Hyppää pääsisältöön

Salaisuudet paljastuvat Totuuden treffeillä

Totuuden treffit -sarjassa salaisuudet paljastuvat ensitreffeillä. Jokaisen jakson alussa esitellään toisilleen kaksi ihmistä. Päivän aikana kumpikin järjestää toiselle treffit, joilla paljastaa itsestään yhden salaisuuden, jota ei yleensä ensitapaamisessa kertoisi. Totuuden treffit tiistaisin klo 19 Kakkosella alkaen 14.11.2017. Koko sarja katsottavissa jo nyt Yle Areenassa 9.4.2018 asti.

Tapaat treffeillä uuden ihmisen ensi kertaa. Mitä kertoisit itsestäsi? Treffisaittien monet vinkit kehottavat laukomaan turhanpäiväisiltä kuulostavia kohteliaisuuksia ja tunnustelemaan varovaisesti ilmapiiriä.

Edellisistä liitoista, lapsista tai mahdollisista kriiseistä puhumista suorastaan kehotetaan vaikenemaan tutustumisen alkutaipaleella. Sen sijaan korostetaan ensitapaamisen luomien tuntemusten ja aistimusten merkitystä. Varmasti monta onnistunutta parisuhdetta onkin lähtenyt käyntiin tällä tavalla.

Mutta voi käydä toisinkin. Onnistuneen alun jälkeen voi partnerista paljastua yllättäviä asioita, joiden kanssa on vaikea elää. Seurustelukumppanin ihanista tuoksuista huolimatta elämänarvot voivat poiketa radikaalisti omista. Olisiko sittenkin rakentavaa avautua omista arvoistaan ja vaikeistakin asioista heti alkuun?

Tässä sarjassa jokaisen jakson alussa esitellään toisilleen kaksi ihmistä. Päivän aikana kumpikin paljastaa itsestään toiselle salaisuuden, jota ei yleensä ensitapaamisessa kertoisi. Erottavatko vai yhdistävätkö salaisuudet pareja? Kertoisitko sinä salaisuutesi ensitreffeillä?

Jakso 1: Riina ja Antti
Aloitusjaksossa toisensa kohtaavat Antti ja Riina. Antin elämänkatsomus muuttui tantristen opintojen myötä. "Parisuhteessa ei oo niitä tiettyjä raameja. Mun mielestä se, jos pitää hillitä itsensä yhden ihmisen kanssa niin sekin on yksi raami". Miten tästä ajattelee uskonnollisuutta tärkeänä pitävän Riinan elämänkatsomuksen kanssa.

Jakso 2: Nelli ja Janne
Kuinka Nellin nuorena sairastama syöpä heijastuu mahdolliseen parisuhteeseen? Onko Jannen herkkyys liikaa Nellille? Syttyykö ihastus?

Jakso 3: Lotta ja Mikko
Kuinka Lotta suhtautuu Mikon elämään kivun kanssa? Miten Lotan kuolemanpelko vaikuttaa Mikon tunteisiin? Syttyykö kahden koiraharrastajan välille todellinen kipinä?

Jakso 4: Johanna ja Kari
Miten Kari suhtautuu Johannan elämään poikansa omaishoitajana? Kuinka Johanna näkee Karin taloudellisen romahtamisen vaikuttavan mahdolliseen yhteiseen tulevaisuuteen?

Jakso 5: Riikka ja Timo
Miten Riikka suhtautuu Timon kiireiseen arkeen ja kontrollinhaluun? Miten Timo kokee Riikan epäluottamuksen miehiä kohtaan vaikuttavan yhteiseen tulevaisuuteen? Syttyykö uraohjusten välille kipinää?

Jakso 6: Hanna ja Nea
Miten Hanna suhtautuu Nean sairauteen ja haaveeseen perheestä? Kuinka Nea kokee Hannan negatiivisen kehonkuvan vaikuttavan parisuhteeseen?

Jakso 7: Hanna ja Johnny
Miten Hanna kokee Johnnyn menneisyyden asunnottomana ja ymmärtääkö Johnny Hannan henkisyyttä? Ovatko he liian erilaisia kipinän syttymiselle?

Jakso 8: Erica ja Nicu
Kaksi sinkkua paljastavat salaisuutensa sokkotreffeillä. Pystyykö Niku ymmärtämään Erican taustaa entisenä anorektikkona? Kuinka Erica kokee Nikun parisuhdehistorian?

Totuuden treffit tiistaisin klo 19 Kakkosella alkaen 14.11.2017. Koko sarja katsottavissa Yle Areenassa 9.4.2018 asti.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua