Hollantilainen, suomalaistunut kitaristi Rody van Gemert on innoittunut antiikin Kreikasta. Kukapa ei olisi, mutta van Gemertin innoitus on kanavoitunut levyksi, jolla antiikin alkuperäiset melodiafragmentit ja viritysjärjestelmät yhdistyvät impressionismin aikaiseen eksotismiin, nykymusiikkiin ja vieläpä Assi Karttusen cembaloon. Moniaalle kurkottavaa kokonaisuutta pitävät kasassa paitsi van Gemertin taiteellinen näkemys myös antiikin perinnön laajuus ja voima.
Punaisena lankana levyllä on brittisäveltäjä Graham Lynch, jonka neljä sointuisaa teosta kuulostavat yleis-arkaaisilta enemmän kuin antiikin kreikkalaisilta. Lynch on myös sovittanut kitaralle ja cembalolle Ravelin Viisi kreikkalaista laulua, joiden viettelevä eksotiikka suuntaa kuulijan mielikuvituksen välimerelliseen lintukotoon etenkin tällä kokoonpanolla. Sointuisasti toden ja kuvitelman rajalla liikkuvaa eksotiikkaa levyllä edustaa Matthew Whittallin teos.
van Gemert on taidolla punonut mukaan aitoja melodiafragmentteja antiikista sekä näytteitä eri viritysjärjestelmistä. Kovin pitkään ne eivät itsenäisesti kantaisi, mutta välipaloina terävöittävät ihmeesti levyn hempeää yleistunnelmaa. Levyteksteissä van Gemert painottaa intonaatiokokeiluja, mutta ne kyllä rajoittuvat näihin pikku välipaloihin.
van Gemert soittaa tarkasti ja turhia konstailematta, ja työstää fraasit pitkälinjaisesti, mikä onkin hyvä, koska viipyilevä tunnelmointi pysäyttäisi näin hempeän kokonaisuuden tykkänään. Duokappaleissa balanssi cembalon kanssa on hyvä, ja yhteissointi sekoittaa arkaaisuutta, ajattomuutta ja moderniutta juuri kuten levy muutenkin. Harry Partchin rytmisesti hakkaavassa teoksessa van Gemert ja Karttunen eivät tosin millään löydä kunnon svengiä.
"Ancient Greece - Musical inspirations". Graham Lynch: Sing, Memory; Three Aegean Pieces; Apollo, Toccate; Daphne Prelude. Harry Partch: Two Studies on Ancient Greek Scales. Maurice Ravel: Five Greek Songs. Matthew Whittall: The Wine-dark sea IV. Sävelmiä antiikin Kreikasta.0 - Rody van Gemert, kitara, ja Assi Karttunen, cembalo. (Pilfink, JJVCD-182)
Kuuntele Uudet levyt 1.12.2017, toimittajana Kare Eskola.