Hyppää pääsisältöön

Timo Huovinen: Yle kirkasti Ohjelmatoiminnan ohjeitaan

Kuvassa mies mustassa paidassa katsoo kameraan.
Kuvassa mies mustassa paidassa katsoo kameraan. Timo Huovinen

Ylen riippumattomuus ulkopuolista vaikuttamista kohtaan nousi viime keväänä keskusteluun Sipilä-gaten yhteydessä.

Tapahtumasarjan takia Yle teetti asiasta arviointiraportin hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpäällä. Raportin mukaan Yleisradion ulkoista journalistista riippumattomuutta tuli vahvistaa ja vaatimus riippumattomuudesta tehdä nykyistä näkyvämmäksi.

Nyt Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisiä ohjeita eli OTS-ohjeita on muutettu. Riippumattomuus on säännöstössä paremmin esillä, vaikka sen määrittely oli mukana jo aiemmissa, vuonna 2012 julkaistuissa ohjeissa.

Muutoksista päätti Ylen hallitus vastaavien toimittajien esityksestä. Säännöstön hyväksyttäminen on siirretty hallintoneuvostolta hallitukselle. Tälläkin vahvistetaan Ylen toiminnan riippumattomuutta.

Tarkennetuissa OTS-ohjeissa tuodaan heti sen alussa esille, että “Ylen toiminta perustuu riippumattomuuteen, puolueettomuuteen ja luotettavuuteen. Emme anna miltään taholta tulevien vaikutusyritysten ohjata journalismia. Poliittiset, kaupalliset tai muut vastaavat intressit eivät vaikuta toimitukselliseen sisältöön”.

Poliittiset tai kaupalliset intressit eivät vaikuta toimitukselliseen sisältöön.

Lisäksi säännöstön 1-kohdassa aikaisemminkin esille tuotu toiminnan riippumattomuus on nyt nostettu kärkeen. Tällä halutaan vielä alleviivata riippumattomuuden tärkeyttä.

Säännöstöön on päivitetty myös Ylen toimintaa koskevat säädökset.

Uusien OTS-ohjeiden mukaan “Ylen toiminta perustuu Yleisradio Oy:stä annettuun lakiin. Ylen sisältötuotantoa ja julkaisutoimintaa ohjaavat myös sananvapauslaki, tietoyhteiskuntakaari, tekijänoikeuslaki sekä rikoslain säännökset muun muassa kunnian ja yksityiselämän suojasta”.

Säännöstön vastuukysymyksiä koskevaan osioon on tehty kiellellisiä tarkennuksia. Uuteen ohjeistoon on linkitetty vanha OTS ja tällä tavoin voi halutessaan vertailla uutta ja vanhaa.

Muutokset vankistavat riippumattomuuttamme myös sisäisesti.

Nämä muutokset alleviivaavat Ylen ulkoista riippumattomuutta, mutta ne vankistavat riippumattomuuttamme myös sisäisesti.

Pystymme yhä paremmin taklaamaan mahdolliset pyrkimykset ulkoiseen vaikuttamiseen. Ne eivät näin ulotu suoraan tai epäsuorasti journalistiseen päätöksentekoon tai toimitustyöhön.

Olemme valmiita vastaamaan niihin haasteisiin, joita journalististen periaatteiden noudattamisessa ja toimituksellisen linjan selkeydessä päivittäin nousee. Muutoksilla on tarkoitus helpottaa normaalia, arkista journalistin työtä.

Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö Yleisradion sisällöistä voisi vastaisuudessakin käydä kriittistä, perusteltua ja asiallista keskustelua. Avoin keskustelu on aina oikeutettua, ja siinä toteutuu tärkeä kansalaisoikeutemme, sananvapaus.

Timo Huovinen
Journalististen standardien ja etiikan päällikkö

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua