Hyppää pääsisältöön

Suomalaisia tv-aarteita: Hyvät herrat

Hyvien herrojen kuvaukset. Monitorin takana ohjaaja Pertti Melasniemi
Monitorin takana Pertti Melasniemi, Hannele Luukkainen ja Eero Melasniemi. Hyvien herrojen kuvaukset. Monitorin takana ohjaaja Pertti Melasniemi Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

KulttuuriCocktail kertoo suomalaisen televisiohistorian omaperäisimmistä sarjoista. Viidentenä tv-helmenä on Pertti Melasniemen ohjaama ja Lasse Lehtisen ja Aarno Laitisen käsikirjoittama Hyvät herrat, jota esitettiin MTV3:ssa 1990–1996.

Alussa oli Paukku – ja myös lopussa

Matti Tuomisen valitseminen kauppaneuvos Paukuksi on suomalaisen televisiohistorian hienoin roolitus. Tästä saamme kiittää Pertti Melasniemeä. Jos Melasniemi ei olisi lyönyt nyrkkiä pöytään ja puhunut Tuomisen puolesta, suomalaiset olisivat saattaneet nähdä Paukun roolissa Lasse Pöystin.

Kun Hyvien herrojen ideoijat 1980-luvun lopussa pohtivat liikemiesöykkärin näyttelijävalintaa, heillä oli kaksi vaihtoehtoa rooliin: Pöysti tai Pentti Siimes. Nämä nimet kuulostivat Melasniemen korvissa järkyttävältä. Ja kieltämättä – vaikka Pöysti onkin hyvä näyttelijä, tuntuisi vaikealta kuvitella hänet mölyämässä munasillaan uima-altaan reunalla.

Onneksi Melasniemi sai tahtonsa läpi ja rooliin Matti Tuomisen, joka oli tuolloin vielä suurelle yleisölle tuntematon. Melasniemi oli aiemmin työskennellyt Tuomisen kanssa ja näki hänessä potentiaalia Paukuksi, jonka esittäminen vaati niin räjähdysalttiutta kuin hyväsydämisyyttäkin. Tuominen elää ja hengittää tupakoivaa ja kossuvichyä ryystävää Paukkua jokaisella solullaan.

Matti Tuominen
Matti Tuominen kuvaustauolla. Matti Tuominen Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Olen katsonut Hyviä herroja tuntitolkulla VHS-nauhoilta, koska sarjasta ei ole digitoitu kuin osa. Ainoa keino päästä kunnolla sarjan kimppuun oli lainata Pertti Melasniemen työhuoneen perältä isosta VHS-kirjastosta monta kassillista kasetteja.

Useiden saman aikakauden tv-sarjojen tekninen jälki on kotikutoisuudessaan etäännyttävää katsottavaa, mutta Hyvissä herroissa asia on päinvastoin: tämän sarjan kuuluukin näyttää vähän kömpelöltä ja raa'alta.

90-luvun alun armoton tv-kuva korostaa suorastaan hyvällä tavalla Paukun fyysisyyttä. Monta kertaa tuntuu, että siilitukkainen ja tupakkaihoinen Paukku on huutamassa olohuoneessani – hän tulee VHS-formaatissa hyvin lähelle.

Jos Paukku olisi ollut vain jääkylmä trumpmainen oikeistolainen, hänestä tuskin olisi tullut koko kansan rakastamaa hahmoa. Tuominen toi Paukkuun lämpöä ja teki hahmosta hellyttävän.

Näyttelijöillä on tapana itkeskellä sitä, miten jokin tietty rooli on leimannut heidät. Näin ei ollut Tuomisen tapauksessa. Hän sanoi viimeisissäkin haastatteluissa nauttivansa siitä, kun häntä tullaan kadulla puhuttelemaan Paukkuna. Hyvien herrojen tekijätiimistä Tuominen oli se, joka – kuolemaansa asti – toivoi sarjalle jatkoa. Hän nautti kauppaneuvoksena olemisesta. Se välittyy tv-ruudusta.

Moni suomalainen liikemiesöykkäri on halunnut olla Paukun esikuva. Yritysjohtaja Heikki Tavelaa pidetään edelleen suurimpana innoittajana hahmolle. Sarjan toinen käsikirjoittaja Aarno Laitinen kiistää tämän. Hän nimeää esikuvaksi äärioikeistolaisen rakennusalan yrittäjä Harri Kontion.

Tollo ja Paukku eduskuntatalon edessä
Tollo ja Paukku Eduskuntatalon edessä. Tollo ja Paukku eduskuntatalon edessä Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

"Raittius ei ollut itsestäänselvyys"

Hyvät herrat sai alkunsa, kun tv-konkarit, tuotantoyhtiö VipVisionin Jarmo "Porski" Porola ja Kalervo Kummola halusivat yrittää mahdotonta. Heidän haaveenaan oli tuottaa sarja, joka olisi tyyliltään ajankohtaista poliittista satiiria ja jossa pilkattaisiin suomalaista yrityselämää.

Tekotavaltaan sarja olisi vaativa: jakso tulisi ulos joka viikko ja kuvauspäiviä olisi vain yksi. Tällaista ei ollut kokeiltu aiemmin suomalaisessa televisiossa. Kummola ja Porola tarvitsivat Suomen nopeimmat tekijät. Ja sellaiset myös saatiin.

Käsikirjoittajiksi napattiin Aarno "Loka" Laitinen ja Lasse Lehtinen, joka oli Porolan ja Kummolan vanha tuttu. Käsikirjoittajaparin harteille tulivat puolituntisen jakson kirjoittamisen lisäksi vierasvalinnat. Sarjaa käsikirjoitti muutaman vuoden myös Ylen politiikan toimittaja Jarkko Juselius.

Hyviä herroja oli alun perin tarkoitus tehdä tusina, mutta lopulta sarja ylsi yli 200 jaksoon. Yhteensä Laitinen ja Lehtinen ovat kirjoittaneet sitä osapuilleen 10 000 liuskaa, eli suoritusta voisi kuvailla päätalomaiseksi saavutukseksi.

Sihteeri oli käsikirjoittajille välttämätön, koska Laitisen ja Lehtisen ideointi- ja saneluvauhti oli niin nopeaa. Ripeyden lisäksi sihteeriltä vaadittiin suvaitsevaista maailmankatsomusta. Laitinen muistaa erään sihteerin lopettaneen hommansa kesken puhtaaksikirjoittamisen, koska tämä oli ydinvoiman vastustaja ja Paukun ydinvoimamyönteiset repliikit herättivät niin paljon mielipahaa.

35-sivuinen käsikirjoitus tuli valmiiksi kuudessa tunnissa joka lauantai.

– Ylen kulttuuritoimittajilla olisi kulunut samaan hommaan kolme viikkoa, Laitinen täsmentää.

Pertti Melasniemi ja Aarno Laitinen
Pertti Melasniemi ja Aarno "Loka" Laitinen kuvauksissa. Pertti Melasniemi ja Aarno Laitinen Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Lehtinen ja Laitinen olivat näkyvä ja kuuluva kaksikko 90-luvun poliittisessa elämässä. Hyvien herrojen alussa nähtävän animaation tehnyt Seppo Välimäki kuvailee hauskasti, millaisen vaikutuksen Laitinen teki häneen.

– Laitinen istui palaverissa jotenkin myhäillen ja virnuillen sen näköisenä, että hän tietää vaikka mitä, muttei piruillakseenkaan kerro. Lisäksi hänellä oli erikoiset vaatteet, joista tuli ensimmäisenä mieleen juhlapäivää viettävä kasakka. Ja silloin harvoin kun hän suunsa avasi, ulos vyöryi varsin muheva basso.

Paukun replikointi, iltapäivälehtien kommentointikohtaukset ja vieraiden etsiminen olivat Laitisen kontolla, Lehtisen vastuulla oli keksiä vuorosanoja Tollolle. Jos saisin arvata, parhaimpien herjojen ja suurimpien dramaturgisten oivallusten takana on mitä todennäköisimmin Laitinen.

Käsikirjoittajat eivät suostu kertomaan, kuinka paljon heille maksettiin Hyvistä herroista. Sen verran he toteavat, että "hyvin maksettiin."

Lauantai-iltana käsikirjoitus monistettiin ja kiidätettiin pyörälähetillä luettavaksi työryhmälle ja hyväksyttäväksi Maikkarin johtajille. Näyttelijät aloittivat repliikkien harjoittelun vielä myöhään lauantain puolella.

Näyttelijöiltä edellytettiin nopeutta ja tiukkaa työmoraalia. Lehtisen mukaan raittiin ensemblen löytäminen 90-luvun alussa ei ollut itsestäänselvyys. Tiimin oli omistauduttava Hyville herroille lauantai-illasta maanantai-iltaan, jolloin ohjelma tuli ulos.

– Meillähän oli ensimmäiset lukuharjoitukset sunnuntaina. Alkuaikoina kuvauksia oli maanantaina aamuneljästä iltaan asti. Myöhemmin iltapäivälehtien lukemiskohtaukset siirrettiin tiistai-iltapäivään ja lähetysaika tiistai-iltaan, sanoo Lehtinen.

Olen katsonut muutamia sarjan jaksoja seuraten samalla Lehtisen ja Laitisen käsikirjoitusta. On kiinnostavaa, kuinka uskollisesti näyttelijät ja vieraat lausuvat heille kirjoitettuja repliikkejä. Luulin aikaisemmin, että sarjaa on tehty enemmän improvisoiden.

Välillä kaikki ei mennyt käsikirjoituksen mukaan. Matti Tuominen keksi mainion keinon pelastaa tilanne kuvauksissa, jos näyttelijä unohti repliikkiinsä: ala nauraa. Jos joku on ihmetellyt, miksi Hyvissä herroissa nauretaan niin paljon, syy on ainakin osittain repliikkien unohtelussa. Sarjahan on tullut myös nimellä Herrat nauraa – ei varmaan sattumaa, että nimeksi valikoitui juuri tämä.

Hyvien herrojen kuvauksissa
Hyvien herrojen kuvauksissa Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Kylvettäjän kuolema

Makkaroilla rikastunut kauppaneuvos Paukku ja hänen vävypoikansa, demaritaustainen Tollo seikkailevat kaikissa jaksoissa, mutta muu henkilökunta vaihtuu vuosien varrella.

Ensimmäisenä kylvettäjänä nähtiin Eila Pehkonen (1924–1991), joka näytteli sarjassa kuolemaansa asti. Pehkosen esittämässä Armissa on valtavasti lämpöä ja ymmärrystä. Hänestä irtoaa tarpeen vaatiessa tuohtumusta, mutta myös äärimmilleen herkistynyttä runonlausuntaa.

Eila Pehkonen kuoli syyskuussa 1991, kaksi päivää ennen seuraavan osan kuvausten alkua. Työryhmä oli kuolinuutisesta sokissa, mutta töitä täytyi jatkaa nopeasti. Melasniemi järjesti Anja Pohjolan uudeksi kylvettäjäksi. Seuraavasta jaksosta alkaen Paukulla oli uusi pesijä, eikä Armin poistumista sen ihmeemmin selitetty. Tarkkaavainen katsoja saattoi huomata, että eräässä kohtauksessa pöydällä näkyy Eila Pehkosen kuva ja sen vieressä kynttilä. Se oli kaunis tapa muistaa näyttelijää kiivastempoisessa komediasarjassa.

Pehkosen seuraajaksi tullut Pohjola on kelvollinen, mutta hänen Tyynessään on turhan pinnisteltyä näyttelemistä ja pienoista kylmyyttä. Pehkonen näyttelee hienovaraisemmin ja ilman liiallista yritystä tehdä karikatyyriä. En edelleenkään saa irti mielestäni kohtausta, jossa Armi ajaa välinpitämättömästi kuntopyörää, juo samalla konjakkia, tupakoi ja pohdiskelee maailmanmenoa. Jos jomman kumman pesijöistä haluaisin mummokseni, niin Pehkosen. Rakastan tätä hahmoa.

Sarina Röhr ja Eila Pehkonen
Sarina Röhr ja Eila Pehkonen. Sarina Röhr ja Eila Pehkonen Kuva: MTV3 KulttuuriCocktail
Eila Pehkonen ja Sarina Röhr
Eila Pehkonen ja Sarina Röhr Kuva: MTV3 KulttuuriCocktail

Ensimmäisissä, vuonna 1990 tulleissa jaksoissa hahmojen replikointi on vielä verrattain rauhallista ja sanailu maltillista. Ylipäänsä jaksot etenevät hitaanlaisesti. Paukku on alkumetreillä hieman jähmeä: hän saattaa rupatella minuuttitolkulla puhelimessa ja tupakoida kiireettömästi.

Kymmenennen jakson jälkeen kaikki muuttuu kuin kertarysäyksellä: Paukku alkaa huutaa ja riehua enemmän, hahmoista tulee hullumpia, ovet alkavat paukkua.

– Laitoimme screwball-vaihteen päälle, kun olimme tekijöinä saaneet itsevarmuutta ensimmäisten jaksojen aikana. Myös sarjan saama suosio lisäsi halua panna kaikkeen tekemiseen lisää kierroksia, Pertti Melasniemi muistelee.

Sarina Röhr esittää taidokkaasti ensimmäisten jaksojen tarjoilijaa. Hänen tilalleen tullut Mikko Roiha tekee niin hienoa ja irrottelevaa näyttelijäntyötä Timona (paremmin tunnettu haukkumanimellä Håkan), ettei ole ihme, että Hyvien herrojen sivuhahmoista juuri Håkan muistetaan kansan keskuudessa parhaiten.

Unelmieni tiimissä Pehkonen olisi ollut kylvettäjänä ja Roiha baarimikkona.

Mikko Roiha Timona
Mikko Roiha virittäytyy tunnelmaan. Mikko Roiha Timona Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Roiha oli Suomen ensimmäinen "viihdehomo", kuten häntä tuon ajan lehdissä tituleerattiin. Hyvien herrojen aikaan Roiha oli parikymppinen seta-aktiivi ja harrastajanäyttelijä. Hänestä tuolloin tehdyt haastattelut käsittelevät vain hänen seksuaalisuuttaan. Tämä kertoo jotain siitä, kuinka outo ja tervetullut ilmestys hauska homotarjoilija oli suomalaisessa televisiossa 90-luvun alussa.

Roiha kuvaili hahmoaan vuonna 1992: "Ensimmäinen vapautunut homohahmo suomalaisessa televisiossa". Nykyään Roiha suhtautuu Håkaniin rakkaudellisen ristiriitaisesti. Hän ei osaa päättää, ansaitsisiko hän ylilyödyllä karikatyyrillään rangaistuksen vai kiitoksen homoilta – sarjassahan pilkataan Håkanin homoutta mennen tullen.

Usein pahimmat herjat heittää Håkan itse. Tyypillistä kuulemma oli, että sunnuntain harjoituksissa Roiha piti dialogin homokohtia liian kiltteinä ja ehdotti käsikirjoittajille rankempaa sanailua.

Nuori Roiha ei tajunnut, että ohimennen sanotut jutut ryöstöviljeltiin käsikirjoitukseen. Esimerkiksi hänen Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa esittämänsä harjoitusteksti päätyi Hyviin herroihin miltei sellaisenaan.

Roiha suhtautuu lempeydellä käsikirjoittajien motiiveihin tuoda homohahmo sarjaan.

– Käsikirjoituksista paistoi heteromiehen katse. Täytyy muistaa, että tuolloin elettiin 1990-luvun alkua. Se oli voin, kerman ja heteromiesten aikaa. Olihan sarjan tekijöillä paljon hyvää tahtoa ja yritystä ottaa vähemmistöt mukaan sivurooleihin. Aika usein se jäi yritykseksi.

Matti Tuominen, Pertti Melasniemi, Anja Pohjola, Eero Melasniemi ja Mikko Roiha
Matti Tuominen, Pertti Melasniemi, Anja Pohjola, Eero Melasniemi ja Mikko Roiha. Matti Tuominen, Pertti Melasniemi, Anja Pohjola, Eero Melasniemi ja Mikko Roiha Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

"Ei neekereitä ja vammaisia takapihalle!"

– Sauli Niinistö on kuin mulkku: se kasvaa tehtäviensä mukana.

Tällaista sanailua kuultiin Hyvissä herroissa läpi 90-luvun. Moinen repliikki tuskin menisi televisiossa läpi tänään ilman kohua.

Paukun ja Tollon repliikkien rasistisuus ja vähemmistöille vittuilu on ristiriitaista kuunneltavaa tänä päivänä. Olen katsonut sarjaa olohuoneessani kymmeniä tunteja ja havahtunut lukuisia kertoja nauravani Paukun herjoille.

Kun ulkopuolellani oleva maailma muuttuu käyttäytymisvaatimuksiltaan viikko viikolta tiukemmaksi, saan tämän sarjan avulla olla salaa ääliösovinisti, rasisti ja ahne mulkku, joka energisoituu Paukun huudoista: "Lahjonta kannattaa aina!" tai "Pehmeät arvot ovat rikkaiden ylellisyyttä!" Hyvät herrat toimii nykypäivän katsojalle epäkorrektiuden piilopaikkana, ainakin minulle.

Tekijöillä on ollut paljon vilpittömyyttä ja halua tehdä pilaa yritysmaailman sovinisteista. Luulen käsikirjoittajien myös nautiskelleen saadessaan kanavoida revittelyhalujaan Paukun hahmoon.

Hyvien herrojen rasistinen replikointi ei herättänyt aikoinaan kohuja. Tulevilla poliittisilla nimityksillä spekulointi sen sijaan päätyi herkästi otsikoihin. Tämä ei ole ihme. Käsikirjoittajille vuodettiin tietoja, ja he olivat muutenkin työnsä puolesta äärimmäisen hyvin perillä kotimaan politiikan taustoista.

Jos Roihan hahmoa kutsuttiin Håkaniksi tai "hinttarin näköiseksi sivarimieheksi", nimittely muuttui pahemmaksi, kun hänen tilalleen tarjoilijaksi tuli Billy Carsonin esittämä tohtori Samuel Livingstone Matabele.

"Ei neekereitä ja vammaisia takapihalle!", "Somalit saadaan pois rajalta näyttämällä niille Jouko Turkan tv-versiota Seitsemästä veljeksestä" tai "Taisit palaa pohjaan, sanoi jumala, kun neekerin näki" olivat Carsonin kaudella tyypillisiä kommentteja Paukun saunassa. On epäreilua irrottaa repliikkejä kontekstista, mutta täytyy sanoa, etten naureskellut näille heitoille niin kuin Håkanin homoherjoille.

Veikkaan, ettei Lehtisen ja Laitisen perustelu "halusimme rasistisilla vuorosanoilla korostaa Paukun tyhmyyttä ja käsitellä hänen avullaan ennakkoluuloja" menisi läpi, jos vastaavanlaisia repliikkejä kirjoittaisi nykytelevisioon.

Yhdysvalloissa nykyään asuva Carson suostuu kommentoimaan Hyviä herroja toteamalla vain sen verran, että sarjan tekeminen oli hänen Suomen-kautensa suurimpia kohokohtia. Hän olisi valmis tekemään roolin uudestaan. Carson sanoo nauttineensa erityisesti Anja Pohjolan kanssa työskentelystä.

Melasniemen mukaan Carson suhtautui herkemmin dialogin epäkorrektiuksiin, kun taas edeltäjänsä Roiha oli halunnut valella bensaa liekkeihin. Käsikirjoittajat olivat ehkä tottuneet Roihan myötä ronskimpaan ja itseironisempaan irrotteluun.

Carsonin kunniaksi on sanottava se, että hän tekee työnsä todella hyvin. Joskus hänen kasvoillaan kieltämättä on "olisipa kuvaukset jo ohi ja palkkio tulisi tilille" -ilme. Mutta niin on aika ajoin kaikilla sarjaan osallistuneilla vakionäyttelijöillä.

Hannele Luukkanen ja Eero Melasniemi
Hannele Luukkainen ja Eero Melasniemi. Hannele Luukkanen ja Eero Melasniemi Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Ihmisen ja naisen paras ystävä

Hyvien herrojen suhde naisiin on kaksijakoinen. Limainen ja pyrkyrimäinen Tollo pyrkii sarjassa eduskuntaan SDP:n listoilta sloganilla "Raimo T. Koskivuo – ihmisen ja naisen paras ystävä". Viiksivallu Paukku käy toisinaan huorissa ja viihtyy rikkaiden miesten maailmassa, mutta kaipaa elämäänsä suurta rakkautta.

Paukun saunaan ei kutsuttu suinkaan vain miehiä. Laskujeni mukaan 1990-luvun naispoliitikoista suurin osa oli vieraana Hyvissä herroissa. Kaikki tosin eivät tulleet löylyttelemään. Esimerkiksi kansanedustaja Tuulikki Ukkola jää uima-altaan puolelle odottamaan herroja ja moralisoimaan suomalaisen politiikan hyvä veli -mentaliteetista.

Aika usein Hyvissä herroissa pilkataan feministejä ja erityisesti Yleisradion toimittaja Päivi Istalaa. Istala kertoo, että hänen murrosikäinen tyttärensä järkyttyi kuultuaan, miten hänen äitinsä rintoja arvosteltiin Hyvissä herroissa. Tämä oli viimeinen pisara Istalalle. Hän kanteli Aarno Laitisesta Yleisradion Aarno Kailalle. TV1:n johtajana tuolloin työskennellyt Kaila puolestaan järjesti Laitiselle potkut kuultuaan, että talossa työskentelevä toimittaja käsikirjoittaa salanimellä Maikkarin menestyssarjaa.

Olisi yksipuolista tarkastella sarjaa vain grogipäissään möläytettyjen halventavien kommenttien oksennuskanavana. Mitä pitemmälle 90-luvun loppua sarjassa edetään, sitä enemmän dialogissa aletaan käsitellä hyvässä sävyssä kasvissyöntiä, polkupyöräilyä autoilun korvaajana, homoavioliittoja tai naisten heikkoa asemaa ja vähäistä määrää politiikassa.

Vaikka sarjan vierasvalintoja pidetään ennen kaikkea poliitikkovetoisina, Paukun löylyissä pistäytyi myös suuri määrä kulttuurivaikuttajia. Monet taiteilijat yrittävät puhua järkeä ennakkoluuloiselle Paukulle. Etenkin Herrat nauraa! -nimellä tulleissa sarjan viimeisissä jaksoissa kritisoidaan taideväen suulla kokoomuksen kulttuuripolitiikkaa, puolustetaan kettutyttöjä, käsitellään vaihtoehtokulttuuria ja pohditaan VR:n makasiinien kohtaloa.

Myös Paukun tarjoilija alkaa loppujaksoissa piruilla enemmän ja laittaa herroille hanttiin. Vilma Melasniemen esittämällä, sarjan viimeisissä, vuonna 1999 tulleissa osissa nähdyllä tarjoilijalla on tapana kysyä Paukun miespuolisista saunavieraista: "Ja kukas ryppykikkeli sieltä tällä kertaa tulee?"

Matti Tuominen munasillaan
Matti Tuominen Jalmari Torikan ja Mikko Roihan piirittämänä. Matti Tuominen munasillaan Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Vihreän Nortin lumo

Hyvistä herroista tuli nopeassa ajassa kansan suosikki. Jo muutaman ensimmäisen osan jälkeen suunta näytti katsojaluvuissa vain ylöspäin. Sarja miellytti kaikkia ikäryhmiä. Monissa perheissä lasten vakioleikkeihin kuului Hyvät herrat. Se tarkoitti, että joku esitti tarjoilijaa, jolle huudettiin "Henkilökunta, tärpättiä!". Sitten lapsille tuotiin limukkaa, hypättiin kuvitteelliseen uima-altaaseen ja alettiin viheltää sarjan tunnusmelodiaa.

Kriitikoista ryppykikkelisin, Jukka Kajava, kirjoitti HS:n tv-kolumnissaan tammikuussa 1990, että Hyvissä herroissa on havaittavissa jo ensimmäisten osien perusteella toistoa. Hän ei nähnyt sarjalla tulevaisuutta. Kommentti on järjetön, koska koko sarjan idea perustuu toistoon. Sama kuin Jumala katselisi taivaasta, kun ihmiset yhtyvät, ja tuumailisi, että pian ne tuohon hommaan kyllästyvät. Kajavan kritiikki huvittaa Laitista suuresti.

– Poltin tuohon aikaan vihreää Norttia. Kun ostin uuden askin, halusin tupakan maistuvan vihreältä Nortilta – siksi ostin sitä. Sama logiikka oli Hyvissä herroissa, kansa halusi toistoa.

