Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Dekkareita, veijareita, rakkaita ja huijareita – radiodraamaa seikkailujen ystäville

Kuvituskuva kuunnelmasarjaan Kunnon sotamies Svejkin seikkailut
Kunnon sotamies Svejk seikkailee Hannes Häyrisen ja Kauko Helovirran tähdittämässä kuunnelmassa. Kuvituskuva kuunnelmasarjaan Kunnon sotamies Svejkin seikkailut Kuva: Yle Kunnon sotamies Švejk,Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja,kuunnelmat

Marraskuun toivekuunnelmissa kuljetaan Maija Poppasen ja sotamies Sveijkin matkassa, asustetaan Onnelin ja Annelin talossa ja pyörähdetään hurjaan tanssiin Paholaisvalssissa. Mies menettää muistinsa ja herää aivan toisena. Rikostarkastaja Susikoski selvittää nimismiehen murhaa kauniilla maaseudulla.

Erkki Koivusalo oli 1950-luvulla tunnettu ja suosittu jännityskuunnelmakirjalija. Hänen kahdessa säilyneessä kuunnelmassaan Kellojen legenda (1950) ja Paholaisvalssi (1953) kuljetaan mystisissä maisemissa: verokarhu rakastuu noitaan ja paholainen liehittelee lääkärin rouvaa. Tarinassa Kellojen legenda veroja keräävä ja naisia liehittelevä "Niilo-herra" (Tauno Palo) ihastuu sepän vaimoon (Eeva-Kaarina Volanen), jota pidetään noitana todeksi muuttuvien enneuniensa takia. Aiemmin Tauno Palo on näytellyt radiokuunnelmissa mm. Suomisen perheen jaksossa "Lasse näyttäytyy" (1938), jossa hän esittää maatalousylioppilas Lassea tämän tullessa kaupunkiin tapaamaan heilaansa Elinaa.

Maailmassa on paljon naisia, jotka pitäisivät katseestani, vaikkei heillä olisi sitäkään yllä, mitä sinulla nyt.― Tauno Palo jännityskuunnelmassa Kellojen legenda

Paholaisvalssissa manipuloidaan nuoren vaimon mieltä. Myös kuulija kietoutuu Einar Englundin säveltämän valssin pyörteisiin. Paholaisvalssin pääosissa näyttelevät Leo Riuttu, Ritva Ahonen, Kaarlo Halttunen, Rauha Rentola ja Matti Ranin. Erkki Koivusalon kirjoittamat jännityskuunnelmat lukeutuvat Yleisradion vanhimpiin säilyneisiin radiodekkareihin. Kuunnelmat on ohjannut Eero Leväluoma. Molemmat kuunnelmat ovat Areenassa pysyvästi ja ladattavissa.
Kuuntele ja lataa Kellojen legenda tästä
Kuuntele ja lataa Paholaisvalssi tästä

Jaroslav Hasekin satiiriseen veijariromaaniin pohjautuvassa radiodraamassa Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja (1975) seurataan prahalaisen koirakaupustelijan Josef Svejkin seikkailuja ensimmäisen maailmansodan pyörteissä ja byrokratian rattaissa. Kuunnelman on sovittanut radiolle Hannes Häyrinen, joka myös näyttelee pääosaa. Kauko Helovirran vakaa kertojaääni kuljettaa kuulijaa maailman melskeissä. Muissa pääosissa kuullaan mm. Leo Riuttua (Vanek). Sarjan on ohjannut Risto Aaltonen. Kuunnelma on pysyvästi Areenassa.
Lähde sotamies Svejkin seikkailuihin tästä

Jännityskuunnelma Mies menettää muistinsa (1993) kertoo liikenneonnettomuuteen joutuvasta miehestä, joka herättyään huomaa olevansa tuntemattomassa talossa, vieraiden ihmisten keskellä ja vaimonakin aivan ventovieras ihminen. Koira nimeltä "Peter" tuo haalean muistikuvan elämästä, jossa hänen nimensä oli Peter. Kuunnelma perustuu kirjailijanimimerkki Patrick Quentinin (Hugh Wheeler ja Richard Webb) vuonna 1946 ilmestyneeseen romaaniin A Puzzle for Friends. Pääosia esittävät Seppo Pääkkönen (Peter Duluth) ja Emilia Pokkinen (Iiris Duluth). Nuoren aviomiehen vääränä anoppina kuullaan satukuunnelmista tuttua Saara Pakkasvirtaa. Kuunnelma on Areenassa vuoden ajan.

Kuvituskuva kuunnelmaan Mies menettää muistinsa.
Näyttelijät Seppo Pääkkönen ja Emilia Pokkinen. Kuvituskuva kuunnelmaan Mies menettää muistinsa. Kuva: Yle kuunnelmat,Mies menettää muistinsa

Kuuntele Mies menettää muistinsa tästä.

Mauri Sariolan kirjoittamassa jännityskuunnelmassa Nimismies on ammuttu (1974) rikostarkastaja Olavi Susikoski (Kauko Helovirta) lähtee maaseudulle tutkimaan nimismiehen toimia, mutta perillä todetaankin nimismiehen menettäneen henkensä. Syyllisiksi on tarjolla sekä lähipiiriä että poliittisia yhteyksiä. Aino-Liisa Raineen ohjaama kuunnelma on pysyvästi Areenassa.

Kuvituskuva kuunnelmaan Nimismien on ammuttu, näyttelijä Kauko Helovirta.
Kauko Helovirta on rikostarkastaja Olavi Susikoski kuunnelmassa Nimismies on ammuttu. Kuvituskuva kuunnelmaan Nimismien on ammuttu, näyttelijä Kauko Helovirta. Kuva: Yle kuunnelmat

Kuuntele Nimismies on ammuttu tästä.

Rikostutkimus (1997) on scifikirjailija Stanislaw Lemin kirjaan Śledztwo (Investigation, 1959) perustuva Baskervillen koira -henkinen kuunnelma. Englantilaisilla ruumishuoneilla tapahtuu kummia. Kuolleet katoavat. Rikoksia pyritään ratkaisemaan matematiikalla ja muin tavanomaisin keinoin, mutta tutkimusreitit menevät nopeasti solmuun. Poliisi ei tiedä eikä ymmärrä, mitä tapahtuu ja miksi. Kauhukuunnelman päärooleissa näyttelevät Antti Litja (rikostarkastaja Gregory), Aarre Karén (ylitarkastaja Sheppard) ja Rauno Ahonen (rikosetsivä Calls). Kuunnelman on dramatisoinut ja ohjannut Esko Salervo.
Rikostutkimus on kuunneltavissa ja ladattavissa Areenassa vuoden ajan.

Kuvituskuva kuunnelmaan Rikostutkimus, näyttelijä Antti Litja.
Näyttelijä Antti Litja on rikosetsivä Gregory kuunnelmassa Rikostutkimus. Kuvituskuva kuunnelmaan Rikostutkimus, näyttelijä Antti Litja. Kuva: Yle kuunnelmat,Rikostutkimus

Näyttelijä Ritva Sarmala (Elli Castrén) on kokenut laskuvarjohyppääjä, joka yllättäen menehtyy laskuvarjo-onnettomuudessa – rouva on halunnut vartavasten kokea laskeutumisen järveen. Varjoissa kulki kuolema (1985) on perinteistä dekkarikuunnelmaa parhaimmillaan: arvoituksia, alibeja, etsiviä ja epäiltyjä, teknistä tutkintaa ja petoksen käryä. Neliosaisen kuunnelman on kirjoittanut Pekka Salo, ohjauksesta vastaa Rauni Ranta ja musiikin on säveltänyt Atso Almila. Kuunnelma on Areenassa vuoden ajan
Kuuntele ja lataa Varjoissa kulki kuolema tästä.

Runar ja Kyllikki (1999) kertoo kahdesta nuoresta ja traagisesta rakkaudesta. Hämäläisen kylän elämä tihkuu puritaanista kristillisyyttä, kaksinaismoraalia ja avointa seksuaalisuutta. Kaiken tuon keskellä elää kaksi hämmentynyttä nuorta, vähän yksinkertainen Runar ja uskonnollinen Kyllikki. Väljästi tositapahtumiin perustuvan näytelmän on kirjoittanut Jussi Kylätasku. Radioteatterille sen on sovittanut ja ohjannut Väinö Vainio. Pääosia esittävät Antti Majanlahti ja Mari Posti. Musiikista vastaa Vesa Tuomi. Kuunnelma on Areenassa vuoden ajan.

Kuvituskuva kuunnelmaan Runar ja Kyllikki, näyttelijät Antti Majanlahti ja Mari Posti.
Antti Majanlahti ja Mari Posti ovat Runar ja Kyllikki. Kuvituskuva kuunnelmaan Runar ja Kyllikki, näyttelijät Antti Majanlahti ja Mari Posti. Kuva: Yle kuunnelmat

Kuuntele ja lataa Runar ja Kyllikki tästä.

Lapsille ja muille klassikkosatujen ystäville on tarjolla todellisia aarteita: Marjatta Kureniemen kirjoittama Onnelin ja Annelin talo (1968) sekä Maija Poppanen (1963), joka perustuu L. P. Traversin klassikkokirjaan.

Kuvituskuva kuunnelmaan Onnelin ja Annelin talo, kaksi pikkutyttöä puutalon edessä.
Kuvituskuva kuunnelmaan Onnelin ja Annelin talo, kaksi pikkutyttöä puutalon edessä. Kuva: Yle kuunnelmat

Käy Onnelin ja Annelin taloon tästä
Kuvituskuva kuunnelmaan Maija Poppanen
Kuvituskuva kuunnelmaan Maija Poppanen Kuva: Yle kuunnelmat

Lähde Maija Poppasen matkaan tästä.

Nuorille jännityskuunnelmien ystäville on tarjolla pankkiryöstön selvittelyä Dekkaritoimistossa (1994), jossa kuullaan rehevää oululaismurretta ja puhuvaa koiraa Mustia. Elämän eliksiirin (1984) lapsisalapoliisit tempautuvat hurjaan jäljitysoperaatioon eksoottisen Kakinokan noustessa laivan ruumasta. Seikkailussa kuuntelijaa keinuttaa Erkki Hyvösen musiikki ja Seppo Kolehmaisen kertojanääni. 14-osainen lastenkuunnelma on Areenassa vuoden ajan.
Kuuntele ja lataa Dekkaritoimisto tästä.
Kuuntele ja lataa Elämän eliksiiri tästä.

Marraskuussa on tulossa lisää yleisön toivekuunnelmia ja arkistohelmiä. Kaikki julkaistut radiodraamat löytyvät Areenan sivulta Toivotut - Radiodraaman aarteita.

Kommentit
  • Areenan ohjeet kertovat ongelmatilanteista

    Areenan virhelistaus näyttää ongelmat palvelussa

    Areenan ohjesivustolle on avattu uusi näkymä, joka kertoo Areenan vikatilanteista ja niiden korjauksista. Areenan ohjeiden Tiedetyt ongelmat -listassa kerrotaan ongelmista, joita Areenan käytössä tällä hetkellä on. Nostamme ongelman listalle, kun olemme siitä tietoisia ja olemme saaneet sen toistettua.

  • Helei, suomalainen mytologia puri! Hiisivuoressa tavalliset ihmiset muuttuivat näkymättömiksi

    Hui Hai Hiiden kaikki jaksot ovat nyt Areenassa.

    Pienet, jännityksestä hikiset kädet puristivat Hiisivuoren keiju Bereniken kättä, kun lapsisankarit ratkoivat seikkailun arvoituksia. Berenike eli ohjelman käsikirjoittaja Anu Tuomi-Nikula tiesi, että sadun taika oli saavutettu, kun ohjelman muut tekijät muuttuivat lasten silmissä näkymättömiksi ja he näkivät vain Hiisivuoren maailman.

  • Pekka Töpöhännän kadonnut Radiolähetys ja särähtävät neekerikissat

    Pellonpään ja Väänäsen luenta jälleen kokonaisena Areenassa

    Matti Pellonpään ja Kari Väänäsen lastenkirjaluennat Radiomafialle ovat silkkaa kulttikamaa. Veikkoset elävöittivät Nalle Puhin ja Pekka Töpöhännän seikkailut omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Kuulijalle Töpöhännän Amerikan-seikkailun luennasta kuitenkin särähtää korvaan halventava neekerikissa-sana ja sen käyttö. Samaisesta luennasta myös katosi yksi jakso, joka kuullaan nyt ensimmäistä kertaa ensilähetyksensä jälkeen.