Hyppää pääsisältöön

Sibeliuksen viulukonserton pianoreduktion väärinymmärrys

Sibeliuksen viulukonsertto lienee viehättänyt Fritz Kreisleria, mutta samalla tuo vanhan ajan viiksekäs viuluviikari tunnusti tosiasiat. Orkesterin kanssa pääsee soittamaan harvoin kun taas pianisteja on kaikkialla, joten parasta laatia konsertosta reduktio viululle ja pianolle. Ja väliäkö sillä, että sellaisen oli Sibelius jo tehnyt - pätevänä pianistina Kreisler tiesi mitä halusi. Janit Lehtonen ja Aarrevaara ovat nyt levyttäneet Kreislerin reduktion, mutta minulle jää olo, etteivät he lainkaan ymmärrä Kreislerin aivoituksia.

Jean Sibelius / Fredrik Pacius
Jean Sibelius / Fredrik Pacius Uudet levyt

Kreisler ei laatinut reduktiota harjoitteluun vaan konsertointiin. Mutta hän jos kuka tiesi, että pianistin kanssa kahdestaan pitää musisoida aivan eri tavalla kuin orkesterin solistina. Duosoitto on salonkimusisointia, jossa musiikin värit ja yksityiskohdat ovat tärkeämpiä kuin voimakas sointi ja monumentaalinen muoto. Sibeliuksen viulukonserton karaktäärin siis pitäisi muuttua tykkänään, kun sen esittää Kreislerin pianoreduktiona - kyse ei saa olla imitoinnista.

Lehtosen ja Aarrevaaran tulkinnassa ensimmäisen osan alku lupaa hyvää. Pianotekstuuri kuultaa kauniisti läpi, melodia viettelee mukaansa ja säestyksestä erottuu kerrankin kirkkaana tunnelmaa tiivistävä muutos tasajakoisesta kolmijakoiseen. Ollaan salongissa, leikkimässä tunteilla ja musiikilla. Mutta heti kun volyymi kasvaa, taika katoaa. Musisoinnista tulee liian isoa ja kolkkoa, mikä saa reduktion tuntumaan kirjaimellisesti vähennykseltä, vaikkei pitäisi.

Jani Lehtonen on kelvollinen viulisti, ja levyn tulkinta kelpaisi sellaisenaan jonkun maakuntaorkesterin Suomi100-konsertin solistiosuudeksi. Mutta Kreislerin pianoreduktion kontekstissa tuntuu että Lehtonen paahtaa viulullaan henkensä hädässä väkisin kohti yhä suurempia huippukohtia. Vähempi olisi salongissa enemmän. Pianisti Jani Aarrevaarakin yrittää olla iso orkesteri, vaikka Kreislerin piano-osuus ilmiselvästi edellyttää salonkipianismille tyypillisiä pehmeitä, sävykkäitä tekstuureita myös huippukohdissa. Etenkin bassopuolen tremolot ja hitaan osan bassopedaaliäänet ovat aivan liian kolhoja, puhumattakaan kolmannen osan säestyksestä: Kun voisi pistää hauskasti tanssiksi, Aarrevaara kuokkii kuin jäistä peltoa.

Niin vankka on Sibeliuksen viulukonserton esitystraditio Suomessa, että Lehtonen ja Aarrevaara eivät osaa päästää siitä irti, vaikka pitäisi. Esimerkiksi hidas osa olisi pitänyt soittaa paljon totuttua nopeammin, että pianoreduktiossa olisi mitään järkeä; nyt kuulijan aika tuhlautuu pianon seuraavaa säveltä odotellessa.

Näin tulkittuna pianoreduktion ainoa ilonaihe on se, että viulukonserton orkesterisatsista erottuu joitakin uusia etenkin rytmisiä yksityiskohtia, koska pianon atakki on tarkempi. Mutta irti olisi voinut saada enemmän! Sibeliuksen viulukonserton komean kuoren alla piileskelee runsaasti salonkityylistä leikkiä ja huumoria - eivätkä Lehtonen ja Aarrevaara sitä löydä, vaikka Kreisler osoittaa sormella.

Levyn täytekappaleena kuullaan Paciuksen viulukonsertto, mutta siinä reduktion perusteet jäävät vielä ohuemmiksi, kun orkesteriversiosta ei oikeastaan ole traditiota.

Jean Sibelius (pianoreduktio Fritz Kreisler): Viulukonsertto d-molli. Fredrik Pacius: Viulukonsertto fis-molli. - Jani Lehtonen, viulu, ja Jani Aarrevaara, piano. (Pilfink, JJVCD-176)

Kuuntele Uudet levyt 17.11.2017, toimittajana Kare Eskola.

Kommentit
  • Säveltäjä Olli Kortekangas hurahti oopperaan – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 16. toukokuuta!

    Olli Kortekankaan surrealistinen esikoisooppera Short Story vuonna 1980 oli nuoren vihaisen Korvat auki –säveltäjän vastaveto Suomen viralliselle Karvalakki-oopperakulttuurille. Short Storyn jälkeen Kortekangas on säveltänyt lukuisia oopperoita. Hän kutsuu oopperaa fantastiseksi taidemuodoksi ja nauttii oopperoista myös vapaa-ajallaan.

  • Suomen italialaisin tenori Veikko Tyrväinen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 16. toukokuuta.

    Toukokuun 16. päivänä syntynyt Veikko Tyrväinen (1922–1986) kuuluu Suomen unohtumattomimpiin tenoreihin. Pajatso-ooppera saatiin Tyrväisen laulamana televisioon, mutta radiolaulajaa hänestä ei tullut. Sattumusten kautta Neuvostoliiton radiosta äänitteitä löytyy kymmenittäin.