Hyppää pääsisältöön

Meiju Suvas poimi suurhittinsä omin käsin Espanjasta - Levy-yhtiö piilotti Pure mua -kappaleen singlen B-puolelle

Meiju Suvas Puoli seitsemän studion sohvalla.
Meiju Suvas Puoli seitsemän studion sohvalla. Kuva: Marko Pulkkinen Meiju Suvas

Meiju Suvas leiriytyi 90-luvun alussa espanjalaiseen levykauppaan ja sanoi, ettei poistu kaupasta ennen kuin käsissä on seuraava hittibiisi.

Iskelmälaulaja Meiju Suvas viettää tänä vuonna 35 -vuotistaiteilijajuhlaansa. Ura alkoi vuonna 1982, kun single Tahdon sinut menestyi listoilla. Samana vuonna ilmestynyt ensimmäinen pitkäsoitto myi platinaa.

Hittejä Meijulla riitti koko 80-luvun, kun muun muassa Yks kaks kokonaan ja Rauhaton sydän villitsivät tanssikansaa.

"En lähde levykaupasta ennen kuin hitti on löytynyt"

1990-luvun alussa Meiju päätti hakea uusia rytmejä aina Espanjasta asti.

– Mä ajattelin, että jotain uutta buustia pitäisi löytää, Meiju muisteli Puoli seitsemässä.

– Menin Espanjassa levykauppaan ja sanoin, että mä en lähde täältä pois ennen kuin mulla on viedä Suomeen tuliaisina joku kiva biisi.

Suomalaiset kaipasivat miestä väkevämpää

Meiju poimi käsin levyjä hyllyistä, kuunteli biisit lävitse ja siirtyi seuraavaan levyyn. Kului tunteja. Lopulta etsiminen palkittiin.

Devorame otra vez eli Pure mua löytyi sieltä. Siinä on jotain juurevuutta, josta mä tykkäsin. Tuntui, että suomalaiset juuri sillä hetkellä kaipasivat jotain sellaista miestä väkevämpää, Meiju sanoo.

Levy-yhtiö ei ymmärtänyt saaneensa hittibiisin

Meiju käännätti espanjankielisistä sanoista raakakäännöksen Kari Kuuvalle, joka teki lauluun suomalaiset sanat.

– Kari teki siihen ihanan tekstin, ja sitä tekstiä tässä on nyt pureskeltu jo vuosia.

Meiju levytti kappaleen, ja odotukset olivat kovat. Pettymys olikin suuri, kun levy-yhtiö piilotti kappaleen singlen B-puolelle.

– Levy-yhtiö ei ymmärtänyt sitä ensin ollenkaan. Se tuli ensimmäisen sinkun kakkospuolelle. Mä sanoin, että tää meni ihan väärinpäin.

– Kun pitkäsoitto sitten tuli, sen nimi oli onneksi Pure mua, ja levy möi kultaa.

Katso Meiju Suvaksen koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän