Hyppää pääsisältöön

Marion Cotillard tekee huipputarkkaa työtä elokuvassa Kaksi päivää, yksi yö

Marion Cotillard ja Fabrizio Rongione elokuvassa Kaksi päivää, yksi yö
Sandra (Marion Cotillard) ja hänen miehensä (Fabrizio Rongione) Marion Cotillard ja Fabrizio Rongione elokuvassa Kaksi päivää, yksi yö Kaksi päivää, yksi yö,teeman elokuvat

Sandralla on viikonloppu aikaa tavata työkaverinsa ja vakuuttaa heidät uhraamaan bonuksensa, jotta hän saisi pitää työpaikkansa.
Teema keskiviikkona 15.11. klo 22.00. Areenassa 14 päivää

Belgialaisten Dardennen veljesten elokuva Kaksi päivää, yksi yö palkittiin Cannesissa vuonna 2014 ekumeenisen juryn erikoispalkinnolla. Palkinnnon perusteluissa kuvattiin veljesten tyyliä muun muassa näin: "Pieni ele, kyynel, katse, sana tai hymy murtaa muurin ja päästää valon esiin; tulevaisuus on mahdollinen ja me uskomme siihen."

Kaksi päivää, yksi yö on hyvin pienimuotoinen draama inhimillisesti äärimmäisestä aiheesta: solidaarisuuden ja itsekkyyden ristiriidasta. Pitkältä sairauslomalta töihin palaava Sandra saa kuulla, että hänen tehtävänsä on jaettu muille työntekijöille, jotka ovat saaneet samalla palkanlisän. Firma antaa työtoverien päättää, haluavatko he pitää bonuksensa – jolloin Sandra irtisanotaan – vai luopuvatko he niistä Sandran hyväksi. Elokuvan nimen mukaisesti Sandralla on kaksi päivää aikaa kampanjoida.

Marion Cotillard tekee huikean pääosan, josta hän oli myös Oscar-ehdokkaana. Guardian-lehden kriitikon Peter Bradshaw'n sanoin "Cotillard näyttää olevansa hämmästyttävä tekninen näyttelijä: hänen kasvoiltaan voi lukea selvästi joka nyanssin ja detaljin."

  • Kaksi päivää, yksi yö (Deux jours, une nuit), Belgia/Italia/Ranska 2014. O: Jean-Pierre ja Luc Dardenne. N: Marion Cotillard, Fabrizio Rongione, Pili Groyne, Catherine Salée

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa