Hyppää pääsisältöön

Sami Koivisto: Suomalaisia ei voi suojella ikäviltä uutisilta – tarvitaan tilaa asiakeskustelulle

Sami Koivisto katsoo kohti ja hymyilee, kuvassa lukee "Yle-tyyppi"
Sami Koivisto katsoo kohti ja hymyilee, kuvassa lukee "Yle-tyyppi" Kuva: Jussi Nahkuri / Yle blogit,vuorovaikutuspäällikkö

Porvoon surulliset tapahtumat ovat järkyttäneet Suomea syvästi. Yhteiskunnan on tehtävä kaikkensa, jotta lasten elämä on täällä turvattu. Se tarkoittaa erityistä huolta siitä, että tämäntyyppiset tragediat yritetään kaikin mahdollisin tavoin ehkäistä ennalta.

Jotkut kokevat henkilökohtaisten, traagisten tapahtumien uutisoinnin sopimattomaksi. Siksikin traagisten tapahtumien uutisoinnin yhteydessä on tärkeää keskustella myös median roolista. Senkin pohtiminen on tärkeää, pitääkö tällaisista asioista kertoa television pääuutislähetyksissä. Tätä kysyttiin Yle Uutisilta muun muassa Twitterissä.

Yle Uutiset pohti Porvoon tragedian uutisoinnin yhteydessä tarkoin sitä, mitkä tiedot ovat uutisoinnin kannalta oleellisia.

Huoli esimerkiksi siitä, miten rankkaa tällaisia uutisia on katsoa kotona lasten kanssa, on ymmärrettävä. Vanhempien on voitava luottaa siihen, että se, mitä uutisissa kerrotaan ja näytetään, on mahdollista käsitellä lasten kanssa.

Tapahtumista leviää verkossa ja somessa monentasoista, myös paikkaansa pitämätöntä tietoa. Sitä levitetään myös tavoilla, joilla pyritään hyötymään ulkomaalaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista ja vihasta.

Niin valitettavia kuin tällaiset henkirikokset ovatkin, uutisten on niistä kerrottava, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet tuntea faktat ja keskustella niiden pohjalta siitä, miten tämän tyyppisiä asioita voitaisiin ehkäistä ennalta.

Uutisia ei voi jättää kertomatta siksi, että niistä seuraa hankalaa keskustelua.

Uutisia ei yksiselitteisesti voi eikä kannata jättää kertomatta siksi, että niistä voi seurata hankalaa keskustelua. Oleellista on tässä yhteydessä kysyä, kuinka media ja suomalainen yhteiskunta voivat tehdä yhdessä parhaansa koko kansan medialukutaidon parantamiseksi.

Medialukutaito on tänä päivänä keskeinen osa keskustelutaitoa, siinä missä digi- ja dialogitaidotkin. Vihapuhe ja disinformaatio vievät kansalaisten arjessa tilaa oikealta tiedolta ja rakentavalta vuorovaikutukselta. Median ja yhteiskunnan on tehtävä yhdessä kaikkensa, jotta kansalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet erottaa luotettava, journalistiseen etiikkaan sitoutunut uutisointi ja uutisten muotoon puetut mielipiteet ja valeuutiset toisistaan.

Journalistien velvollisuus on pyrkiä totuuteen. Lukijoilla, kuulijoilla ja katselijoilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Paikkansa pitävä, kaikkien saatavilla oleva tieto on keskeisessä roolissa myös, kun yhteiskunnassa pyritään henkirikosten ennaltaehkäisyyn.

Journalistiseen etiikkaan sitoutuneiden medioiden on tehtävä työtään entistä läpinäkyvämmin, jotta uutiset koetaan luotettaviksi jatkossakin.

On äärimmäisen tärkeää, että kansalaisilla on toimivat ja tasavertaiset mahdollisuudet aidosti rakentavaan, tosiasioihin perustuvaan keskusteluun hyvään käytökseen kannustavassa, turvallisessa ympäristössä. Vain siten vaikeimpia uutisia ja niiden taustoja voidaan aidosti ymmärtää entistä paremmin.

Jos oikeasti toimiva keskustelu ei ole somessa mahdollista, median ja yhteiskunnan on mietittävä vaihtoehtoja uudenlaisille vuorovaikutustavoille.

Sami Koivisto
yleisövuorovaikutuksen päällikkö

Näin tavoitat Yle-tyypin:

Tämä blogi on eräs julkisen keskustelun foorumi, jonka päivitysten yhteydessä vastailen mielelläni Yleen liittyviin kysymyksiinne. Somessa pääset seuraani esimerkiksi Twitter-tilillä @samipkoivisto ja tunnisteella #yletyyppi.

Tavoitat minut sähköpostitse osoitteella sami.koivisto@yle.fi.

Puhelimitse minua kannattaa tavoitella soittoaikana, joka määritellään lähiaikoina. Siitä kerrotaan täällä blogissa.

Kirjeitse tavoitat minut osoitteella Sami Koivisto, PL 3, 00024 Yleisradio.

Sami Koivisto aloitti Ylen yleisövuorovaikutuksen päällikkönä, tuttavallisemmin Yle-tyyppinä, 1.11.2017. Tämä on Yle-tyypin blogi, jonka yhteydessä keskustellaan avoimesti Ylestä, journalismista ja siitä, mistä te haluatte, hyvät lukijat.

Kommentointi sulkeutuu 14.12.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua