Hyppää pääsisältöön

Kitaranrakennusblogi, osa 8: Maailman parhaat kitarat

Jonni Roos ja Juha RUokangas keskustelevat kitaraverstaalla.
Jonni Roos ja Juha RUokangas keskustelevat kitaraverstaalla. Kuva: Erik Vierkens/YLE kitara,soitinrakennus,Ruokangas Guitars

Edellisessä postauksessani kerroin, miten olin päätynyt ensin printtauttamaan tervaleppäpölkyn pintaan stratocaster-tyyppisen kitaran kauniit ääriviivat, ja miten heti seuraavassa hetkessä olin pakotettu höyläämään ne pois.

Pölkky vaati oikohöyläystä ja useamman läpimenon myös tasohöylästä, eikä laserprintistä jäänyt jäljelle jälkeäkään.

Oltiin hyvien neuvojen tarpeessa.

Lisäksi jo valmiiksi liian ohut aihio oheni nyt vielä lisää. Oltiin hyvien neuvojen tarpeessa.

Liian ohuen rungon ja liian kapean kaula-aihion kanssa koputin pian maailmankuulun kitaranrakentaja Juha Ruokankaan ovea Harvialan kartanon pihapiirissä. Esittelin itseni nöyräksi soitinrakentamisen oppilaaksi, ja sain Juhalta ystävällisen esittelyn talon moninaisiin huoneisiin.

Hetki, jolloin astuin sisään hänen puuvarastoonsa oli kuin olisi kirkkoon astunut. Kaikki seinänvierustat ja huoneen keskiosatkin olivat täynnä hyllyjä, joihin ali asetettu mitä hienoimpaan järjestykseen toinen toistaan upeampia puita. Parasta ehkä kuitenkin oli hyvin kuivuneen puun miellyttävä tuoksu, joka leijaili kaikkialla.

Ruokangas mainostaa tekevänsä maailman parhaita kitaroita, ja vaikka en ole koskaan soittanut yhtään niistä, hänen omistautumisensa asialle on helppo aistia.

Ruokangas katsoo hieman huvittuneen näköisenä aineksia, joita nostan kangaskassista höyläpenkille.

- Minulla on hyvää puuta enemmän, kuin ehdin elämäni aikana rakentaa kitaroiksi, hän sanoo kävelyttäessään minua varaston läpi.

Hän ei kuitenkaan myy puutavaraa soitinrakentajille, vaikka kyselijöitä silloin tällöin ilmaantuu.

Ruokangas katsoo hieman huvittuneen näköisenä aineksia, joita nostan kangaskassista höyläpenkille.

- Jos olisin vienyt opettajalleni, soitinrakentaja Matti Nevalaiselle liian kapeaksi sahatun kaula-aihion, Matti olisi sanonut: “Tulepas tänne Juha”, ja sitten hän olisi vienyt minut vannesahan äärelle.

Juha tekee sahausta imitoivan äänen, ja näyttää käsillä, miten Nevalaisen vannesaha olisi katkaissut kaulan poikki.

- Se olisi pitänyt aloittaa alusta, Juha tarkentaa.

Hän tähdentää, että jos tarkoituksena on esimerkiksi tehdä Fender-tyylinen vaahterakaula, niin se on tarkoitus tehdä yhdestä kappaleesta, eikä siihen siksi kuulu lisäillä mitään mahdollisesti puuttuvia osia liimailemalla lisäpaloja.

- Siinä olisi vähän sellaista selityksen makua, hän naurahtaa.

Toisaalta hän sanoo, ettei ole pakko ajatella niin puristisesti.

- Voisihan sitä myös lähteä sellaisesta ajatuksesta, että kaula onkin tehty useasta kappaleesta. Miksi ei? Tuleeko siitä huonompi kitara, jos tähän laittaa vaikkapa keskelle lisää puutavaraa? Minun kokemukseni rintaäänella sanoisin, että ei tule huonompi, hän jatkaa.

Uskoni kitaran kaukana siintävään valmistumiseen palautui.

- Vaikuttaako useammasta palasta tehty kaula kitaran sointiin, hän pohtii sitten ääneen, ja vastaa:

- Kyllä se varmasti vaikuttaa, mutta vaikuttaako se niin, että se on korvinkuultavaa? Hyvin vahvasti epäilen, että ei, hän sanoo.

Katselemme myös liian ohutta runkoani. Juhaa hymyilyttää taas.

- Onhan se vähän ohut.

Entäpä mitä hän suosittelee? Sahataanko vibratoblokki pienemmäksi vaiko lisätäänkö tähänkin puuta, esimerkiksi laittamalla tervalepän päälle kansi vaahterasta tai koivusta?

- Näissä tämän tradition mukaisissa kitaroissahan on tapana se noin 45 millin paksuus, Juha sanoo.

- Tässä on jäljellä 40 milliä, joten kyllä siinä olisi sen kannen verran tilaa. Sillä saisi pelastettua tilanteen, ja jopa tehtyä siitä entistä hienomman.

Lopuksi hän ystävällisesti neuvoi minua sopivan koivukannen ostamisessa. Uskoni kitaran kaukana siintävään valmistumiseen palautui. Vaikka olin nyt jo sählännytkin, tilanne olisi vielä pelastettavissa, ja periaatteessa näistä aineksista edelleen saisi vaikka kuinka hienon kitaran. Ainakin, jos en sähläisi kovin paljoa enää.

Tästä pääset blogin ensimmäiseen kirjoitukseen!

Huom! Alla linkki KulttuuriCocktailin pitkään radiokeskusteluun, jossa haastateltavina kitaranrakentajat Kari Nieminen ja Juha Ruokangas.

  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Antti Heikkinen: Jag är en juntti!

    Puikulaperuna nenään ja loukkaantumaan.

    Lukeudun niihin juntteihin, jotka kouluaikoina näyttivät ruotsinkielelle keskisormea ja tuumivat, että ei jumalauta sisämaassa asuvan savolaisen tarvitse länsinaapurin kanssa kommunikoida.

  • Black metal kylvi pelkoa ja sekasortoa, kunnes keski-ikäistyi

    Kolme black metal -muusikkoa matkaa myyttiseen Norjaan.

    90-luvun alussa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja iltapäivälehtien lööpeissä kauhisteltiin norjalaisen black metal -yhteisön toimia. Kirkkojen polttamiset, murhat ja satanismin kanssa flirttailu herättivät pelkoa ja inhoa tavallisen kansan keskuudessa. Teini-ikäisiä hevifaneja black metalin saama huomio kiehtoi ja Norja kasvoi heidän silmissään myyttiseksi paikaksi. Tuore norjalaisdokumentti seuraa Iranista, Kreikasta ja Kolumbiasta Norjaan saapuvia black metal -muusikoita. Kohtaavatko odotukset ja todellisuus?