Kuka oli se, joka näki ensimmäisenä Kuun joen rannalla? Milloin Kuu loisti ensi kertaa ihmisen yllä?
Näin kysyi kiinalainen Zang Ruoxu, eräs muinaisen Tang-dynastian ajan runoilijoista. Hän sanoi, että ihmiselämät tulevat ja menevät lakkaamatta, sukupolvi toisensa jälkeen, mutta joki ja Kuu pysyvät samoina.
Kun Konfutse katseli jokea, hänen kerrotaan sanoneen, että elämä kulkee kuin tuo virta, yöt päivät, lakkaamatta.
Monet kokevat elävänsä luonnon päättymättömän kierron keskellä. Ehkä se on eräs syy siihen, miksi musiikin tekijät ovat halunneet kuvata suhdettaan luontoon. Suhdettaan siihen suureen virtaan, jonka mukana me ajelehdimme ajassa eteenpäin, tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa. Luonto voi olla mukana musiikissa sekä symbolisesti että konkreettisesti.
LO18 on muusikko-äänittäjä Kari Lounelan tuore sooloprojekti. Lounela itse kuvailee musiikkiaan katu- ja metsä-ambientiksi. Hän kertoo musiikkinsa perustuvan instrumenttien vuorovaikutukseen luonnon ja laitteiden äänien kanssa.
Kuulostellaan edelleen luonnon ja ihmisen suhdetta. Heikki Lindgren tekee musiikkiaan myös nimellä Vongoiva. ”Teen musiikkia usein jonkin paikan inspiroimana”, hän kirjoittaa ja jatkaa että ”tämän kappaleen inspiraationa toimi Palovangan pienipiirteinen jokikuru, jota kautta eräänä alkukesänä kävelin kohti Saariselän sydänmaita.”
Oletko kuullut sikarilaatikkokitaralla soitettua musiikkia? Entä sikarilaatikkokitaralla tehtyä ambientia? Marko Turpeinen tekee musiikkiaan nimellä @discophone_. Ja kyllä, hän muun muassa esittää ambientia sikarilaatikkokitaralla:
@discophone_:n Recovery -albumin synnystä Marko Turpeinen kertoo, että idea syntyi erään leikkausoperaation jälkeen, sitä seuranneen kahden viikon sairausloman projektiksi. Ajatuksena oli tehdä kappale päivässä, jotta tuo parin viikon toipumisaika kuluisi mukavammin, jonkin järkevän ja motivoivan toiminnan parissa. Ja niin syntyi musiikkia. 14 kappaletta neljässätoista päivässä ja vielä pari bonusta päälle.
Ja sitten Pohjanmaan maisemiin, näin minä ainakin asian tulkitsen. Vai ollaanko tässä sittenkin antiikin Kreikan mytologiassa? Sävellys on nimeltään Mnemosyne, ja kuten muistamme, hän oli muistin jumalatar. Hän oli titaani, joka synnytti Zeus-jumalalle runottaret eli muusat. Muusat olivat niitä, joita antiikin ajan taiteilijat kutsuivat avukseen taiteellista luomistyötä tehdessään. Tässä ollaan länsirannikon maisemissa ja runottarien seurassa. Ashen Simian ja Panu M. Savolainen yhdessä nimellä Lakeuz:
Ja tämän monitahoisen kotimaan katsauksen lopuksi vielä linkki musiikkiiin, joka on tehty kokeelliseen tanssiesitykseen. Albumillaan Attempts Future Tom Lönnqvist on tehnyt musiikkia - vai pitäisikö sanoa äänimaisemaa - Jenna Broasin ja Pinja Poropudaksen tanssiesitykseen.
AVARUUSROMUA 26.11.2017 - OHJELMAN MUSIIKKI:
LO18: Huima (Huima-EP)
VONGOIVA: Palovankka (demo)
JUHA-MATTI RAUTIAINEN: Subaquatic Structures (demo)
@discophone_: Dark Matter (Black)
@discophone_: Day 8 (Recovery)
LAKEUZ: Mnemosyne (demo)
TOM LÖNNQVIST: Jena - osa - (Attempts Future)