Hyppää pääsisältöön

Vladimir Agopov voitti Lied-sävellyskilpailun 2017

Säveltäjä Vladimir Agopov
Säveltäjä Vladimir Agopov Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Vladimir Agopov

Kokenut konkari, säveltäjä Vladimir Agopov voitti lauantaina 18.11. pidetyn Yrjö Kilpinen -seuran järjestämän ensimmäisen Lied-sävellyskilpailun laulusarjallaan Four songs to the poems by William Blake. Ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 5.000 euroa.

Toisen, Einojuhani Rautavaaran nimeä kantavan palkinnon 1500 euroa sai myös pianistina tunnettu Joonas Pohjonen laulusarjallaan Laulutunti.

Espoon Urkuyö ja Aaria -konserttipalkinto annettiin kahdelle finalistille: Jukka Ollila sai palkinnon teoksestaan Ljus och Skugga ja Juha Lehmus teoksellaan Yksinäinen soutaja.

Kunniakirjoilla palkittiin finaalin muut teokset eli Tuomas Kettusen laulu Muukalainen, Mikko Heiniön Sitten kun toinen meistä, Inkeri Jaakkolan Liian painavia delfiineiksi ja Cecilia Damströmin Tidens ordning.

Kilpailuteoksia loppukilpailukonsertissa esittivät sopraano Kaisa Ranta, mezzosopraanot Essi Luttinen ja Merja Mäkinen, bassobaritoni Nicholas Söderlund sekä pianistit Ilkka Paananen ja Kirill Kozlovski.

Vladimir Agopov, Essi Luttinen ja Kirill Kozlovski Lied-sävellyskilpailun 2017 säveltäjä ja voittoisan teoksen esittäjät
Voittajateoksen esittivät mezzosopraano Essi Luttinen ja pianisti Kirill Kozlovski. Vladimir Agopov, Essi Luttinen ja Kirill Kozlovski Lied-sävellyskilpailun 2017 säveltäjä ja voittoisan teoksen esittäjät Kuva: Tiina-Maija Lehtonen Essi Luttinen

Kilpinen-seura haluaa kilpailun kautta toimintaperiaatteensa mukaisesti aktivoida säveltäjiä lied-musiikin pariin.

Tuomariston muodostivat säveltäjä Eero Hämeenniemi (pj.), kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, baritoni Michael Kraus (Wien) ja pianisti Martti Raide (Tallinna).

Katso palkitut esitykset ja palaa koko tapahtumaan Ylen tapahtumasivulla.

Tutustu kilpailuun tarkemmin kilpailujärjestäjän sivuilla.

  • Ondine-galleriassa Erkki-Sven Tüürin ääniveistoksia

    Levyarvostelu

    Erkki-Sven Tüür on sukupolvensa menestynein virolaissäveltäjä maailmalla, ja se on paljon sanottu, koska kilpailua riittää. Tüür ei ole menestynyt tuurilla, vaan vahvalla ja tunnepitoisella nykymusiikilla, jonka selväpiirteiset, plastiset ja säihkyvät pinnat muodostavat kuin abstrakteja metalliveistoksia. Ondine on jo hetkisen tehnyt yhteistyötä Tüürin kanssa, ja uusimmalla levyllä Tapiola Sinfonietta esittää Tüürin kolme tuoretta, laajaa, kansainvälistä tilausteosta: alttoviulukonserton Illuminatio, kahdeksannen sinfonian sekä erikoisen nokkahuiluteoksen Whistles and Whispers from Uluru.

  • Tanja Tetzlaff tekee Rautavaaran paatoksesta herkkää

    Levyarvostelu

    Einojuhani Rautavaara kuuluu levy-yhtiö Ondinen profiilisäveltäjiin. Isot orkesteriteokset Ondine saattoi levylle tuoreeltaan Rautavaara-buumin aikaan, mutta kamarimusiikissa riittää tekemistä. Tanja Tetzlaffin ja Gunilla Süssmannin vakiintunut sello-piano -duo on nyt levyttänyt Ondinelle Rautavaaran teoksia sellolle ja pianolle, ja uutuus antaa mukavasti uutta sävyä tulkintaperinteeseen.

  • Louis Andriessen palauttaa uskon nykyoopperaan

    Levyarvostelu

    Hollantilainen pitkän linjan säveltäjä Louis Andriessen säveltää niin ihmeellistä nykyoopperaa, että se menee läpi paitsi Euroopassa myös Yhdysvalloissa, jossa suurille avantgarde-tuotannoille on vaikea löytää rahoitusta ja yleisöä. Andriessenin uusin ooppera, groteski näyttämöteos Theatre of the World, syntyi Hollannin oopperan ja Los Angelesin filharmonikkojen yhteistuotantona, ja sepä onkin toden totta niin hyvä, etten lainkaan ihmettele kulttuurirajat ylittävää menestystä. Minullekin se palauttaa uskon nykyoopperaan, jopa ilman kuvaa, pelkkänä Los Angelesin filharmonikkojen levytyksenä.

  • Simon Rattlen keräämä Haydn-kummallisuuksien galleria

    Levyarvostelu

    Kapellimestari Simon Rattle rakastaa Joseph Haydnin musiikkia, ja haluaa julistaa kaikelle maailmalle, kuinka suuri musiikillinen keksijä ja uudistaja Haydn oli. Tätä tarkoitusta varten Rattle on valikoinut Haydnin sinfonioista, oratorioista ja oopperoista radikaaleimmat ja oudoimmat osiot, ja koostanut niistä liki tunnin mittaisen orkesterimatkan. Lontoon sinfoniaorkesterin levyttämänä valikoimasta muodostuu kummallisuuksien galleria, mutta hieno sellainen.