Kun katsojat alkoivat päästä "vihreän Nortin makuun", myös poliitikot tajusivat mahdollisuutensa ja alkoivat ruinata pääsyä Paukun saunaan. Lehtisen mukaan harva tyrkytti itseään suoraan, mutta välikäsien kautta ehdotuksia alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Hyvistä herroista tuli ikään kuin Karin pilapiirroksen vastine televisiossa: poliitikko on vakavasti otettava vasta sitten, kun on päätynyt siihen.

Kauppaneuvos Paukku, Tuovi Allén, Martti Ahtisaari ja Tollo
Matti Tuominen, Tuovi Allen, Martti Ahtisaari ja Eero Melasniemi. Kauppaneuvos Paukku, Tuovi Allén, Martti Ahtisaari ja Tollo Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Yksi osa sarjan viehätyksestä on saunavieraiden jäykkyyden ja tohkeissaan olemisen yhdistelmässä. Paukun löylyyn päässeet ovat pääsääntöisesti tv-esiintymiseen tottumattomia poliitikkoja ja kulttuurivaikuttajia. He replikoivat ulkoa opetellun kuuloisesti. Esiintyminen on auttamattoman amatööritasoista, mutta silti nautittavaa.

Toisaalta vieraat ovat saattaneet olla hämillään, koska sarjassa fiktio ja fakta ovat iloisesti sekaisin. Tiedotusvälineet menivät monta kertaa lankaan, kun käsikirjoittajat ripottelivat dialogeihin sekä faktoihin perustuvia skuuppeja että valeuutisia. 7 päivää -lehti siteerasi Paukun ja Tollon sanomisia Kauko Juhantalon veloista ja konkursseista sellaisinaan.

Katsojat ottivat Hyvissä herroissa sanonut asiat herkästi totuutena. Kun Eila Pehkosen esittämä Armi mainitsi olevansa kotoisin Käkisalmelta ja pesseensä Mannerheimin selän, hän sai seuraavalla viikolla kirjeen. Siinä kirjoittaja kyseli tarkempia tietoja kyseisen saunan sijainnista.

Hyvissä herroissa voi nähdä myös todella taidokkaita roolisuorituksia. Minulle parhaiten ovat jääneet mieleen Kerttu Törnqvist, Leif Salmén, Pirkko K. Koskinen, Leena Harkimo, Jörn Donner, Eero Paloheimo, Sanelma Vuorre ja Riitta Suominen. Heikommin pärjänneiden lista on pitkä, mutta kukaan sarjaan kutsuttu ei munaa täysin itseään – läheltä kyllä liipataan.

Vaikka tekijöiden tarkoituksena ei ole ollut tehdä taidetta, sarjasta löytyy paljon visuaalisesti ja kerronnallisesti vaikuttavia hetkiä. Leif Salmén huutamassa epätoivoisena lumisessa puhelinkopissa, Ruben Stiller taikomassa uima-altaan reunalla kepin käärmeeksi, Paukku makoilemassa takkatulen ääressä Kirsi Pihan kanssa, Junnu Vainio laulamassa samalla, kun Park Hotelin yllä taivas pimenee... Liikutuin monta kertaa katsoessani Hyvät herrat -VHS-nauhoja. Tämä on minun kulttuurihistoriaani.

Leif Salmén puhelinkopissa
Leif Salmén vuoden 1990 puhelinkopissa. Leif Salmén puhelinkopissa Kuva: MTV3 KulttuuriCocktail

Ahon oharit ja Pekkarisen peruukki

Pertti Melasniemi muistelee huvittuneena soittorumbaa vieraiden saamiseksi. Paavo Lipponen ilmoitti puhelimessa, ettei aio tulla, mutta Päivi Lipponen huusi taustalta, että menet. Matti Klinge puolestaan olisi halunnut tulla vieraaksi, mutta tämän vaimo huusi taustalta, että sinne et mene. Klingeä ei sarjassa nähty.

Kaksi ikävintä oharia tekivät keskustan Esko Aho ja Neuvostoliiton KGB-upseeri Viktor Vladimirov. Aho osallistui jakson tekemiseen ja esiintyi kuvauksissa, mutta perui viime tingassa jakson esittämisen. En ole nähnyt tätä hyllytettyä jaksoa – se on kadonnut jonnekin Melasniemen arkistoihin. Ohjaaja pitää jaksoa onnistuneena ja Ahon reagointia ylilyöntinä ja virhearviointina.

Melasniemi uskoo, että jos Aho olisi antanut jakson tulla ulos, olisi tämä pärjännyt paremmin presidentinvaaleissa. Aho ei koskaan antanut kunnollista selitystä jakson hyllyttämiselle. Hyvissä herroissa vierasta kohdellaan aina hyvin, joten tuskin syynä on ollut Ahoon kohdistunut vinoilu.

Viktor Vladimirov ilmoitti puolestaan sunnuntaina, päivää ennen kuvauksia, ettei hän tulekaan vieraaksi. Laitinen alkoi kirjoittaa Melasniemen kanssa (Lehtinen oli estynyt osallistumaan) kauhealla vauhdilla uutta jaksoa. He soittivat paniikissa Jörn Donnerille ja kysyivät, pystyisikö tämä tulemaan lyhyellä varoitusajalla kuvauksiin seuraavana päivänä. Donner suostui.

Hetken päästä Donner soitti takaisin ja sanoi, että hänellä sattuu olemaan kuollut kukko auton takakontissa ja voisikohan sitä hyödyntää juonessa. Ehdottomasti, kuului vastaus. Ja näin syntyi jakso nimeltään Kuollut kukko, joka on erittäin onnistunut osa.

Eero Melasniemi, Jörn Donner ja Matti Tuominen
Tollo, Jörkka ja Paukku. Eero Melasniemi, Jörn Donner ja Matti Tuominen Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail
Hyvien herrojen Kuollut kukko -jakson käsikirjoitusta
Kuollut kukko -jakson käsikirjoitus. Hyvien herrojen Kuollut kukko -jakson käsikirjoitusta Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Myöhemmissä jaksoissa Vladimiroville vinoillaan moneen otteeseen. Ehkä se oli tekijöiden tapa kostaa viime hetken peruminen.

Muitakin ongelmatilanteita syntyi poliitikkojen kanssa. Presidentti Mauno Koiviston oli tarkoitus tulla erääseen jaksoon pelaamaan Sikariporras-nimiseen lentopallojoukkueeseen Tollon kanssa. Kuvauksia edeltävänä päivänä oli hallitusneuvottelut. Melasniemi halusi sekoittaa fiktion ja faktan rajaa ja lähetti Tollon kuvausryhmän kanssa paikan päälle kommentoimaan muun median seassa hallitusneuvotteluita.

Itapäivälehdet tekivät lööpin, jossa kerrottiin Tollon osallistuneen hallitusneuvotteluihin. Kun Koivisto näki uutisen, hän perui kuvaukset. Melasniemi kertoo saaneensa puhelun, jossa tasavallan presidentin kansliasta ilmoitettiin lyhyesti, että presidentti haluaa siirtää osallistumistaan Hyviin herroihin. Tämä tarkoitti, ettei häntä tulla näkemään koskaan sarjassa.

Jos jonkun puolueen kanssa Hyvät herrat oli erityisen huonoissa väleissä, se oli keskusta. Paavo Väyrynen, josta Paukku toivoo monessa jaksossa Suomen seuraavaa presidenttiä, piti kuulemma kunnia-asianaan olla menemättä sarjaan.

Mauri Pekkarinen puolestaan suuttui, kun eräässä jaksossa mainitaan hänen käyttävän korotettuja kenkiä ja peruukkia. Melasniemen mukaan Pekkarinen sihteerinsä välityksellä uhkasi, että seuraavassa jaksossa täytyy tehdä julkinen anteeksipyyntö, muuten mennään valtakunnanoikeuteen. Kun Melasniemi kysyi sihteeriltä, käyttääkö herra Pekkarinen peruukkia ja korotettuja kenkiä, sihteeri myönsi asian olevan näin. Onnea vaan valtakunnanoikeuteen, kuittasi Melasniemi.

Hyvien herrojen sensuroinnista on kirjoitettu paljon. Eniten kohua herättivät repliikkien vaimentamiset niiden vuorosanojen aikana, kun Paukku ja Tollo spekuloivat tulevilla poliittisilla nimityksillä. Melasniemi kommentoi Maikkarin johdon tekemiä sensuroimisia haastatteluissa sanomalla: "Tuohan on pahempaa kuin brezhneviläisessä Neuvostoliitossa."

Tänään Melasniemi muistelee happamasti, miten nihkeästi MTV3 suhtautui alusta lähtien menestyssarjaan.

– Kai ne olivat Maikkarin johtoportaassa yksinkertaisesti kateellisia siitä, ettei sarja ollut heidän oma keksintönsä. Heidän suhtautumisensa meitä kohtaan oli alusta loppuun todella penseää.

Hyvät herrat kuopattiin lopullisesti vuonna 1999. Viimeiset jaksot ovat takuuvarmaa työtä, mutta väsähtämistä on aistittavissa. Kun vitsit alkavat olla "Onko Greta Garbo ollut naimisissa Hannu Karpon kanssa" -osastoa, on syytä vetää johtopäätökset ja lopettaa. Ja näin lopulta tehtiin.

Unelma 90-luvusta

Kymmeniä tunteja kestänyt Hyvät herrat -maratonini oli samanaikaisesti mahtava ja masentava kokemus. Tuntuu, että 90-luvun Suomi haisi sähkösaunalle ja tupakalle, täkäläinen sisustusmaku oli järkyttävän huono ja kevät jatkui ympäri vuoden.

Sarjassa ollaan vilpittömän innostuneita kännyköistä, "kännykkäjupit" selvästi sekä ärsyttävät että kiehtovat tekniikasta pihalla olevaa Paukkua. CD-soitin autossa on myös kova juttu. Jos Hyviä herroja tehtäisiin tänään, siinä fiilisteltäisiin tämän ajan tekniikkaa – mille puolestaan nauraa räkäteltäisiin vuonna 2030.

Eero Melasniemi Tollona
Eero Melasniemi Tollona Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Myös internetin ensiaskeleita voi seurata sarjaa katsottaessa. Tollon työhuoneen tietokoneella on usein auki pasianssin lisäksi Iltalehden nettisivut tai senssipalvelusivustot. Knoppitietona kerrottakoon, että Tollon työhuone on lavastettu tekijöiden ystävän, Hjallis Harkimon Hartwall-areenassa sijaitsevaan huoneeseen. Tollon sihteeri neiti Malisen ääni kuuluu puolestaan sarjan kuvaussihteerille.

Hyvien herrojen perusteella suomalaisten itseironia oli paremmalla tolalla 90-luvulla kuin nykyään. Ihmiset vaikuttavat sarjassa vapautuneilta, optimistisilta ja tohkeissaan olevilta. Kaikenlainen neuroottisuus ja asioiden rasittava ylianalysoiminen loistavat poissaolollaan.

Lamasta hiljalleen toipuva Suomi näyttää olevan hyvässä vedossa. Kansanperinne elää, ihmisistä paistaa juureva optimistisuus. Roiseja sananlaskuja tulee vierailta solkenaan, Paukusta ja Tollosta puhumattakaan. Jotain tuon ajan ilmapiiristä huomaan sentimentaalisesti kaipaavani.

Sarjassa piipahtaneet poliitikkovieraat olivat ihanan kömpelöitä. Tänä päivänä huonoinkin rivikansanedustaja on käynyt läpi esiintymiskoulutukset ja kriisiviestintästrategiat.

Voi olla, että olen mennyt käsikirjoittajien ja Pertti Melasniemen taitavasti punottuun valheelliseen lankaan – he saavat näyttämään asiat paremmillta kuin ne todella olivat.

Kauppaneuvos Paukku, Kimmo ja Kike Elomaa ja Tollo
Matti Tuominen, Kimmo ja Kike Elomaa ja Eero Melasniemi. Kauppaneuvos Paukku, Kimmo ja Kike Elomaa ja Tollo Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail

Rasismi on saattanut Hyvien herrojen jälkeen kadota televisiosta, mutta laajemmassa tarkastelussa ei. Naisten asemaan ja EU:hun puututaan melkein sanasta sanaan samoilla argumenteilla kuin Hyvissä herroissa. Olisi liioiteltua väittää, että sarjan edustama maailma kuoli vuosituhannen vaihteessa. Voin ja kerman heterokulttuuri elää edelleen, muttei dominoi kulttuuria niin vahvasti kuin 90-luvun alussa.

Tänä päivänä tehtynä sarja olisi varmasti kiltimpi ja korrektimpi. Kenties tyhmiä heterovieraita saunottaisi varakas homopariskunta. Tällaista nykyaikaistettua versiota en haluaisi nähdä, ihan jo Matti Tuomisen Paukun takia. Sarjastahan tehtiin 2000-luvun alussa versio Donna Paukku -nimellä, mutta se oli häpeällisen heikko esitys. Melasniemellä, Laitisella ja Lehtisellä ei ole mitään tekemistä tämän sarjan kanssa.

Hyvät herrat on oman aikansa lapsi, jonka teknisille ja sisällöllisille kömpelyyksille antaa paljon anteeksi. VHS-maratonin aikana ihmettelin useaan kertaan, miksi kaikista näkemistäni tv-sarjoista juuri tämä herättää niin paljon ristiriitaisia anteeksiantamisen tuntemuksia. Ehkä Hyvien herrojen on ollut alunperinkin tarkoitus jäädä vaivaamaan. Pinta näyttää viattoman kömpelöltä ja vauhdikkaalta, mutta alla on jotain painavampaa ja katsojan moraalia testaavaa ainesta.

Huomaan, että jaksoja monta tuntia putkeen katsottaessa ajautuu helposti ahdistuneeseen tilaan. Kaivatako 90-luvulle vai ei? Oliko sen ajan maailma järkyttävä vai mahtava? Onko nykyaika kamalampi? Tilasta pääsee onneksi nopeasti pois. Näen tv-ruudussani kauppaneuvos Paukun kossuvichy kädessään – ennen kuin hänet jälleen kerran heitetään Park-hotellin legendaariseen uima-altaaseen. Alan hymyillä.

Matti Tuominen
Matti Tuominen Kuva: Pertti Melasniemi KulttuuriCocktail
  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Antti Heikkinen: Jag är en juntti!

    Puikulaperuna nenään ja loukkaantumaan.

    Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

  • Black metal kylvi pelkoa ja sekasortoa, kunnes keski-ikäistyi

    Kolme black metal -muusikkoa matkaa myyttiseen Norjaan.

    90-luvun alussa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja iltapäivälehtien lööpeissä kauhisteltiin norjalaisen black metal -yhteisön toimia. Kirkkojen polttamiset, murhat ja satanismin kanssa flirttailu herättivät pelkoa ja inhoa tavallisen kansan keskuudessa. Teini-ikäisiä hevifaneja black metalin saama huomio kiehtoi ja Norja kasvoi heidän silmissään myyttiseksi paikaksi. Tuore norjalaisdokumentti seuraa Iranista, Kreikasta ja Kolumbiasta Norjaan saapuvia black metal -muusikoita. Kohtaavatko odotukset ja todellisuus?