Hyppää pääsisältöön

Onnistunutta aluepolitiikkaa musiikilla!

Pohjois-Ruotsissa Piitimen kunnassa on reilut 20 000 asukasta, mutta kas ihmettä, sikäläisen Teknisen yliopiston musiikkipuolen alaisuuteen on rakennettu akustiikaltaan hieno konserttisali Studio Acusticum, ja sinne poikkeuksellisen suuret urut. Mikä parasta, Kempe-säätiön lahjoitusvaroin luodut puitteet eivät ole jääneet jouten, vaan niillä riittää käyttöä. Todisteeksi Studio Acusticum julkaisee säännöllisesti levyjä, ja ainakin Erik Westberg -lauluyhtyeen ja urkuri Helena Holmlundin tuore levy osoittaa, että alueellinen musiikkipolitiikka voi onnistua tuottamaan maailmanluokan laatua siellä, missä muuten ei olisi kuin iso joki.

Chorus Gloriosus
Chorus Gloriosus Uudet levyt

Levyn otsikko, Chorus Gloriosus, lupaa paljon, etenkin kun kuorona on pieni kamarikuoro ja laulettavana vaativaa ja välillä varsin suurieleistä musiikkia: Sandströmin ja Macmillanin kirkkaat Te Deumit, Leightonin dramaattinen Crucifixus pro nobis sekä Gubaidulinan väkevä Jauchzt vor Gott lähes pelottavine kuorotehoineen. Onneksi Erik Westberg -lauluyhtye on tehtävän tasalla. Kyseessä on projektiluontoinen mutta ammattitasoinen kuoro, jonka laulajat kootaan Pohjanlahden perukoilta, missä on monestakin syystä vahva lauluperinne. Olen aiemminkin kehunut yhtyeen täysjänteistä, mehukasta sointia ja laajaa dynamiikkaa, ja tämän levyn ohjelmistossa kuoro todella loistaa. Tiukimmassa tykityksessä sopraanot joutuvat pinnistämään, mutta ohjelmiston suvantopaikoissa sekä soolo- ja pienyhtyekohdissa tasainen laatu vakuuttaa. Erik Westberg -lauluyhtye saa taustatukea myös Studio Acusticumilta - akustiikka sekoittaa äänet hyvin yhteen, mutta säilyttää voiman.

Erityisen innoissani olen salin uruista. Ne ovat Ruotsin suurimmat ja rakennettu erittäin monipuolisiksi, mutta silti niillä on oma, tumma ja voimakas karaktäärinsä. Levyn kuorokappaleita Helena Holmlund värittää voimakkaasti vaikkakin hyvällä tyylitajulla, mutta urkujen koko teho otetaan käyttöön vasta soolokappaleessa, Toshi Ichiyanagin Fantasiassa. Holmlund operoi niin hämmästyttävillä sointimassoilla niin erikoisen plastisesti, että kappale pitäisi soittaa kaikille maailman urkureille näytteeksi siitä, miten äänikertojen määrää voi hyödyntää portaattomasti.

Studio Acusticum ei ole Erik Westberg -lauluyhtyeen tai Helena Holmlundin tai kenenkään muunkaan koti. Studio Acusticum on vain hyvä sali, jonka olemassaolon oikeutus riippuu käyttäjien laadusta. Toistaiseksi ainakin salin levytyssarja on viestinyt, että seinät kannatti rakentaa. Studio Acusticumista on tullut Lapin kamariorkesterin tapainen aluepoliittinen voimannäyte: Jos puitteet ja niiden käyttäjät saadaan täydentämään toisiaan, syntyy maailmanluokan sisältöä.

"Chorus Gloriosus". Sven-David Sandström: Te Deum. Kenneth Leighton: Crucifixus pro nobis. Toshi Ichiyanagi: Fantasy. James Macmillan: Te Deum. Sofia Gubaidulina: Jauchzt vor Gott. - Erik Westberg Vocal Ensemble sekä Helena Holmlund, urut, ja solisteja. (Studio Acusticum, SA15)

Kuuntele Uudet levyt 1.12.2017, toimittajana Kare Eskola.

Kommentit
  • Sarasteen Brahms-tulkinnoissa on imua

    Sarasteen Brahms-tulkinnoissa on imua

    No nyt kelpaa! Jukka-Pekka Sarasteen ja Kölnin radion sinfoniaorkesterin Johannes Brahmsin sinfonioiden kokonaislevytys sulkeutuu. Viimeisenä vuorossa on Brahmsin muhkean ja kontrastoivan sinfoniasarjan päättävä neljäs e-molli-sinfonia.

  • John Adamsin vauhdikasta ja värikylläistä jälkiminimalismia

    John Adamsin vauhdikasta ja värikylläistä jälkiminimalismia

    Peter Oundjianin johtama Skotlannin kansallisorkesteri syöksyy uudella julkaisullaan John Adamsin orkesterimusiikin maailmaan. 90-luvun lopun klassikko Naive and Sentimental Music saa seurakseen tuoreemman vauhtiteoksen Absolute Jest. Absolute Jest (2011/2012) jousikvartetille ja orkesterille on kuusiosainen laaja scherzo.

  • Pärtin sinfonia-sarja paranee edetessään

    Pärtin sinfoniasarja paranee edetessään

    Sinfonia ei lajityyppinä tule ihan ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee virolaissäveltäjä Arvo Pärtin tuotantoa. Sinfonia-otsaketta kantavat teokset ovat kuitenkin olleet läsnä Pärtin tuotannon eri tyylivaiheissa.