavasti – itsensä ylittämisen euforisia hetkiä.

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Peltsin Lapissa etsitään aitoa lappilaista elämänmenoa

    Peltsin Lapin molemmat tuotantokaudet.

    Peltsin Lappi -ohjelmassa matkustetaan Lappiin ja selvitetään, mikä vie sinne aina uudestaan ja uudestaan. Lappilaisuuden ydintä etsiessä ohjelmassa tutustaan muun muassa kullankaivamiseen, kalastukseen sekä paikallisiin erikoisuuksiin ja tavalliseen elämään. Lämminhenkistä ja rauhallista ohjelmaa kuljettaa eteenpäin leppoisalla tyylillään Lapin ystävä ja eräjorma Mikko "Peltsi" Peltola. Ohjelman ensimmäinen tuotantokausi esitettiin Yle TV2-kanavalla syksyllä 2012. Toinen tuotantokausi koettiin ruuduilta vuotta myöhemmin.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 maisemat

    Lapin maisemat ovat toinen toistaan hienompia

    Upeita maisemia voi ihailla muun muassa Pyhä-Nattasella, Pallasjärvellä ja Pitsusjärvellä.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.