Hyppää pääsisältöön

Vedenpaisumuksessa on eeppinen laajuus, moraalinen tuomio, kauhu ja aikojen loppu -nykykirjallisuus kuvaa ilmastonmuutosta

Tuolit jäävät rannalle tulvivan veden alle.
Tuolit jäävät rannalle tulvivan veden alle. Kuva: EPA-EFE/DAVID HECKER Kirjojen Suomi,ilmastonmuutos

llmastonmuutos on tulevaisuutemme suurin uhkakuva. Aihe on noussut nykykirjallisuudessa suoranaiseksi trendiksi. Kirjallisuudentutkija Toni Lahtinen tutkii ekodystopioita ja ympäristökatastrofeja suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän antaa viisi lukuvinkkiä kotimaiseen ilmastofiktioon.

Ilmastonmuutos on aikamme suurin kysymys, ja se on alkanut näkyä myös kotimaisessa kaunokirjallisuudessa.

- Kirjallisuus on aina käsitellyt eettisiä ongelmia, ja ekologiset ongelmat ovat myös eettisiä kysymyksiä, sanoo kirjallisuudentutkija Toni Lahtinen.

Lahtinen on tutkinut kirjallisuutta ekokriittisestä näkökulmasta ja tuntee ympäristöriskien, katastrofien ja myyttien kuvaukset suomalaisessa nykykirjallisuudessa.

- Vaikka ilmastonmuutos on yhteiskunnallisena keskustelunaiheena vielä nuori, se näkyy kaunokirjallisuudessa jo monin tavoin, hän sanoo.

Dystooppisella fiktiolla on monia muotoja. Ekodystopiat kuvaavat maailmaa, jonka elinolot ovat heikentyneet erilaisten ympäristöongelmien myötä. Yksi ekodystopioiden alalaji on ilmastofiktio, joka kuvaa ilmastonmuutosta ja sen seurauksia. Apokalyptiset teokset kertovat maapallon tuhoutumisesta, osin tai kokonaan, kun taas postapokalypsit keskittyvät suurten luonnonmullistuten jälkeiseen aikaan, katastrofista selvinneiden eloonjäämiskamppailuun.

Vedenpaisumuksen kautta me olemme kuvitelleet seuraavaa maailmanloppua. Siinä on myös moraalinen opetus: ihminen on paha.

Ilmastofiktio on vielä melko nuori laji. Ympäristökysymyksistä on kyllä kirjoitettu jo pitkään. Veikko Huovinen julkaisi ympäristösatiirin Ympäristöministeri vuonna 1982. 1990-luvulla kirjoitettiin kuvauksia ympäristöaktivismin uhasta yhteiskuntajärjestykselle: kettutytöt tekivät tihutöitä, mutta eivät olleet syyllisiä suurempiin rikoksiin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen ekoaktivismia alettiin kuvata yhä synkempänä. Aihe oli ennen kaikkea rikoskirjallisuuden heiniä, ympäristöongelmia tuotiin esiin usein terrorismin kautta.

Ilmastokirjallisuuden käänne ajoittuu kuitenkin vasta 2000-luvun taitteeseen, jolloin Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore teki ilmastonmuutoksesta maailmanlaajuisen poliittisen kysymyksen. Se näkyi myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Suomalaisen ilmastonmuutoskirjallisuuden klassikko Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa ilmestyi 2005.

Ilmastofiktiossa tieteellinen aines tulee usein esille romaanihenkilöiden luentomaisissa puheissa ja kirjoituksissa. Toisinaan fiktiivisen tarinan perään on liitetty kirjailijan jälkisanat, joissa pohditaan uhan todellisuutta.

-Lajille on tyypillistä voimakas didaktinen ote, kirjoissa on tutkimustietoa, joka on opettavaista ja herättelevää, sanoo Toni Lahtinen.

Kaunokirjallisuuden mahdollisuus on johtaa ajatusleikkejä: jos tämä kehityskulku jatkuu, mihin se meidät vie?

llmastofiktiota on kutsuttu myös varoituskirjallisuudeksi. Keskeinen elementti kirjoissa on usein vedenpaisumus. Vedenpaisumusmyytti soveltuu kuvaamaan sulavien mannerjäätiköiden aiheuttamaa merenpinnan nousua, mutta samalla siihen sisältyy eeppinen laajuus, moraalinen tuomio, kauhu ja aikojen loppu. Vedenpaisumus on ihmisille tuttu tarina myös entuudestaan, Raamatusta alkaen.

- Vedenpaisumuksen kautta me olemme kuvitelleet seuraavaa maailmanloppua. Siinä on myös moraalinen opetus: ihminen on paha, sanoo Toni Lahtinen.

Toni Lahtinen sanoo, että useimmat ilmastofiktiot ovat ekologisia dystopioita, jotka kiinnittyvät tähän päivään. Pohjalla on nyky-yhteiskuntamme todellisia kehityskulkuja: teknologisia, poliittisia, taloudellisia, ideologisia tai uskonnollisia. Kaunokirjallisuuden mahdollisuus on johtaa niistä ajatusleikkejä: jos tämä kehityskulku jatkuu, mihin se meidät vie?

- Ilmastonmuutos on meille vielä arvoitus seuraamuksiltaan, siksi tarvitaan mielikuvitusta, kun pohdimme tulevaa.

Toni Lahtisen viisi vinkkiä suomalaiseen ilmastofiktioon:

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005)
Kirja on suomalaisen ilmastokirjallisuuden klassikko ja käännekohta. Teoksen suosiota lisäsi ilmastopoliittisen keskustelun kiihtyminen. Ekologiseksi trilleriksi kutsuttu kirja on tieteisfiktio “megatsunamista”, joka pyyhkäisee maailman yli. Tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoden 2020 paikkeille ja epilogi vuoteen 2026. Keskiössä on ilmastofiktiossa yleinen vedenpaisumusmyytti.

Annika Luther: Kodittomien kaupunki (2011)
Nuortenromaanin päähenkilö on vuonna 2035 syntynyt 15-vuotias tyttö. Kirja käsittelee ilmastonmuutosta ilmastopakolaisuuden näkökulmasta. Mitä tapahtuu, kun merenpinta nousee ja maanpinta vähenee ja ihmisjoukot lähtevät liikkeelle? Kirja kuvaa Suomea vuonna 2050 ja toiseuden ja vierauden kohtaamista luonnon pakottamassa tilanteessa.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)
Nyt kysymys ei ole vedenpaisumuksesta, vaan vedenpuutteesta ja siitä, miten yhteiskunta järjestyy, kun vettä ei riitä kaikille. Katastrofi on jo tapahtunut. Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan kirjan päähenkilö on 17-vuotias lappilainen tyttö. Tämä on crossover-kirjallisuutta, se on nuorille, mutta myös aikuisille.

Antti Tuomainen: Parantaja (2013)
Dekkari sijoittuu Helsinkiin, joka tulvii vettä ja pakolaisia. Rikollisuus rehottaa ja rikkaat muuttavat pohjoiseen. Ilmastotaistelijat sotivat ilmaston tuhoajia vastaan. Tässä on
toimintaa ja viihdettä vakavassa kehyksessä.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät (2017)
Kirja kertoo odotuksesta, joka syntyy kun Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen. Se kuvaa tavallisten ihmisten ahneutta, keski-ikäisiä, jotka ovat jo saavuttaneet jotain, mutta elämä osoittautuukin oikukkaaksi. Ympäristön muutokset suhteutuvat ihmisten elämään. Kirjassa päästään arkirealismiin siitä, millaista on pohjoismainen elämä ilmastomuutoksen muokkaamassa yhteiskunnassa.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Toimittaja, tietokirjailija ja muusikko Perttu Häkkinen on kuollut

    Perttu Häkkinen on kuollut

    Perttu Häkkinen menehtyi sunnuntaina 12.8. tapaturmaisesti. Kaipaamme rakasta kollegaamme syvästi. Hänen älykäs, valoisa ja huumorintajuinen persoonansa valaisi päiviämme niin työyhteisössä kuin ohjelmissaankin. Perttu oli poikkeuksellinen toimittaja. Hän oli tekijänä aidosti ihmisläheinen, innostava, innostuva, pelkäämätön ja tarkkanäköinen.

  • Naprapaatti, osteopaatti vai kiropraktikko? Mistä kannattaa hakea apua selkävaivoihin?

    Mikä manipulaatiohoito auttaa selkäkipuihin?

    Kun selkää särkee tai niska jumittaa niin moni miettii, mistä hakisi apua. Pitääkö mennä lääkäriin vai auttaisiko jonkinsortin käsittely? Nettiä selaamalla löytyy helposti erilaisia tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin suunnattuja hoitoja, mutta jää epäselväksi, mikä niistä tarjoaisi juuri omaan vaivaan sopivinta apua. Entä kannattaako käydä toisen hoitomuodon osaajalla, jos yksi ei auttanut?

  • Kuinka hyvin muistat 8. kauden tapahtumat?

    Tietovisa 8. kauden tapahtumista.

    Oletko todellinen UP-tietäjä vai vaan pelkkä pikakelaaja? Testaa, kuinka hyvin muistat Uuden Päivän 8. tuotantokauden juonikuviot. Tsemppiä testiin!

Kirjojen Suomi