Hyppää pääsisältöön

Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Mielikuvituksen vapaa lento, keijukaismaisuus ja sukeltaminen elämän sietämättömän keveyden syviin vesiin on läsnä jo Mendelssohnin nuoruudenteoksessa, Konsertoivissa muunnelmissa sellolle ja pianolle, jotka hän sävelsi selloa soittavan veljensä innoittamana. Mendelssohn sävelsi veljelleen myös kaksi sellosonaattia kymmenisen vuotta myöhemmin. Niistä ensimmäinen, vuoden 1838 B-duurisonaatti sai Robert Schumannin toteamaan teoksesta: “Vaikuttaa siltä kuin kaikki… pyrkisi kohti suurempaa musikaalisuutta, hienostuneemmaksi, henkistyneemmäksi; ja, mikäli ilmaisuani ei ymmärretä väärin, enemmän Mozartin kaltaiseksi.” Christian Poltéra ja Ronald Brautigam saavat uudella levyllään vangittua sekä Mendelssohnin musiikin hienostuneisuuden, ilmaisun monikerroksisuuden, että siinä roihahtelevan romanttisen palon. Kuten Schumann jatkaa: “soitettavaksi Byronin tai Goethen runon jälkeen.”

Ajanmukainen suolikielinen sello ja Pleyel-pianoa mukaileva fortepiano tarjoavat tasapainoa niin sointiin kuin ilmaisuun. Monikanavaäänitys on taattua Bis:n ja Take5:n tuotantoa – jos kohta äänityspaikkana toimiva konserttisali on kaikuisuudessaan askel pois Schumannin sanojen vihjaamasta ympäristöstä: kotoisasta kamarista tai henkistyneen kulttuurikodin salongista. Sello vieläpä soi äänikuvassa pianoa lähempänä, mikä on sinänsä perusteltu, mutta ei täysin minun makuuni oleva ratkaisu.

Osin Schumannien – Clarankin – vaikutuksen innoittamana Mendelssohn sävelsi Toisesta eli D-duurisonaatistaan yhden 1840-luvun, kuohuvan vallankumousajan merkkiteoksista. Roihahtelevassa ilmaisuissaan ja esikuvaa hakevissa muotoratkaisuissaan se on vähintään yhtä omaperäinen kuin Robert Schumannin saman ajan teokset. Se sai kantaesityksensä Leipzigin Gewandhausissa ja on sikälikin uutta aikaa henkivää, konserttisaliin tarkoitettua ja sopivaa kamarimusiikkia – ja tietenkin sopii sikäli konserttisalissa äänitettäväksi. Mendelssohnin musiikin luonteen ja hengen älykkäästi ja vetoavan spontaanisti tavoittavat Poltéra ja Brautigam tuovat romantiikan ajan kamarimusiikin 2010-luvulle.

Felix Mendelssohnin teokset sellolle ja pianolle. - Christian Poltéra, sello, Ronald Brautigam, fortepiano. (Bis, BIS-2187)

Kuuntele Uudet levyt 24.11.2017, toimittajana Ville Komppa.

  • John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    Yhdysvaltalainen John Luther Adams (s. 1953) tunnetaan vahvoja mielikuvia ja tilavaikutelmia tuovista äänimaisemistaan. Nyt päätöksensä saa 2010-luvulla valmistunut orkesteriteosten trilogia. Ensin oli Become River, sitten menestysteos Become Ocean, ja viimeisimpänä nyt ensilevytyksensä saanut Become Desert.

  • Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Maltillista levytystahtia ylläpitävä Helsingin kaupunginorkesteri on ylikapellimestarinsa Susanna Mälkin johdolla taltioinut Béla Bartókin varhaista näyttämömusiikkia.

  • Heinisen tuttuja uutuuksia

    Heinisen tuttuja uutuuksia

    Viime vuonna 80 vuotta täyttänyt Paavo Heininen tunnetaan sävellystuotantonsa lisäksi ennen kaikkea opetustyöstään. Heininen on arvostettu pedagogi, joka Sibelius-Akatemian sävellysprofessorin virassa toimiessaan oli taidemusiikin alueella merkittävä esteettisten suuntaviivojen määrittäjä Suomessa.

  • Dalbavien taidokkaita orkesterisoivuuksia

    Dalbavien taidokkaita orkesterisoivuuksia

    Hienostuneita sointivärejä, vivahteikasta orkestrointia sekä perinteistä virtuoosisuutta. Ainakin näitä voi kuulla tuoreelta Seattlen sinfoniaorkesterin omalta julkaisulta, joka sisältää orkesterin entisen nimikkosäveltäjän Marc-André Dalbavien (s. 1961) pääosin solisteille ja orkesterille laatimaa musiikkia.