Hyppää pääsisältöön

Artistitulokas F:ää on haukuttu netissä feministilesboksi, koska hän on lyhyttukkainen, räppäävä nainen – "On tärkeää työntää kapean julkisen naiskuvan reunoja ulospäin"

Negatiiviset kommentit eivät häiritse tuoretta artistia. Ne ennemminkin vahvistavat sen, että hän tekee asioita oikein.

F. // Kuva: YleX / Nelli Kenttä

Jos et vielä tiedä, kuka F eli 24-vuotias Fanni Sjöholm on, niin tässä tietoisku:

Kaksi kappaletta julkaissut, räppiä ja elektronista musiikkia fuusioiva artisti veti ensimmäisen räppikeikkansa syyskuussa Azealia Banksin lämppärinä The Circusissa. Seuraavaksi hän esiintyi sadoille tuhansille suomalaisille Posse-ohjelmassa.

- En pelännyt tai jännittänyt yhtään. Ajattelin, että jes, saan hyvän startin. Mutta ollaan me kavereiden kanssa naurettu, että tämä on ollut kyllä maailman epärealistisin aloitus, F sanoo YleX:lle ja hymyilee.

Vaikka F:llä on aiempaa esiintymiskokemusta laulajana, niin on vaikea uskoa, ettei tuore räppäri jännittäisi tuon kokoluokan isoja debyyttiesiintymisiä. Toisaalta – F on haastattelutilanteessa hyvin rento ja itsevarma, mutta ei kuitenkaan ylimielinen. Artistin keikoista päätellen hän pystyy viemään tämän fiiliksen myös lavalle.

- Esiintymislava on paikka, jossa olen itsevarmimmillani.

Laulu vaihtui räppiin pari vuotta sitten, ja se näyttää kannattaneen: F:n molemmat kappaleet, syyskuussa ilmestynyt räväkkä ja häiritsevä OVIKELLOO että perjantaina 10. marraskuuta julkaistu synkempi ja tummissa vesissä uiva AINA MÄ MUISTAN SUT. nousivat YleX:n Uuden musiikin ohjelmien juontajien Anne Lainnon ja Ida Karimaan kuratoimalle YleX Parasta Nyt -listalle.

Startti on ollut vauhdikas. Rap-uran aloittaminen ei kuitenkaan ollut ihan helppoa. F paini kahden ongelman kanssa:

1) Hänen rap-taustansa liittyy vain jenkkirapin diggailuun. Omaa taustaa rapin parissa ei ole, eikä hän ole liikkunut alan piireissä.

2) Rap on hyvin miehinen ala.

Voisiko hän tehdä räppiä selkä suorassa ilman, että vaikuttaisi millään lailla feikiltä?

Millainen räppärin pitää Suomessa olla?

Palataan ajassa nelisenkymmentä vuotta taaksepäin, rapin syntyajoille. Räppiä voi hyvin kutsua köyhien yhteisöjen musiikiksi, sillä se oli 1970-luvun lopun Yhdysvalloissa pääsääntöisesti mustien ja puertoricolaisten mahdollisuus ilmaista itseään ja kertoa näkemyksiään köyhyydestä ja työttömyydestä. Räppi toi heidät yhteen ja politisoitui entisestään esimerkiksi Public Enemyn kautta.

- Ne ongelmat, joista just esimerkiksi gangstaräppi on saanut alkunsa, eivät voi puhutella meitä täällä samalla tavalla, F sanoo

Joten:

- Siltä kantilta katsottuna kaikki räppi on larppia. Suomirap kuitenkin on löytänyt ja löytää omat ongelmansa, joita käsitellä.

F:n mukaan kuka tahansa suomalainen voi tehdä räppiä taustastaan, sukupuolestaan, ulkonäöstään – tai mistä tahansa huolimatta.

Siitä huolimatta suomirapissa vallitsee jonkinlainen stereotypia siitä, millainen räppärin pitää olla. Paperi T on muuttanut miehistä rap-kuvaa, mutta edelleen rap-kuvastoon kuuluu olennaisesti se, että räppärin oletetaan olevan mies.

F. // Kuva: YleX / Nelli Kenttä

Ulkonäkö on suututtanut

Suomesta on vuosien saatossa tullut miehiin nähden erittäin vähän menestyviä naispuolisia räppäreitä. 2010-luvulla ainoa naispuolisen räppärin listaykkönen Suomessa on ollut Sini Sabotagen Levikset repee.

Myös yrittäjien määrä on pieni. Niinpä naispuolista räppäriä kutsutaan naisräppäriksi, sillä pelkkä räppäri-sana tuntuu olevan varattu miehille.

Tähän F haluaa tehdä muutoksen. Hän haluaa omalla tekemisellään haastaa ajattelutapaa naispuolisen räppärin roolista. F aikoo mennä sinne, minne miehet menevät ja hoitaa tonttinsa vähintään yhtä hyvin.

- Haluaisin päästä eroon ajatuksesta, että naisilla olisi oma liiga, joka olisi jotenkin paskempi. Kun tekijöitä on vähemmän, niin ne jotka nousevat esille, ovat tiukemman syynin alla verrattuna miehiin, joita on valtavasti, F sanoo.

- On tärkeää työntää kapean julkisen naiskuvan reunoja ulospäin.

Jo nyt F on lukenut nettikommentteja siitä, että hän on feministilesbo, koska on lyhyttukkainen nainen, joka tekee miehille kuuluvaa juttua. Kommenteissa on kysytty, että miten F kehtaa tehdä räppiä, kun hän ei ole mies. Jotkut ovat myös epäilleet, että kun F on ison levy-yhtiön artisti, niin joku taatusti tekisi biisit hänen puolestaan.

"En halua kieltää tai peittää naiseuttani millään tavalla."― F

- Se on aika sukupuolisidonnaista, F sanoo.

Tällaiset kommentit eivät kuitenkaan satuta tai lannista häntä – päinvastoin. Ne ovat saaneet F:n entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että hän tekee asioita oikealla, toivottavasti myös merkittävällä tavalla.

- En tee biisejäni tuo ajatus edellä, mutta voin ehkä vaikuttaa julkiseen naiskuvaan sillä, että tämänkin näköinen mimmi on ihan mimmi. En halua kieltää tai peittää naiseuttani millään tavalla.

Lisäksi maailmalla on nähty, että räppärin sukupuolella ei ole merkitystä, kunhan biisit toimivat. Tästä hyvä esimerkikki on jenkkiräppäri Cardi B, joka nousi Bodiak Yellow -kappaleella Billboard-listan ykköseksi ensimmäisenä naisena 19 vuoteen.

- Se oli hieno juttu, jota fiilistelin. Se, mitä Jenkeissä tapahtuu, tulee myöhemmin tänne.

Kuinka moni räppäri osaa oikeasti laulaa?

F ryhtyi kirjoittamaan räppiä pari vuotta sitten laulaja-lauluntekijä-tyyppisesti. Se tarkoittaa käytännössä sitä, ettei hänen räpissään ole uhoa tai oikeastaan mitään muutakaan räppikliseitä. Lähestymistapa on perujaan F:n poppitaustasta.

Rap muodostui F:n omaksi jutuksi sen vuoksi, että hän kokee pystyvänsä ilmaisemaan itseään huomattavasti paremmin rapin kuin popin kautta.

- Mulle räppi oli valinta, ei pakko, F sanoo.

Monet suomiräppärit ovat viime vuosina lisänneet laulua biiseihinsä. Mikael Gabriel julkaisi kesällä Riippumatto-nimisen kappaleen, joka on kaukana perinteisestä räppibiisistä. Cheek näytti juuri päättyneellä Vain elämää -kaudella, että on kehittynyt laulajana merkittävästi, minkä voi kuulla myös esimerkiksi tuoreella Enkelit-appaleilla.

On silti siinä ja siinä, voiko Mikael Gabrielia tai Cheekiä kutsua hyviksi laulajiksi.

F on laulanut vuosia ennen kuin ryhtyi tekemään räppiä. Laulutausta kuuluu molemmilla toistaiseksi julkaistuilla kappaleilla. Hän ei tarvitse fiittaajaa laulamaan biisin hookit, vaan pystyy tekemään sen itse – ja vieläpä puhtaasti. Koska vain harvat laulajat ryhtyvät räppäreiksi, niin jo sen vuoksi täysin F:n kaltaista kotimaista artistia on vaikea keksiä. Tunnetuista kansainvälisistä artisteistakaan verrokkeja ei juuri ole: lähimmäs voisi osua The Fugees -yhtyeestä tuttu Lauryn Hill.

Kun F kerran osaa laulaa, niin hän pystyy hyödyntämään sitä myös räpätessään. Hän kykenee esimerkiksi leikkiä sillä, että räppää jonkin kohdan tarkoituksella hieman nuotin vierestä luodakseen kontrastia.

- Joku räppipää varmasti oksentaa tämän päälle, mutta sitten hän tekee niin.

Lue myös:

“Miltä läpät tuntuvat niiden tyttöjen mielestä, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi?” – naisräppärit ottavat kantaa suomirap-lyriikoiden seksismiin