Hyppää pääsisältöön

Luontoilta 15.11.: Lepakon salapiilo, hohtavat kivet ja hehkuvat sammalet. Mitä asiantuntijat vastasivat?

Lähikuvassa lepakko nukkuu seinällä.
Kukkuu! Lepakko nukkuu tikkataulun takana. Lähikuvassa lepakko nukkuu seinällä. Kuva: Pauli Noronen Pohjanlepakko,Luontoilta

Miksi kivet hohtavat outoa valoa? Miten sammalet voivat hehkua koko kesän hurjassa väriloistossa? Entä talvehtiiko lepakko tosiaan tikkataulun takana? Näin asiantuntijat vastasivat kuulijoiden lähettämiin kuvallisiin kysymyksiin.

Talvehtiiko lepakko tikkataulun takana?

"Minulla on 10 vuoden ajalta havaintoja pohjanlepakon talvehtimisesta ulkovajan seinällä, tikkataulun alla. Sama havainto on tehty lokakuussa 2007, huhtikuussa 2012 ja syyskuussa 2017. Onko kysessä kaikkina vuosina sama kaveri, ja kuinka vanhaksi lepakko elää? Entä millä se tuon paikan aina löytää?"

Kysymyksen lähetti Pauli Noronen ja lepakko asustaa Paulin kesämökillä Orivedellä, Pirkanmaalla.

Lepakko nukkuu tikkataulun takana.
Lepakko nukkuu tikkataulun takana. Kuva: Pauli Noronen Pohjanlepakko,Luontoilta
Tikkataulu, jonka takana nukkuu lepakko.
Tikkataulu, jonka takana nukkuu lepakko. Kuva: Pauli Noronen Pohjanlepakko,Luontoilta

Studiossa kysymykseen vastaa Luontoillan nisäkäsasiantuntija Heidi Kinnunen. Heidi vahvistaa, että tikkataulun takana torkkuja on pohjanlepakko. Laji on helposti tunnistettavissa sen kullanvärisestä karvakuviosta.

Tikkataulun tausta vai perunakellari?

Heidi pohtii, talvehtiiko lepakko tikkataulun takana vai onko se käyttänyt paikkaa koko kesän, mutta menee muualle talvehtimaan? Sitä on Paulin havainnoista mahdoton sanoa.

– Lepakkoja on tavattu talvella myös puiden koloista ja kaarnojen väleistä. Ne ovat todella ilkeitä paikkoja talvehtia, koska ne kuivuvat. Siellä ei kosteus säily samalla lailla, kuin jossain maan alla luolissa.

Lepakon optimaalinen talvehtimispaikka olisi Heidin mukaan vaikka perunakellari, mutta ei tikkataulun taustakaan nyt ihan mahdoton ole.

Tiukka talvehtija on pitkään liikkeellä

Syyskuun ja huhtikuun havainnot voisivat selittyä sillä, että pohjanlepakko on pitkään liikkeellä. Pohjanlepakolla on meidän lepakoista lyhyin talvehtimisaika, koska se kestää hyvin kylmää säätä.

– Joskus pohjanlepakoita voi nähdä liikkeessä marraskuun alkuun asti ja jopa talvellakin, jos sää on suotuisa. Ja keväällä huhtikuun alusta nälkäisimmät yksilöt yrittävät ehkä päivällä löytää jotain hyönteisruokaa, Heidi selvittää.

Horrostavaa lepakkoa ei saa häiritä

Talvella ei tikkataulun taakse pitäisi mennä kurkkimaan, sillä jokainen turha herääminen on lepakolle kallis.

– Jos eläintä häiritsee horrostavana, se joutuu lämmittämään itseään ja sen hyvät rasvakerrokset palavat, Heidi selvittää. – Mutta pohjanlepakoita on kyllä talvehtinut ihan Sallassa asti eli ne ovat todella lepakkomaailman kovimpia tyyppejä.

Kysymykseen lepakon iästä Heidi toteaa, että 15 vuotta on hyvinkin mahdollinen. Entä onko kyseessä sama tyyppi? Ehkä, Heidi vastaa. Lepakot ovat hyvinkin paikkauskollisia – tai sitten eivät.

Oudosti hohtavat kivet

Oudosti hohtava kivi metsässä.
Oudosti hohtava kivi metsässä. Kuva: Johanna Talasterä kivi,luonto,Luontoilta

Johanna Talasterä lähetti kuvan metsässä otsalampun valossa hohtavista kivistä ja kysyy, voisiko ilmiö johtua jäkälän tai sammaleen luminesenssista? Havaintoiltana ilma oli Hausjärvellä kylmänkostea.

Kysymyksestä ottaa kopin Luontoillan kasviasiantuntija Henry Väre. Väre selvittää, että jäkälissä on usein jäkälähappoja, joiden aineyhdistelmä on sellainen, että ne hohtavat valoa.

– Hohto vaatii valon, joka osuu kohteeseen – päivänvalo ei riitä, Väre toteaa.

Jäkälähappoja on useita kymmeniä, jollei useita satoja. Happojen pitoisuus vaihtelee lajista, kasvupaikasta ja kannasta riippuen. Väreen mukaan kuvan jäkälä on ilmeisesti rupijäkälä, joka kasvaa puulla tai kivillä.

– Kuivalla säällä jäkälät painuvat kokoon ja niiden soluseinämien läpäisevyys heikkenee. Kostealla säällä jäkälät taas turpoavat ja läpäisevyys paranee, Väre selvittää.

Luontoillan kala-asiantuntija Ari Saura haluaa vielä tarkentaa ilmiötä nimeltään luminesenssi.

– Luminesenssiin ei tarvita mitään ulkopuolista valoa, Saura selvittää. Se tarkoittaa sitä, että itse eliö tuottaa valoa ja on itse asiassa hyvin yleinen ilmiö luonnossa, esimerkiksi syvänmerenmeren oliot lähes kaikki tuottavat itse valoa.

Sammaleiden hehkuva väripaletti

Sammaleiden hurjaa väriloistoa.
Sammaleiden hurjaa väriloistoa. Kuva: Jaakko Laurikainen Sammalet,luonto,Luontoilta

Tämän näköinen rinne löytyy Keskisen (Räävelin) rannalta. Rinne oli koko kesän samanlainen, kertoo Jaakko Laurikainen. Mistähän tällaisessa värikylläisyydessä mahtaa olla kysymys?

Kysymykseen vastaa studiossa Henry Väre.

– Kuvassa on erilaisia rahkasammalia. Meillä on useita kymmeniä, ellei puolen sataa erilaista rahkasammalta, jotka ovat väriltään täysin punertavia tai keltaisia ja vihreitä. Tuo valkea tuolla reunustoilla näyttäisi olevan jäkälää.

– Kellertävät ja vihertävät rahkasammalet ovat tavanomaisempia tässä laajuudessa, mutta punaista rahkasammalta tällaisia määriä rinnesuolla – se ei ole ihan tavanomainen näky, Väre ihastelee.

Virtaavalla sedimentillä tai ravinteilla ei ole Väreen mukaan merkitystä. Jotkut rahkasammalet ovat aina punaisia, riippumatta siitä missä ne kasvavat ja sitä löytyy kiviltä ja kallioilta, mutta myös soilta.

Luontoillan suorassa lähetyksessä vastattiin myös moneen muuhun mielenkiintoiseen kysymykseen. Illan nuorin soittaja Kaarlo ilahtui kuullessaan, että mökkilammikon sammakot selviävät talven yli talvehtimalla esimerkiksi kivenkoloissa!

Kuuntele Luontoillan koko lähetys:

yle.fi/luontoilta

Yle Luonto – liity joukkoomme Facebookissa!

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto