"Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava:

- Lapsuuden häistä muistan nimenomaan sen pelimannilavan ja sen, miten istuin siinä jonkun rahin päällä kuuntelemassa, kun pelimannit soitti. Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä.

Oma musiikkikäsitys muovautui Järvelän pelimannien soitosta.

- Ajattelin, että ei tässä maailmassa mitään muuta olekaan kuin tämä Järvelän pelimannien soitto. Kuulin myös isän soittamana samaa musiikkia kotona.

-Ylipäätään ajatusmaailmani on kehittynyt semmoisesta, että pitää opettaa käsittelemään soitinta, ennen kun voi soittaa. Sen jälkeen voi soittaa mitä vain, näppäripedagogiikan kehittäjä Mauno Järvelä toteaa.

Näppäripelimannitoiminta sai alkunsa, kun Mauno Järvelä palasi vuonna 1978 kotipaikkakunnalleen Kaustiselle, Järvelän kylään. Välissä hän oli asunut yhdeksän vuotta Helsingissä. Näihin vuosiin mahtuivat opinnot Sibelius-Akatemiassa, soittaminen Kansallisoopperan orkesterissa ja RSO:ssa sekä tutustuminen tulevaan vaimoon, Maritiin.

Ei erotella parempia ja huonompia

Kun Mauno Järvelä palasi Kaustiselle, oli muuttoliike maaseudulta kaupunkiin rauhoittunut.

Vuonna 1985 Järvelästä tuli päätoiminen musiikinopettaja Perhonjokilaakson kansalaisopistoon, ja siitä alkoi näppäritoiminta. Aloitusvuonna viitisentoista lasta Järvelän kylältä olisi läpäissyt musiikkiopiston testit, mutta vain kaksi olisi hyväksytty, koska oppilaspaikkoja oli liian vähän. Kansalaisopistossa oli mahdollista jakaa opetusaikaa kaikille ja koulun kerhot antoivat tarvittavan lisäresurssin.

Näppäriryhmien perustamisen taustalla olikin kyläyhteisön soittoharrastuksen jatkuvuus, halu jatkaa pelimannikulttuuria taidemusiikin pohjan luomista unohtamatta. Erottelua ei haluttu tehdä parempien ja huonompien välillä, vaan kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Niinpä kansalaisopiston soittoryhmistä tuli suosittuja ja soittamisen ilmapiiri oli hyvä.

Maunon lapsuuteen verrattuna uutta oli se, että lapsille oli alettu tehdä sopivan kokoisia soittimia. Lapset pystyivät siten osallistumaan esiintyjinä myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlille.

Mauno Järvelän tyttären Alina Järvelän mielestä musiikkijuhlat toimivat todella hyvänä motivaattorina.

- Eivät täällä Helsingissä lapset joka kesä pääse esiintymään juhlaviikoille, mutta Kaustisella kansanmusiikkijuhlille pääsevät, hän naurahtaa.

Alina Järvelä myöntää, että meininki on maaseudulla rennompaa ja kansalaisopiston piirissä viulua voi soittaa myös pelkäksi harrastamisen iloksi.

- Kansalaisopiston piirissä lapset eivät välttämättä tähtää mihinkään erityiseen. Tai he tähtäävät siihen, että käyvät keikalla sen ryhmänsä kanssa. Jouluesitys ja kesän festivaalit ovat se tähtäin.

Käden työt ja pelimannius läheisessä suhteessa

Ilkka ja Arto Salo harjoittavat Kaustisen Salonkylällä turkistarhausta ja heillä on myös upouusi puuverstas. Kuvauspaikkoja valitessamme Mauno Järvelä totesi, että Salon veljesten puuverstaalla pitää käydä. Ihmettelin, miten se liittyy pelimannielämään tai tarinaan Maunosta.

Käsityöammatit ja pelimannius kulkevat käsi kädessä, ja toki Mauno Järvelä halusi esitellä tuttavansa, jotka ovat entisiä näppäripelimanneja. Ilkka ja Arto ovat Maunon mukaan myös juuri sellaisia kuin pelimannin pitää ollakin, lähtevät heti keikalle, kun kysytään.

Verstas on muutenkin ollut musiikkikäytössä.

- Varmasti ainoa puutyöverstas, jonka kahvihuoneen seinällä ovat viulut valmiina, ja niitä myös soitetaan, Mauno tähdentää.

Tällä Prellin poikain verstaalla rakennettiin 20 marimbaa eteläafrikkalaisen mallin mukaan.

- Ne ovat marimban kansanversioita. Soitinten rakentaminen oli mittava projekti, jonka ansiosta Näppäreillä on Suomen ainoa ison marimbaorkesterin vaatima soittimisto, Mauno selventää.

- Ja työn ohessa soitettiin aina välillä viulua.

Ohjaajan pyynnöstä Mauno ja Salon veljekset soittivat Salonkylän polkan uudestaan ja uudestaan. Siitä syntyi musiikkivideo.

Näppäreistä tuli positiivisen harrastamisen paikka

Kun näppäritoiminta lähti kunnolla käyntiin, se alkoi vetää niin voimakkaasti puoleensa, että Mauno Järvelää alettiin pyytää opettajaksi myös Kaustisen ulkopuolelle.

Näppäreistä tuli pian ilmiö, ja kolme toimittajaa teki aiheesta dokumenttielokuvan.

- Kameramiehiä pyöri kotonakin, mutta ihan pienenä se ei haitannut, se oli vain jännää ja kivaa, Alina kertoo.

- Muistan, että joskus oli tilanteita, että ollaan puhuttu joitakin arkeen liittyviä asioita ja sitten käskettiin puhumaan ne uudestaan kameran edessä. Se tuntui vähän oudolta. Mutta yleensä me tultiin ja mentiin ja välillä satuttiin olemaan samaan aikaan kotona, kun joku toimittaja oli paikalla. Ei me useinkaan edes tiedetty, mitä siellä oli meneillään.

Miksi näppäritoiminnasta sitten tuli niin suosittua? Mauno Järvelä pohtii, että positiivisuus on yksi toiminnan kulmakiviä ja kertoo tarinan pojasta, joka viikosta toiseen tunnille tullessaan soitti samaa kappaletta, Tutskovin polskaa:

- Se on aika helppo ja siihen pääsee pian käsiksi. Se oli sillä ollut jo varmaan kolme kuukautta työn alla. Kysyin pojalta, että “ookkohan sinä kerinny harijotella tätä"?

Pojalta tuli vastaus:

- No ko siinä kappalhen alusa siinä on se kakkossormi, sitte on se vapaa kieli, sitte taas se kakkossormi, ja sitte piti lähtiä mummulle!

Tästäkin lapsesta on ehkä juuri Järvelän pitkämielisyyden ansiosta tullut mainio pelimanni.

Näppäripelimannit

Perhonjokilaakson kansalaisopistossa on näppäriryhmä, joka on toiminut jo lähes 40 vuotta.

Näppäritoiminta sai varsinaisesti alkunsa vuonna 1981, kun Mauno Järvelästä tuli Perhonjokilaakson kansalaisopiston opettaja (päätoiminen vuodesta 1985).

Esiasteena voidaan pitää kaustislaisen kanttori-kuoronjohtaja Aaron Kentalan lasten ja nuorten pelimanniryhmiä.

Toiminta ei tähtää ammattimuusikkouteen, mutta monet entiset näppärit ovat päätyneet ammattilaisiksi.

Maunon työtä ovat jatkaneet lukuisat Näppäreiden riveistä ammattilaisiksi kouluttautuneet musiikkipedagogit, Maunon omat lapset heidän joukossaan. Esimerkiksi Maunon tytär Siiri Virkkala toimii Maunon viran jatkajana kansalaisopistossa ja Anni Järvelä opettaa näppäreitä ja vastaa kurssien organisoinnista.

Vetäjinä Kaustisella toimivat tällä hetkellä myös Annika Timonen, Elina Havia, Tuija Myllykangas sekä Anne-Mari ja Matti Hakamäki.

Alina Järvelä oli mukana perustamassa Näppäriryhmää Vuosaaren musiikkikouluun Helsingissä ja ryhmiä on syntynyt muuallekin Suomeen.

Näppärijulkaisuja kysytään ympäri maailmaa.

Musiikkioppilaitosten Näppärikursseja koordinoi kansanmusiikki-instituutti.

Kaustisen Kesänäppärikurssin järjestää Kaustisen evankelinen opisto, tämä kurssi on Suomen suurimpia Näppärikursseja.

Kansanmusiikkijuhlien aikaista toimintaa isännöivat Folk Music Festival Kaustinen, Kaustisen evankelinen opisto yhteistyössä Näppärit Ry:n sekä Kansanmusiikki-instituutin kanssa.

Näppäreiden toimintatavasta ja ideologiasta on julkaistu kirja: Mauno Järvelä - Näppäripedagogiikka, toim. Antti Huntus, Kansanmusiikki-instituutti 2014

Näppäreiden riveissä kasvoivat toiminnan jatkajat

Periaatteessa Mauno Järvelä on nyt jo eläkkeellä, mutta näppäritoiminta jatkuu elävänä. Jatkajina on lähinnä sellaisia, jotka ovat kasvaneet Näppäreiden riveissä Kaustisella ja lähteneet sitten ammattiopintoihin alalle.

- Meitä on aikamoinen porukka, joka tekee tätä työtä. Itse olen tehnyt tätä jo tosi pitkään Maunon kanssa. Muistan olleeni yläasteella, kun olin jo opettamassa näppäreitä. Eikä sukunimen todellakaan tarvitse olla Järvelä, jotta tätä voi tehdä, Alina Järvelä toteaa.

Alina Järvelän mielestä soittoharrastuksen pitäisi olla arkista kanssakäymistä toisten kanssa eikä niinkään suorittamista. Opistojen ja koulujen näppäriviikonloput ovat monille musiikkiopistolaisille piristysruiskeita.

- Pääsääntöisesti lapset soittavat musiikkiopistoissa klassista musiikkia, nykyään myös enemmän kevyttä ja kansanmusiikkia. Näppäriviikonloput koetaan usein rennompana, yhteisöllisempänä ja ehkä sallivampana. Kaustisella se on jokaviikkoista eikä siellä edes välttämättä ymmärretä, että se on joillekin erikoista.

- Kun opetan Helsingissä, niin eivät siellä kaikkien lasten vanhemmat harrasta musiikkia eivätkä isovanhemmatkaan ole välttämättä soittaneet. Musiikki saattaa olla perheille aika vieras asia. Oppilas saattaa ihmetellä vielä vuosien jälkeen, että kuinkas paljon sitä pitäisi oikein harjoitella ja miksi soittaa ylipäätään. On aika vaikeaa perustaa yhteisöjä, joissa musiikilla olisi samanlainen asema kuin Kaustisella, Alina Järvelä pohtii.

Mauno Järvelä

• viulisti, viulunsoiton opettaja ja näppäripedagogiikan kehittäjä
• syntynyt 25.11.1949 Kaustisella, muutti takaisin Kaustiselle vuonna 1978
• aloitti pelimannitouhut tämmääjänä eli urkuharmonin soittajana
• perheeseen kuuluvat vaimo ja viisi lasta, jotka kaikki ovat muusikoita: Anni (-76), Siiri (-78), Alina (-79), Esko (-81) ja Aili (-85)
• opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Onni Suhonen
• soittanut mm. yhtyeissä Järvelän pelimannit, Kankaan pelimannit ja JPP
• työskennellyt viulistina mm. Suomen Kansallisoopperassa ja RSO:ssa
• Sibelius-Akatemian kunniatohtori
• saanut lukuisia tunnustuksia ja palkintoja, mm. ruotsalaisen Pohjantähti-ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin
• tykkää lukemisesta ja luonnossa liikkumisesta