Hyppää pääsisältöön

Uudistunut ABREU ei enää automaattisesti herää tarkistamaan listasijoitustaan, kun Spotify on päivittynyt: “Ennen se määritteli mun päivän”

ABREUn Soo soo -sinkku esittelee vapautuneen artistin, joka uskaltaa kertoa hulluimmatkin ideansa studiossa.

ABREU Kaiku-studiolla. // Kuva: Nelli Kenttä/YleX

- Ennen heräsin automaattisesti aina, kun Spotify päivittyi ja katsoin oman sijoitukseni. Se määritteli mun päivän, jos biisi oli mennyt alas tai ylös listalla. Nyt mulla ei ole yhtään sitä fiilistä. Silloin keskityin liikaa siihen, että petän muut. Nyt keskityn vain omaan tulevaisuuteeni, ABREU kertoo viime vuosistaan YleX:lle.

Palataan näihin fiiliksiin myöhemmin. Ensin ABREU saa kertoa, miten löysi itsensä musiikillisesti.

27-vuotias ABREU vaihtoi suuren tiiminsä pieneen ja vapautui biisinkirjoittana. Laulajaa auttoivat biisinkirjoituksessa tuottaja Tidon lisäksi Vilma Alina, Kasmir, Aleksanteri Hakaniemi, Rafael ja Axel Ehnström.

Aiemmin ABREU on juossut studiosta toiseen eri biisinkirjoittajien perässä. Nyt hän pysyi yhdessä studiossa saman tuottajan kanssa koko prosessin ajan, ja biisinkirjoittajat tulivat ikään kuin heidän luokseen kylään.

Musiikillisen sylin avasi nuori ja nälkäinen tuottaja Tido. Se sai ABREUn vapautumaan ja levy-yhtiön tuotantopäällikön Asko Kallosen iloitsemaan siitä, että hänen rukouksiinsa ABREUn biisien suhteen oli vastattu.

- Tido on auttanut mua uskomaan itseeni kirjoittajana ja artistina. Hän on koko ajan kannustanut mua heittämään omia ajatuksiani biiseihin. Studiossa on ollut tosi avoin ilmapiiri. Se on auttanut siihen, että olen artistina vapautuneempi kuin koskaan.

ABREUn tuore _Soo soo -_biisi on ensikuulemalla ärsyttävä ja kiinnostava. Se täytyy kuunnella uudestaan, että siitä voi muodostaa minkäänlaista mielipidettä.

- Reaktio kertoo siitä, että ollaan jonkin uuden äärellä. Jos lähdetään tekemään täysin rehellisesti ja ilman mitään rajoituksia, se kuulostaa aluksi juuri siltä, että mitä helvettiä. Monen korvaan se on viekoitteleva seksibiisi, mutta se ei ole pelkästään sitä, ABREU kertoo Kaiku-studiolla, jossa biisi on tehty.

Soo soo -kappale voisi olla aivan hyvin esimerkiksi ajankohtaisen Me too -kampanjan tunnusbiisi, mutta se kirjoitettiin jo kauan ennen sitä.

- Mietimme ideaa oman kehon itsemääräämisoikeudesta. Taustalla on ajatus, että älä koske muhun ennen kuin haluan sitä. Sulla ei ole siihen oikeutta, vaikka kuinka vihjailisin. Vasta sitten saa koskea, kun meistä molemmista tuntuu oikealta.

Kappale sai alkunsa kuumehouruisen Tidon näppäillessä kitaraa iltamyöhään studiolla Aleksanteri Hakaniemen ja Rafaelin kanssa. Tido lähetti puhelimella äänitetyn biisi-idean innoissaan ABREUlle.

- Mun ensireaktio oli, että nyt Tido nukkumaan, mutta tulin seuraavana päivänä studiolle ja teimme Vilma Alinan kanssa biisiin säkeistöt valmiiksi.

ABREUlla oli kova tarve uudistua ensimmäisen suomenkielisen albuminsa, Sensuroimaton versio, jälkeen, koska hän halusi näyttää musiikillisesti enemmän itsestään.

Levy-yhtiö Warner Musicissa toivottiin, että artisti olisi oma itsensä, mutta ABREUn suojakuori oli kova. Sen hän oli rakentanut kasvaessaan julkisuudessa aikuiseksi ja lukiessaan itsestään kohuotsikoita.

- Kukaan ei ole todellakaan rajoittanut mua, mutta mulla oli omassa päässä sääntöjä, mistä voin laulaa ja puhua, etteivät ihmiset kimpaannu. Sitten tajusin, että mitä sitten, jos kimpaantuvat. Tuntui, että välillä pitää söpöillä asioiden kanssa. Keksin sen ihan itse. Vaihdoin taiteilijanimeä, ettei mulla olisi enää päänsisäisiä rajoitteita.

ABREU kertoo kasvaneensa ihmisenä ja artistina viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan. // Kuva: Nelli Kenttä/YleX

ABREU kävi siis läpi vastaavia ajatuksia kuin Antti Tuisku ennen En kommentoi -menestyslevyään.

Jyrkät huiput ja laskut

ABREUn meriittilista on pitkä. Artistin levyjä on myyty yhteensä yli 182 000 kappaletta, laulaja on saanut kutsun Linnan juhliin, hän on sijoittunut Idolsissa toiseksi, esiintynyt Vain elämää -ohjelmassa. ABREU on tehnyt Antti Tuiskun kanssa Popin kuninkaalliset -konserttikiertueen, hänet on palkittu Emma Gaalassa Vuoden naissolistin Emmalla kahdesti, vuosina 2007 ja 2008. Lisäksi hän on saanut useita Emma-ehdokkuuksia, hänen biisejään on kuunneltu suoratoistapalveluissa miljoonia kertoja ja niin edelleen.

Uralle on mahtunut siis älyttömän siistejä juttuja, mutta myös floppeja.

- Jengi puhuu siitä, ettei edellinen levy oikein menestynyt, mutta se on myynyt jo melkein platinaa.

- Olen kaikkein ylpein siitä, että olen edelleen tässä antamassa tätä haastattelua mun musasta 11 vuoden jälkeen, enkä ole vielä tänään edes katsonut mun Spotify-sijoitusta. Se ei ole nyt se pointti, vaan katson eteenpäin uraa pitkällä tähtäimellä.

Aina ei ole ollut näin.

ABREU sanoo, että musiikkiala on todella raadollinen.

- Mulla on ollut sellaisia hetkiä, että ajattelen, ettei ketään kiinnosta ja makaan himassa ja itken. Sen jälkeen aina löydän sen uskon, koska mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla artisti.

ABREU on sellainen artisti, jonka oletetaan myyvän platinaa ja nousevan aina listojen kärkeen. Monelle muulle artistille kultalevy olisi valtava menestys. ABREUn kohdalla se on pienoinen pettymys.

Edellisen levyn Kaikki mussa rakastaa kaikkea sun -kappale on edelleen yksi ABREUn lempibiiseistä, vaikka se ei ole hänen suurin kaupallinen menestystarinansa.

- On sekin myynyt kultaa, mutta ei ollut kaikista isoin hittini.

Laulaja myöntää, että artistiuran valtaviin nousuihin ja laskuihin on välillä vaikeaa suhtautua. Kontrasti on niin suuri.

- Se on ihan hirveää. Se vaatii pitkän prosessin. Jos on ollut kolme vuotta alalla ja koko ajan haipissa, niin ei vielä tiedä, mitä on olla artisti. Se vaatii sen, että sun keikalla on joskus 30 ihmistä, että hiffaat, että pitääkin tehdä ihan helvetisti töitä, mutta se hetki voi olla uran tärkein.

Intohimo ajaa kuitenkin epävarmuuden ohi.

- Tämä on yksi oudoimmista ammateista, koska nytkin olen ollut vuoden studiossa, enkä tiedä vielä, saanko tästä senttiäkään rahaa. En voi tietää, elänkö tällä, vaikka teen ihan helvetisti töitä. Mutta se antaa niin paljon, vaikka ei tulisikaan listasijoituksia ja menestystä.

Tällä hetkellä ABREU uskoo biiseihinsä täysillä, sillä hän kokee löytäneensä vihdoin oman soundinsa.

- Nyt rakennan rauhassa uraani. Mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla tässä pitkään. Mä olen mennyt vasta 20 metriä lähdöstä tätä maratonia.

ABREU on kasvanut biisintekijänä turvallisessa ilmapiirissä Kaiku-studiolla.

- Olen tosi fiiliksissä, että olen päässyt kirjoittamaan musaa, mutten pidä sitä minään itseisarvona, että olen ainoastaan silloin uskottava ja hyvä artisti, jos olen kirjoittanut, säveltänyt ja soittanut kaiken itse. Se on hyvin suomalainen tapa ajatella.

ABREU kyllä arvostaa ihmisiä, jotka osaavat tehdä kaiken itse, mutta hän itse nauttii siitä energiasta, jota saa muilta, kun he kirjoittavat yhdessä.

- Keskityn nyt ensin siihen, että olen mukana kirjoittamassa lyriikoita. Edellisellä levyllä oli pari biisiä, joita olin kirjoittamassa. Tällä levyllä olen lähes jokaisella biisillä, mutten kirjoita niitä yksin.

Ennen ABREUlla oli vaikeuksia kirjoittaa kappaleita, koska hän ajatteli liikaa, millaiselta suomalaisen musiikin tulee kuulostaa.

- Sitten tajusin, että voinkin tehdä ABREU-tekstejä ja ne voi olla asioita, mitä sanoisin mun frendeille. Mun ei tarvitse tehdä mitään hienoa metaforaa.

ABREU löysi tuottaja Tidon kanssa punaisen langan. // Kuva: Nelli Kenttä/YleX

Lue myös:

Tuottajalupaus Tido kasvoi Jurekin opissa – onnistuminen Mikael Gabrielin kanssa avasi ovet Suomessa, nyt lahjakkuus haluaa valloittaa Yhdysvallat