Hyppää pääsisältöön

Hyvästi naamamällit! Tällaista pornoa naiset haluavat

Nuori nainen katsoo tablettia
Nuori nainen katsoo tablettia Kuva: shutterstock.com/A. and I. Kruk Porno,jenny+

Jos naiset saisivat päättää, miehen siemensyöksy ei saisi niin paljon näkyvyyttä pornossa. Eniten naisia ällöttää kasvoille tuleminen. Naiset haluavat pornoon aitoa kiimaa ja samaistuttavia kehoja.

On arvioitu, että naisista 1/3 kuluttaa säännöllisesti pornoa. Vaakakapina kysyi toukokuussa naisilta, millaista pornoa he haluavat. Kyselyyn tuli 2500 vastausta, joissa naiset kertoivat antaumuksella toiveistaan pornon suhteen - sekä siitä, millaiset pornokliseet ärsyttävät heitä.

Tunteeton jyystäjä-Günther saa naisilta lähtöpassit pornosta. Samoin muovinen misukka, jonka kolmesenttiset tekokynnet riipivät miehen alavatsaa.

Naiset haluavat sellaisia naiskehoja pornoelokuviin, että he voivat kuvitella itsensä näyttelijän tilalle. Ja suoraa toimintaa!

–Useimmat pornopätkät huutavat asetelmallaan kilometrin päähän, että ne on kohdistettu nimenomaan miehille... Ja niiden katsomisesta tulee usein vaivaantunut olo.

Seksuaalisuus - ja porno sen osana - ovat merkittävä osa naisenkin hyvinvointia. Meille tarjoillaan kuitenkin hyvin kliseistä naiskuvaa ja kuvasto ylipäänsä tuntuu olevan heteromiehille suunnattua.

Valtavirtaporno palvelee heteromiehen silmiä ja halua, ja sen naiskuva aiheuttaa naisille ulkonäköpaineita. Lisäksi pornosta tulee aina jotenkin kielletty, ja Jenny Lehtisen sanoin "klähmäinen", olo. Miten sen saisi pois?

Aitoa kemiaa ja uskottavaa kiihottumista

Tavalliset elokuvat saatetaan kokea jopa kiihottavammiksi kuin porno, koska ammattinäyttelijät osaavat esittää olevansa oikeasti kiihottuneita, pornonäyttelijät eivät naisten mukaan osaa.

Naisporno ei kuitenkaan tarkoita mitään pehmennettyä satiinisöpöstelyä, jossa ei päästä itse asiaan. Suora toiminta on myös naisten mieleen.

–Aito meininki olisi ihanaa.

Useissa vastauksissa toivottiinkin hyviin ja tuttuihin tv-sarjoihin enemmän suoraa toimintaa.

–Jotkut tv-sarjat ois mahtavia pornoversioina, kuten Orange is the new black, kuningatar Viktoriasta kertova sarja tai joku muu epookkisarja, jossa jännitteet hahmojen välillä on ihan valtavia, mutta seksuaalisuus niin kiellettyä.

Aidontuntuinen kemia esiintyjien välillä on naisille hyvin tärkeää. Kun naiset saivat Vaakakapinan kyselyssä arvioida pornoelokuvien elementtejä omien mieltymystensä mukaan asteikolla 1–5, aidontuntuinen kemia on sitä kuuminta hottia 79 % mielestä kyselyyn vastanneista.

–Seksiin pitäisi olla jokin syy. On epäuskottavaa, että seksi vain on yhtäkkiä siinä, ilman mitään lähtöasetelmaa. Ja lähtöasetelman pitää olla oikeasti uskottava ja taustoittamisen pitäisi kestää varmaan enemmän kuin minuutin.

Ehkä samasta syystä harrastelijaporno miellyttää naisia enemmän kuin ammattiporno?

Sperma ei nappaa

Miehen ejakuloinnin ja sperman loputon ihailu ihmetyttää. Jos naiset saisivat päättää - ja miksipä eivät saisi - siemenet eivät pääsisi tähtirooliin.

Eniten ällöttää kasvoille tuleminen. “Mällit naamalle” sai yli puolelta vastaajista arvosanan 1 eli se on suurelle osalle naiskatsojista ehdoton turn-off.

Pitkin poikin kasvoja ja hiuksia roiskahteleva lasti saattaa muistuttaa mieskatsojaa hekuman huipusta, mutta pitkät ja rajut suihinottokohtaukset herättävät naisissa torjuntaa, jopa ahdistusta.

–Miehen suihinottoa kuvataan pornopätkässä suhteettoman pitkään. Kakomisen näyttäminen! Ei saatana miten karmiva turn-off!

–Siemensyöksynkin voi saada "nätisti", ilman että survoo juurta myöten sisälle, tai tarttuu tukasta kiinni ja tunkee elimensä nielurisoihin asti.

Jyystäjä-Güntherin tuho

Kun naisilta kysyy, millaisia mielikuvia heillä on pornoelokuvien miehistä ja naisista, ei hersyttelylle tule loppua:

–Harmillisen usein pornoelokuvien mies on random "setä", joka pääsee harrastamaan seksiä nuoren hottistytön kanssa.

–Mies on tunteeton kivikasvoinen jyystäjä, jonka elämäntehtävä on laukoa lastinsa. Välinpitämätön siemenlinko.

Yksi vastaajista kuvailee naishahmon olevan halpaan tekokuitupitsiin ja pornokorkoihin puettu silaribimbo, joka katsoo kameraan ylinäytellen, puraisee alahuultaan ja hulmauttaa hiuksia. Ulvahtelee OMG!!!

Toinen klishee on muka-viaton saparopää, joka kuitenkin on todella himokas ja valmis mihin tahansa temppuihin.

Muovisen oloiset henkilöt aiheuttavat naisissa voimakasta torjuntaa. Pornoelokuvissa vallitseva kehojen “ylituunaus” ei ole naisten mieleen.

Täystyrmäyksen, eli arvosanan 1, saavat valkaistu peräreikä (51 %), tekokynnet (49 %) ja silikonit (42 %). Hyvin harva nainen saa kyselyn perusteella näistä virityksistä kicksejä.

–Karvattomuus ja valkaistut peräreiät on lähteny ihan lapasesta. Mitä hittoa oikeesti?

Naiset haluavat sellaisia naiskehoja pornoelokuviin, että he voisivat kuvitella itsensä näyttelijän tilalle.

–Tavallisia. Aitoja. Saa olla hyvä kroppa ja komea/kaunis, mutta tavallisella tavalla, ei feikki-tissejä, ei liian lihaksikkaita miehiä, ei liian täydellisiä.

Mitä esiintyjien sukupuolijakaumaan tulee, ryminäenemmistö toivoo heterotoimintaa. All-male-panelua haluaisi katsoa vain vajaa kolmannes, kun taas nainen&nainen sytyttää jo yli puolet.

Ryhmäseksikin kelpaa, joten jos näitä vetäisi yhteen, voisi päätellä, että naisenemmistöinen ryhmäily voisi vetää naiskatsojia.

Otetaanko meisseli lähikuvaan?

Sitkeästi elävän myytin mukaan, naiset eivät kiihotu visuaalisista ärsykkeistä, ainakaan yhtä voimakkaasti kuin miehet. Jos tätä myyttiä uskoisi, naisille kohdistetussa pokeleffassa ei kannattaisi näyttää karvoitusta hipovaa kamera-ajoa tapahtumapaikoilta.

Vaakakapinan kyselyyn vastanneet kuitenkin tuntuivat lämpeävän lähikuvista. Yli puolet vastanneista antoi elimistä otetuille lähikuville vähintään arvosanan 4, eli viisari vaikuttaa värähtävän.

–Haluaisin, että näytetään naisen elin läheltä, sinne sisälle kamera? Ja että nainen saa, ja että näen tarkkaan, mistä häntä stimuloidaan. Rintojen kunnollista käsittelyä enemmän.

–Tykkään, kun ihan oikeesti koitetaan saada toinen kiihottumaan ja nauttimaan. Ja sitä on ilo katsoa kun siinä onnistutaan.

Herutusmusiikki ja kiihkeä voihke

Saako pornoelokuvissa voihkia? Uuh, kyllä!

Yli puolet vastanneista antaa voihkeelle hyvät pisteet, mutta avoimista vastauksista käy ilmi, että yliammuttu naukuminen ärsyttää naisia, etenkin jos ylinäytelty “oh god yeah” -kiemurtelu alkaa heti ensi kosketuksesta.

–Miksi pitää aina vonkua "yeah, fuck me fuck me" tai "oooh, you´re so big"?

–Harva nainen varmaan ynisee nautinnosta kun antaa miehelle suuseksiä.

Vaikka elokuviin yleisesti toivotaan lisää juonta ja tarinaa, turha puhe nyppii. Ähinää saa siis olla, mutta kaiken tyhjän hölötyksen voisi jättää pois. Paitsi jos dialogi on kiinnostavaa.

–Haluaisin nähdä pornokohtauksen, jossa nainen ja mies keskustelevat tasavertaisina ihmisinä jostain asiasta, josta molemmilla on sanottavaa. Tunnelma lämpenee, ja pian he alkavat riisua toisiaan. Asiat etenevät erittäin kiihkeäksi jynkytykseksi, kunnes molemmat saavat tyydytyksensä.

–Haluaisin, että pornossa otettaisiin juoni ja hahmojen henkiset ominaisuudet huomioon. Jos elokuvassa on vahva naishahmo, hän tuskin odottaa kyllästynyt ilme kasvoillaan mällejä naamalle.

Entäs sitten kutumusiikki?

Pornoelokuvien sävelmaailma on oma kitschinen alalajinsa. “Seksofonin” ylivalta loppui syntetisaattorin tuloon. Nyt kuka tahansa kotistudiopertti voi tuottaa geneeristä sexyloungea omilla koskettimillaan – ja sen kuulee.

Pornoelokuvien musiikkia vastaajat pitävät yhdentekevänä tai turn-offina, vain harva syttyy muka-seksikkäästä muka-funkysta tai lipevän hikisistä läähätys-slowareista.

–Yhteenkään uuteen elokuvaan ei saisi laittaa sitä naurettavaa taustamusiikkia.

–Taustajyystömusiikki pois!

Ja jos jollakin kuvausryhmällä on vielä savukone aktitunnelmaa luomassa, sen voi saman tien roudata Sortti-asemalle kierrätykseen.

Naisten turn-ON top 5

  1. Aidontuntuinen kemia
  2. Luonnollinen ulkonäkö
  3. Suuseksi naiselle
  4. Voihkiminen
  5. Suutelu

Naisten turn-OFF top 5

  1. Mällit naamalle
  2. Valkaistu peräreikä
  3. Savukone
  4. Tekokynnet
  5. Silikonit

Turvanettipornoa, kiitos!

Terveystiedon tunneilla naiset oppivat varomaan sukupuolitauteja. Nyt naiset pelkäävät virustartunnan iskevän läppäriinsä. Jos naiskäyttäjää haluaa palvella pornolla, kannattaa satsata riskittömyyden takaamiseen.

Erityisesti äideille turvallisuus on ykkösasia. Kun annat naperon katsoa tabletiltasi RyhmäHau’ta, et todellakaan halua, että hän altistuu toisenlaisille ryhmävideoille.

–En tiedä mitään hyvää väylää löytää hyvää pornoa. Pelkään saavani jonkun viruksen, jos etsin randomilla netistä, ja toisaalta sieltä saattaa tulla myös niin kauheeta settiä, että rupeaa heti ahdistamaan, ja kaikki vanhat pelot nousevat pintaan. Toivoisin siis, että olisi naisille jokin laillinen ja eettinen kanava löytää ja katsoa haluamaansa pornoa, ilman tunnontuskia ja ahdistusta.

Nainen haluaa pornoa, joka on tehty juuri hänelle, tukemaan hänen seksuaalista hyvinvointiaan, ja palvelemaan hänen halujaan - ei luomaan ulkonäköpaineita, ja normittamaan seksiä oudoilla tavoilla.

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kyselyyn tulleista avoimista vastauksista.

Kuuntele naisten ideoimia pornokohtauksia Radio Reginan podcasteissa, Yle Areenassa!

Vaakakapina tutki naisten pornomieltymyksiä

Vaakakapina kysyi, millaista pornoa saisi olla, ja naiset vastasivat.

Kysely liittyy 27.11. TV2:ssa nähtävään Jenny+ -dokumenttisarjan jaksoon, missä haetaan parempaa pornoa.

  • Vaakakapina - kansanliike, joka mursi pikadieettien vallan

    Kenenkään ihmisarvo ei ole kiinni kehon koosta

    Vaakakapina veti lääkärit, ministerit, kuntokeskukset ja ikilaihduttajat mukaan rintamaan. Kampanja mursi läskimyyttejä ja haastoi purkamaan kehovihan kulttuuria. Kun ihminen pitää itsestään, hän alkaa haluta itselleen hyviä asioita.

  • Sadun joulukirje: "Ajattelen edelleen, että ihminen on ihana!"

    Olkaamme kanssalaisia, ehdottaa Satu Lähteenkorva

    Millainen kulunut kapinavuosi on ollut Vaakakapinan psykologi Satu Lähteenkorvan näkökulmasta? Tässä Sadun joulukirje! Rakkaat vaakakapinalaiset ja sen rohkeat tukijat, En ole haikealla mielin, en, vaikka kohdallani päättyy yksi vaihe kapinassa, kun tehtäväni asiantuntijan roolissa päättyy. Olen saanut oppia paljon, enemmän kuin arvaatkaan.

Uusimmat sisällöt - Vaakakapina